”On aika herätä huomaamaan ihmiskaupan todellisuus”

 

Pia Rendic auttaa ihmiskaupan uhreja Kyproksella. KUVA: HANNU KORPELA

Kyproksella toimiva ihmiskaupan vastaisen työn koordinaattori Pia Rendic ottaa Kotimaa-lehden (27/2014) mielipidepalstalla kantaa Suomen palloliiton puheenjohtaja Pertti Alajan toteamukseen, että urheilun suurtapahtumat eivät lisää prostituution määrää. Rendicin mukaan kaikki tutkimukset viimeisten vuosien ajalta osoittavat urheilutapahtumien ja ihmiskaupan välisen yhteyden, eivätkä jalkapallon MM-kisat Brasiliassa ole poikkeus.

Pia Rendic viittaa kirjoituksessaan CBN:n uutiseen, jonka mukaan Brasilian kisojen aikana lapsiprostituutio on noussut maassa 30-40 prosenttia.

”Ihmisten olisi aika herätä huomaamaan ihmiskaupan todellisuus, sekä erityisesti ihmiskaupan ja prostituution välinen yhteys. Yksikin ihmiskaupan uhri on liikaa, oli kyseessä sitten jalkapallon MM-kisat tai Helsingin öinen katu”, Rendic kirjoittaa.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Suurin osa pornosta tehdään ihmiskaupan uhreilla

Pia Rendic kertoi Kansanlähetyspäivillä viime viikonloppuna ihmiskaupan karuista tilastoista. Maailmassa myydään kaksi lasta minuutissa seksikauppaan. Ihmiskaupan uhreja on kaiken kaikkiaan arviolta 27-32 miljoonaa, luku sisältää niin seksiperäisen kuin muunkin ihmiskaupan uhrit. Eurooppaan tulevista ihmiskaupan uhreista 85 prosenttia päätyy seksiperäisen ihmiskaupan uhreiksi.

Seksiperäisen ihmiskaupan uhrit elävät vain noin seitsemän vuotta sen jälkeen, kun heidät on myyty porno- tai seksiteollisuuden lihamyllyyn.

– He ovat menettäneet fyysisen ja psyykkisen terveytensä. Heillä on sukupuolitauteja, aids ja murtunut mieli, Pia Rendic sanoi.

Seksiperäinen ihmiskauppa on nopeimmin kasvava rikollisuuden muoto, sillä sille on kysyntää eikä käyttäjiä rangaista. Pia Rendic muistuttaa, että ihmiskauppa ei ole ”jossain tuolla kaukana” vaan se tulee olohuoneisiimme.

– Suurin osa pornoelokuvista tehdään ihmiskaupan uhreilla. Naiset on huumattu ja pahoinpidelty.

Ihmiskauppa tulee todella koteihin, sillä erään saksalaisen tilaston mukaan 90 prosenttia miehistä ja 70 prosenttia naisista katsoo pornoa. 11-17-vuotiaat suosivat livenettipornoa, jossa jokainen klikkaus valtuuttaa raiskaukseen.

Pia Rendic väittää, että vapaaehtoista prostituutiota ei ole. Jotkut on kaapattu ja pakotettu. Joku myy itseään vaikkapa saadakseen lääkkeitä lapsenlapselleen.

Ostaessaan pornoa mies ostaa seksin lisäksi valtaa – valtaa pahoinpidellä ja raiskata.

– Mutta myös miehet ovat uhreja, yliseksualisoidun yhteiskunnan uhreja, jossa kaikkea myydään seksillä, Rendic väittää.

KORJAUS: Aiemmin uutisessa luki, että seksiperäisen ihmiskaupan uhreja on noin 27–32 miljoonaa. Lukuun sisältyy kuitenkin muukin ihmiskauppa kuin seksiperäinen.

TEKSTI: MATTI KORHONEN JA KAARINA HEISKANEN