800 laulun mies

 

Kuva: Juhani Karvonen

Lauluntekijä Jukka Salmisen ensimmäiset laulut 30 vuoden takaa on koottu uudelle cd:lle.
– Aikoinaan ne äänitettiin c-kaseteille. Niitä on joitakin kappaleita säilynyt ihmisten laatikoissa, mutta suurimmalta osalta kasetit ovat vuosikymmenten saatossa hävinneet, Salminen kertoo.

– Mummot ja vaarit, isät ja äidit ovat niitä kyselleet. He ovat joskus soittaneet niitä omille lapsilleen tai kuunnelleet niitä itse ja tahtoisivat nyt soittaa niitä lapsenlapsilleen tai lapsilleen. Kun tilaisuus tuli laittaa ne cd:lle, ei päätös ollut vaikea, Salminen iloitsee.

Pieniä yllätyksiä

Salmisen äänitteen julkaisutilaisuus vietettiin Sanan Suvipäivillä Ikaalisissa. Salminen on tehnyt urallaan noin 800 laulua.

Jalohaukat leiri vko 2

– Kaikkia ei voi muistaa millään. Uudella äänitteelläkin tuli vastaan joitakin kappaleita, jotka olivat itsellenikin pieni yllätys: sellaisiakin on joskus tullut tehtyä. Tyylini ei ole muuttunut miksikään, mä olen edelleen mä.

Salminen ei 30 vuotta sitten osannut haaveilla kokopäivätoimisen muusikon ammatista.

– Opiskelin opettajaksi ja aloin tehdä lauluja omille harjoitustunneilleni. Olin opettajana  puoli vuotta minkä jälkeen Kansan Raamattuseuran työ kutsui. Sillä tiellä olen edelleen.

Lastenmusiikki ei ole helppoa tehdä. Lapsia ei saa kuulijakuntana sen enempää ali- kuin yliarvioidakaan.

– Musiikillisesti laulujen äänialojen tulee olla sellaiset, että lapset pystyvät laulamaan mukana. Vuorovaikutus on tärkeää. Jotain jekkua pitää pyrkiä sisällyttämään joko melodiaan tai sanoituksiin, Salminen toteaa.

Alkuperäiset uudelleen

Uudella äänitteellä ei ole mitään muutettu, vaan kappaleet on kopioitu alkuperäisessä muodossaan.

Aikanaan ne julkaistiin kolmella eri äänitteellä: Hyvä ystävä, Liian suuret hampaat ja Ilonhiutaleita.

– Uusi äänite on todella tuon ajan ääni. Silloin äänitteellä soittivat muusikot, jotka olivat enimmäkseen opiskelijoita, mutta ovat nyt alansa huippuammattilaisia.

Äänitteellä on kaikkiaan 49 laulua. Äänite on Päivä Osakeyhtiön kustantama.