AlfaTV lisännyt katsojamääriä ‒ talous tiukalla

 

– Ensimmäistä kertaa Suomessa voidaan tavoittaa jokainen koti hengellisillä ohjelmilla, visioi AlfaTV:n toimitusjohtaja Hannu Haukka vuonna 2016 uuden televisiokanavan näkymiä.

AlfaTV on lisännyt katsojamääriään tuntuvasti. Kolme vuotta sitten perustetun perheystävällisen yleiskanavan suosituimpia ohjelmia seuraa yli puoli miljoonaa katsojaa. Katsotuimpia ohjelmia ovat konsertit ja keskusteluohjelmat.

Myös kanavan hengellisten ohjelmien suosio on ollut suurta. Yksi katsotuimmista ohjelmasarjoista on Mahdollisuus muutokseen -muutostarinat.

Verkko-operaattori Digitan ilmoittamat katsojaluvut perustuvat reaaliaikaisiin katsojamääriin, joita mittaa noin 100 000 digilaitetta, AlfaTV:n toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Hannu Haukka kertoo.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Haukka on myös medialähetystyötä tekevän IRR-TV:n toiminnanjohtaja.

 

Graafinen ilme parantunutalfatv

 

Joulukuussa 2013 toimintansa aloittanut AlfaTV on koko perheen mainosrahoitteinen yleiskanava. Se lähettää elokuvia, viihdettä, kulttuuria, ajankohtais- ja teemaohjelmia sekä yleiskristillisiä ohjelmia.

Hannu Haukka uskoo, että suosion kasvun taustalla on parantunut graafinen ilme sekä lisääntynyt ja monipuolistunut ohjelmatarjonta.

Ohjelmia voi katsoa koko maassa antenniverkossa parhaaseen katseluaikaan iltakahdeksasta puoli yhteentoista.

 

Lisää mainoksia

 

AlfaTV:n omistaa Brilliance Communications Oy. Yhtiön tilikauden tulos oli viime vuonna reippaat 600 000 euroa miinuksella.

‒ AlfaTV toivoo apua sekä mainosten että sijoitusten muodossa. Töitä tehdään hartiavoimin tuloksen parantamiseksi. Kyseessä on haasteellinen aloite Suomen televisiokentässä. Ensimmäistä kertaa Suomessa voidaan tavoittaa jokainen koti hengellisillä ohjelmilla, Hannu Haukka vetoaa.

Muun muassa uutistuotantoon ja uutisanalyyseihin yritetään saada lisäpotkua ja ohjelmaprofiilia terävöitetään.

Myös hengellistä ohjelmaa halutaan lisää. Haukan mukaan muut kaupalliset kanavat ja YLE eivät vastaa tähän tarpeeseen riittävästi.

‒ Alfan on poikettava muista kanavista tarjoamalla laaja hengellisten ohjelmien kattaus, Hannu Haukka toteaa.

 

 

 

Aiheet