Kirjoittanut
Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja voimavarakeskeinen työnohjaajaNäin talvella tulee sytyteltyä paljon kynttilöitä. Säästäväisenä ihmisenä ja kierrätyksen kannattajana olen ottanut tavaksi laittaa poltetut tulitikut aina takaisin tulitikkulaatikkoon. Kuinka paljon pystyykään säästämään, kun ei aina tarvitse ottaa uutta tikkua vaan voi käytetyllä tikulla siirtää tulta jo valmiiksi palavasta liekistä eteenpäin toiseen kynttilään! Kierrätystä parhaimmillaan!
Kumma kyllä, muut perheessämme eivät tällaisesta kierrätyksestä tunnu innostuvan. Kun he joskus haluavat raapaista tulen johonkin, heitä harmittaa, kun he löytävät askista vain mustaksi hiiltyneen, käppyräisen tikun toisensa jälkeen. Palaneet tulitikut olisi heidän mielestään loppusijoitettava jonnekin muualle kuin takaisin tulitikkulaatikkoon. Niillä ei ole enää mitään asiaa uusien, vaaleina hohtavien, käyttämättömien tulitikkujen joukkoon.
Eivätkö he siis jaa kanssani sitä vakaumusta, että vanhassa on vara parempi? Tai että vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia?
Usein vanha konsti voisi hyvinkin olla parempi kuin uusi. Mutta ihan aina ei vanhaa konstia pysty käyttämään. Joskus olosuhteet estävät vanhalla hyvällä tavalla toimimisen ja silloin on suostuttava poimimaan pussista jokin uusi tapa.
Jos ei mitään muuta hyvää tästä koronakurimuksesta olekaan seurannut, niin ainakin se, että olemme joutuneet opettelemaan uusia ja erilaisia tapoja toimia. Tai kenties poimimaan pussin pohjalta joitakin sellaisia konsteja, jotka todellisuudessa ovat ikivanhoja ja vain tuntuvat uusilta, koska ovat niin pitkään olleet unohtuneina ja käyttämättä pussin pohjalla.
Pitkässä juoksussa tämä pakon sanelema uuden opetteleminen voi kääntyä meille voitoksi, sillä tunnettuahan on, että jos unelmoi hyvästä muutoksesta ja odottaa uusia tuloksia mutta tekee härkäpäisesti kaiken aina samalla tavalla kuin ennenkin, silloin joutuu yleensä pettymään.
Ja kyllähän se niin on, että myös meidän tulitikunkierrätyksen vannoutuneiden kannattajienkin on pakko myöntää, että joskus uusi, aivan tuliterä tikku voi oikeasti olla parempi kuin laatikollinen vanhoja ja moneen kertaan käytettyjä.
Olisiko siis aika antaa niiden mustaksi hiiltyneiden, käppyräisten tulitikkujen mennä? Voisikohan Jumalalla olla meille varattuna tälle vuodelle ja tulevaisuutta varten ihan uusi askillinen tulitikkuja?
