Susijengin kapteenina urheilusankariksi noussut Shawn Huff kirkon kummityön tukijaksi

 

Useat seurakunnat eri puolella Suomea järjestävät Kummipäivän tapahtumia. Shawn Huff kannustaa kummeja ja lapsia viettämään yhteistä tavalla, jonka molemmat voivat kokea mieluisaksi. Kuva: Shawn Huffin kotisivu

– Koen velvollisuutenani antaa takaisin nuorille ja toimia roolimallina, perustelee miesten koripallomaajoukkueen kapteenina Suomea edustanut Shawn Huff päätöstään antaa kasvonsa uuteen edustustehtävään: Kirkon kesäkuiseen kummipäivään.

Valtakunnallista kummipäivää vietetään tänä vuonna 4. kesäkuuta. Lasten ja nuorten keskus sekä Suomen evankelis-luterilainen kirkko kannustavat kaikkia kummeja jo nyt varaamaan kesäkuun ensimmäiselle sunnuntaille yhteistä aikaa kummilastensa kanssa.

Päivän ideasta innostui koripallon parissa ja Susijengin kapteeninakin pitkän uran tehnyt Shawn Huff, joka on lupautunut Kummipäivän tukijaksi.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

– Olen ollut etuoikeutetussa asemassa, sillä olen päässyt edustamaan Suomen koripallon miesten maajoukkuetta eli Susijengiä ja myös toimimaan joukkueen kapteenina. Koen velvollisuutenani antaa takaisin nuorille ja toimia roolimallina. Kummipäivä-hanke kuulosti mieluisalta.

Kummipäivän ideana on tarjota yhteistä tekemistä kummeille ja kummilapsille sekä muistuttaa kummiuden merkityksestä. Kummin tehtävää voi toteuttaa monella tavalla. Helsingin Jakomäessä kasvaneen Huffin mukaan hyvä yhteys kummiin voi olla samankaltainen lasta ja nuorta tukeva tekijä, jollainen urheilu ja sen seuratoiminta on hänelle itselleen ollut.

– Kaikenlaisten kotien lasten ulottuvilla pitää olla onnistumisen elämykset ja joukkoon kuulumisen tunne.

Koripallomaajoukkueesta tuttu Shawn Huff lähte mukaan vuoden 2023 Kummipäivän viettoon.
Koripallomaajoukkueesta tuttu Shawn Huff lähtee mukaan vuoden 2023 Kummipäivän viettoon. Kuva: Shawn Huffin kotisivu

Suunnittelija Satu Rathgeber Lasten ja nuorten keskuksesta tähdentää, ettei kummiuden merkityksestä muistuttavan päivän tarkoituksena ole aiheuttaa kummemille stressiä. Rathgeberin mukaan yksittäiseen teemapäivään tarkentuminen ole oleellista. Merkityksellisempää on yhteyden säilyminen ylipäätään.

– Vaikka Kummipäivää vietetäänkin 4.6., vuoden jokainen päivä voi myös olla Kummipäivä. Jos ei ole mahdollista tavata kummilastaan tai kummia välimatkan takia, voi kaukana asuvaa kummilastaan tai kummia muistaa vaikka videopuhelulla, viestillä tai kirjeellä.

 

”Mehän ollaan kummiuden kanssa aika epärmoja” –  Katso piispa Teemu Laajasalon vinkki kummeille [YouTube]

Kuva: Mikael Juntunen

 

 
Dei, aamuvirkut, artikkeliban 7.2.- (2/2)