Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

”Solina-kuoro on yksi Jumalan hienoimmista yllätyksistä elämässäni”

 

Solina-kuoro. KUVA: Minna Ylimäki-Hemminki

Millaista on johtaa 160 –jäsenistä lastenkuoroa?

Vastauksen siihen tietää Suvi lehtimäki, joka luotsaa seinäjokelaista Solina-kuoroa.

– Kaikki alkoi siitä, kun rupesin laulattamaan ystävien lapsia. Nyt kuorolaisia on kirjoilla jo 160 ja koko ajan tulee lisää. Koen, että tämä on suurta Jumalan ihmettä, Suvi toteaa kiitollisena

Solina-kuoro perustettiin viisi vuotta sitten, jonka jälkeen se on kasvanut vauhdilla.

Solina-kuoroon kaikki lapset ovat tervetulleita. Tällä hetkellä laulajat ovat 4-13-vuotiaita.

Kirkkorekry neliöb. 29.4.-12.5.

– Jotkut vanhemmat ovat kyselleet, että pitääkö osata hyvin laulaa että pääsee Solinaan. Olen sanonut, että riittää että tykkää laulamisesta.

– Solinassa emme keskity niinkään siihen, kuinka taidokkaasti laulamme. Solina haluaa olla kuoro, jossa laulu ja nauru raikaa, kertoo Etelä-Pohjanmaan Kansanlähetyksen juniorityöntekijänä työskentelevä Lehtimäki.

”Tunnelma on sanoinkuvaamaton”

Ohjelmistoon otettavat laulut hän kuitenkin valitsee tarkkaan.

– Haluan että laulut sisältävät selkeää sanomaa ja ovat sekä melodialtaan että rytmiltään tarttuvia.

Suurin osa lauluista on Lasse Heikkilän Jippii-lauluja.

– Uskon että Solinan laulamat laulut ovat yksi suosion salaisuus, laulut ovat niin hyviä ja uskon, että niiden sanoma puhuttelee myös lapsia. Myös bändin mukanaolo on yksi merkittävä tekijä, toteaa Suvi.

Seinäjoen seurakuntakeskukseen on kokoontunut torstaisin hyväntuulisia laulajia. Tunnelma on sanoinkuvaamaton, kun 160 lasta laulaa täydestä sydämestään ja nauttii yhdessä olemisesta ja laulamisesta.

– Meillä on aina hauskaa. Solinasta saa lähteä kotiin hyvällä ja siunatulla mielellä, sanoo Suvi Lehtimäki ja toteaa vielä, että Solina on yksi Jumalan hienoimmista yllätyksistä hänen elämässään.

Solina-kuoro esiintyy Kansanlähetyspäivillä koko perheen lähetysmusikaalissa lauantaina 2.7. klo 16.

 

TEKSTI: Minna Ylimäki-Hemminki

 

 

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie