Raamattu on luotettava ilman kristillisen sionismin kiistanalaisia tulkintoja

 
Piispa Jari Jolkkonen istumassa pöydän ääressä Raamattu edessään.

– En ole koskaan syyttänyt Israelin valtiota apartheitista, en omaksunut mitään tiettyä palestiinalaisten kontekstuaalista teologiaa enkä jakanut ihmisiä hyviin ja pahoihin heidän Israel-näkemystensä vuoksi, Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen painottaa. Kuva: Kirkon Kuvapankki / Tuija Hyttinen

”Palestiinan kristittyjä on oikein tukea kaikin sopivin tavoin. Yhtä tärkeää on huolehtia evankeliumin oikeasta opetuksesta Suomessa”, Kuopion piispa Jari Jolkkonen kirjoittaa Seurakuntalaisen Vieraskynä-blogissaan.

Minulle tuntematon Timo pyysi sähköpostissaan esittämään näkemykseni liikkeenjohdon konsultti Risto Huvilan Seurakuntalainen-blogissaan 4.7.2023 esittämiin näkökohtiin. Asia koski Israelin ja Palestiinan välistä konfliktia ja siihen liittyvää tilaisuutta 12.6.2023 Tapiolan kirkossa.

IK-opisto neliöb. 15.-28.7.

Tarkoitukseni ei ole käynnistää asiasta keskustelua. Mutta ystävällisen pyynnön takia haluan vastata Timolle ja niille Seurakuntalainen-sivuston lukijoille, joita asia saattaa kiinnostaa.

Monet meistä iloitsevat siitä, että viimeisen 140 vuoden aikana monet juutalaiset, joita Euroopassa on kohdeltu häpeällisen huonosti, ovat voineet löytää turvasataman historiallisen kansankotinsa alueilta. Tärkeä merkkipaalu oli Israelin valtion perustaminen 1948.

Samalla suremme kohtuutonta hintaa, jonka palestiinalaiset ja heidän joukossaan Pyhän maan kristityt ovat jatkuvasti joutuneet siitä maksamaan Jeesuksen kotimaassa. Israelilaisilla ja palestiinalaisilla tulisi olla oikeus omaan kertomukseen ja läsnäoloon Pyhällä Maalla. Nyt se ei näytä toteutuvan.

Israel tyhjentyy kristityistä – Palestiinalaiskristittyjen ahdinko

Palestiinalaiskristityt edustavat ensimmäisten kristittyjen perintöä Jerusalemissa ja Pyhällä Maalla. Jeesuksen kotimaassa he ovat alkuperäisasukkaita, eivät maahanmuuttajia eivätkä uudisasukkaita.

Valtaosa heistä on ortodokseja ja katolilaisia, ja heissä on myös anglikaaneja ja luterilaisia. Palestiinalaiskristittyjen joukossa on myös kasvava määrä vapaisiin suuntiin kuuluvia herätyskristittyjä eli ”born again Christians”, kuten he itse sanovat. Moninaisuudesta huolimatta he ovat uskonnoltaan kristittyjä, kansallisuudeltaan palestiinalaisia ja kieleltään arabiaa puhuvia. Pyhän maan arabikristityt kokevat kuuluvansa yhteen.

Yhteistä heille on myös kärsimys. Pyhän maan arabikristityt kärsivät muiden palestiinalaisten tavoin Israelin hallituksen ja viranomaisten toimista. Israelin siviililakien sijasta Länsirannan ja Gazan palestiinalaiskristittyihin sovelletaan miehityslakeja, siis sotatilan kaltaisia poikkeuslakeja. Niiden varjolla heihin kohdistetaan monia ihmisoikeusrikkomuksia.

Paikalliset kristityt todistavat Kristuksen evankeliumista ja puhuvat rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Kristityiltä perheiltä on voitu riistää sukujen vuosisatoja omistamat pellot, oliivilehdot ja kodit. Liikkumista rajoitetaan muurein ja kielloin. Ne vaikeuttavat työnsaantia, talouskehitystä, kauppaa ja sukulaisten luona vierailua. Heidän tulonsa ovat keskimäärin vain kymmenesosa Israelin kansalaisten tuloista. Kotien korjaamiseen ei myönnetä rakennuslupia, ja jos rakennat uutta, se voidaan jyrätä puskutraktorilla. Jos Jerusalemissa asuva kristitty menee naimisiin Betlehemissä tai muualla Länsirannalla asuvan kristityn kanssa, Israel ei anna heille lupaa asua yhdessä Jerusalemissa, minkä takia moni nuori aviopari muuttaa ulkomaille. Vesi- ja jätehuolto takkuilevat. Äänioikeus parlamenttivaaleissa ja siten kaikki demokraattiset vaikutusmahdollisuudet lainsäädäntöön on evätty.

Listaa voisi jatkaa. Palestiinalaiskristityt kärsivät myös Hamas-liikkeen yhteyteen järjestäytyneiden jyrkän linjan islamistien karsastuksesta. Vielä raskaampana kristityt kokevat kuitenkin Israelin hallituksen ja viranomaisten sortotoimet ja ihmisoikeusloukkaukset. Uusi ilmiö on uskonnollisten juutalaisten hyökkäykset kirkkoja ja kristittyjä vastaan: kirkkojen oville on virtsattu, pappeja mukiloitu ja kristittyjen hautausmaita häpäisty (ks. esim. Jerusalem Post 4.4.2023: Concerns grow over rising attacks against Christian sites in Israel – The Jerusalem Post (jpost.com)).

Paikalliset kristityt todistavat Kristuksen evankeliumista ja puhuvat rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta. He ovat aina torjuneet kaikenlaisen väkivallan ja ääriajattelun: ”Tuomitsemme kaikki rasismin muodot, olivatpa ne uskonnollisia tai etnisiä, mukaan lukien antisemitismin ja islamofobian. Ja kutsumme kaikkia teitä muiden kirkkojen edustajia tuomitsemaan ne ja vastustamaan niitä kaikissa ilmenemismuodoissaan” (Kairos Document 6:3 §).

Edellä sanottu poliittinen tilanne on tosiasia, jonka jokainen voi todeta perehtymällä tutkimuksiin, kuuntelemalla paikallisten kristittyjen kokemuksia tai vierailemalla alueella. Omat tietoni perustuvat näihin kaikkiin.

Raskaan konfliktin seurauksena alkuperäisasukkaisiin kuuluvien kristittyjen määrä on romahtanut sadassa vuodessa. Vuonna 1922 heitä oli noin 75 000, nykyisin alle 50 000. Kun sekä juutalaisten että muslimien määrä on sadassa vuodessa noussut huimasti, paikallisten kristittyjen suhteellinen osuus on romahtanut kymmenestä yhteen prosenttiin.

Pyhä maa tyhjentyy kristityistä. Jos niin käy, esimerkiksi Jeesuksen syntymäkirkon ja Jerusalemin Pyhän haudan kirkon kaltaisista kristikunnan hengellisistä keskuksista tulee museoita.

Tapiolan kirkossa tehtiin tavanomaista teologista rajanvetoa

Ymmärtääksemme paremmin Pyhän maan kristittyjen elämäntilanteesta Tapiolan kirkolle oli järjestetty 12.6.2023 keskustelutilaisuus. Päävieraana oli Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon piispa Munib Younan. Muita puhujia olivat muun muassa Vanhan testamentin eksegetiikan professori Martti Nissinen, kristillisestä sionismista väitellyt tutkija Timo Stewart sekä allekirjoittanut.

Paikalla oli myös Israelista paljon kirjoittanut liikkeenjohdon konsultti Risto Huvila. Hän on julkisissa kirjoituksissaan ja muissa esiintymissään ojentanut lukuisia instituutioita ja henkilöitä. Ojentamisen kohteeksi ovat joutuneet ainakin Suomen ulkoministeriö, YK, Kirkkojen maailmanneuvosto, Suomen evankelis-luterilainen kirkko, koko Suomen media, Ylioppilastutkintolautakunta, presidentti Barack Obama, ulkoministeri Timo Soini, arkkipiispa Tapio Luoma, teologian tohtori Eero Junkkaala, Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola, Suomen Israelin suurlähettiläs Pasi Patokallio ja niin edelleen.

Julkisista esiintymisistä syntyy vaikutelma, että Huvila käy yhden miehen sotaa koko muuta maailmaa vastaan: hän yksin on oikeassa, kaikki muut ovat tyhmiä ja väärässä. Kun hän on omien sanojensakin mukaan ojentanut ”kärkevästi” lähes kaikkia Israel-Palestiina -keskustelun osapuolia ja saapunut oma-aloitteisesti keskustilaisuuteen Tapiolan kirkolle, on kohtuullista odottaa, että hänellä olisi myös riittävästi itsetuntoa kuunnella omasta narratiivista ehkä poikkeavia näkemyksiä – varsinkin kun pääpuhujana oli konfliktin keskellä 73 vuotta elänyt kansainvälisesti arvostettu silminnäkijä.

Toisin kuitenkin kävi. Huvila aloittaa bloginsa väittämällä tunteisiin vetoavasti, kuinka hän on joutunut Tapiolassa ”maalittamisen”, jopa ”demonisoinnin”, siis persoonaan vastaan suunnatun hyökkäyksen uhriksi. Tarkoituksena on voittaa lukijan myötätunto omalle puolelle asettumalla uhrin asemaan ja kerjäämällä lukijoilta sääliä. Tätä sanotaan uhriutumiseksi.

Menetelmä ei kuitenkaan Huvilan kohdalla ole uskottava.

Ikävä tosiasia on kuitenkin se, että palestiinalaiskristityt kokevat sortoa ja he kokevat sitä myös ja erityisesti Israelin hallituksen politiikan takia.

Ensinnäkin tilaisuudessa Huvila ei ollut uhri, vaan aktiivinen provosoija. Kirkossa järjestetyn tilaisuuden tarkoituksena oli tuoda esille se, miten Pyhän maan alkuperäisasukkaista kristityt kokevat konfliktin ja miten me voisimme kristittyinä olla heitä tukemassa. Huvilaa ei palestiinalaiskristittyjen asema kiinnostanut. Sen sijaan hän pyrki kääntämään kysymyksellään huomion palestiinalaiskristittyjen ahdingosta palestiinalaishallinnon sisäisiin jänniteisiin.

Tässä ja muissa esiintymisissään hän yrittää siirtää vastuun Israelin hallinnolta kokonaan palestiinalaisten omaksi syyksi. Tätä taktiikkaa kutsutaan punaisen silakan virheargumentiksi (red herring): kun keskustelija huomaa jäävänsä tappiolle ja kokee tilanteen epämiellyttäväksi, hän tempaisee selän takaa kuvitteellisen punaisen silakan ja pyrkii ohjaamaan keskustelun siihen, siis pääasiasta sivuraiteille. Samaa ongelmallista taktiikkaa kutsutaan myös termillä ”whataboutism”, joka voitaisiin suomentaa mutkutteluksi: ”mutta kun palestiinalaisten oma hallinto sitä ja tätä”.

Meille konfliktia vuosia seuranneille ei ole mitään epäselvyyttä siitä, että palestiinalaisia johtavan maltilliseksi mielletyn Fatah-puolueen hallinnolla on omat ongelmansa. Esimerkiksi palestiinalaisten maltillisempi Fatah-puolue on lykännyt vaaleja jatkuvasti – mahdollisesti pelätessään jihadistisen Hamas-puolueen valtaannousua. Ikävä tosiasia on kuitenkin se, että palestiinalaiskristityt kokevat sortoa ja he kokevat sitä myös ja erityisesti Israelin hallituksen politiikan takia. Punaisen silakan taktiikalla Huvila paljastaa olevansa välinpitämätön palestiinalaiskristittyjen kärsimystä kohtaan.

Tuossa tilanteessa monet kokivat Huvilan esiintymisen myös epäkohteliaaksi tilaisuuden päävierasta kohtaan. Piispa Munib Younan on toiminut Luterilaisen maailmanliiton presidenttinä, siis ylimpänä hengellisenä johtajana. Hän on kansainvälisesti arvostettu rauhan aktivisti, jolla on YK:n myöntämä pakolaisstatus. Israelin itsenäistymissodan seurauksensa hänen perheensä ajettiin kodistaan, joka annettiin israelilaisille. Hän on todistanut Kristuksen evankeliumista ja puhunut uupumatta rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Maltillisena kirkon johtajana hänellä on hyvät suhteet myös Israelin johtaviin rabbeihin, joiden kanssa hän on kirjoittanut ja toiminut antisemitismiä vastaan – tuoreimpana esimerkkinä vaikkapa teos This is Where We Stand – A Sabeel Reflection on Antisemitism.

Erityisen häpeällistä onkin, että blogikirjotuksessa Huvila syyttää piispa Younan ajattelua ”antisemitistiseksi”. Tämä on usein se viimeinen epätoivon kortti, johon ahtaalle joutunut Israel-apologeetta turvautuu yrittäessään vaientaa asiallisen kritiikin. Ovatko nyt omaa hallitusta vastaan protestoivat sadat tuhannet Israelin kansalaisetkin antisemiitteejä? Mikäli piispa Younan olisi Suomen kansalainen, näin törkeä syytös olisi peruste kunnianloukkausta koskevalle tutkintapyynnölle.

Väärän opetuksen torjuminen kuuluu piispan tehtäviin

Huvilan tapa vedota kuulijoiden sääliin epäonnistuu myös siksi, että omassa kommentissani ei ollut kyse Huvilan persoonallisia piirteitä vastaan tehdystä hyökkäyksestä, vaan aivan tavallisesta väärän opetuksen torjumisesta. Piispan virkaan kuuluu ensinnäkin kuunnella erilaisia teologisia tulkintoja ja tukea turvallista keskusteluilmapiiriä eri näkökulmien välillä.

Toisaalta mikä tahansa ei ole oikeaa opetusta, ja siksi piispan virkaan kuuluu myös puolustaa oikeaa Jumalan sanan tulkintaa ja torjua sitä vastaan sotivia oppeja. Tapiolan kirkossa tein siis tietoisesti aivan tavanomaisen oppia koskevan linjanvedon: kristittyinä meidän tehtävämme on

  1. puolustaa palestiinalaiskristittyjä ja tehdä se niin, että
  2. emme lankea antisemitismin syntiin
  3. emme lankea karkeaan kristilliseen sionismiin ja sen apartheit-teologiaan.

Huvila teki siis alkeellisen virheen tulkitsemalla väärään opetukseen kohdistuvan teologisen rajanvetoni hänen omaa persoonaansa vastaan tehdyksi ”demonisoinniksi”. Piispan virkaan kuuluu myös opillinen rajanveto. Ja koska Jumalan sanan vastainen opetus ilmenee konkreettisten henkilöiden puheissa ja kirjoituksissa, asian konkretisoimiseksi joudutaan usein myös nimeämään väärät opettajat tai teokset.

Lukija voi löytää helposti tämän logiikan sanoistani Tapiolan kirkossa, kun sanoin seuraavasti:

”Miksi meidän kaikkien pitää mielestäni tukea vaikeassa asemassa olevia palestiinalaiskristittyjä? Ainakin kolmesta syystä.

Ensinnäkin he ovat alkuseurakunnasta lähtien kuuluneet sinne. Esimerkiksi helluntain epistolassa puhutaan arabiaa puhuvista kristityistä, jotka ovat ”meidän” keskellämme. He ovat aina kuuluneet sinne.

Toiseksi heidän ahdinkonsa on ainakin välillisesti meidän eurooppalaisten ja myös meidän kristittyjen vika. Euroopassa on vuositasojen ajan kohdeltu juutalaisia niin huonosti, että 1800-luvun lopulla se alkoi purkaantua juutalaisten muuttoliikkeenä. Juutalaiset alkoivat unelmoida turvallisesti tilasta siellä, missä he joskus ovat eläneet. Tästä huonosta kohtelusta johtuu paljolti myös nykykonflikti. Meillä on siis historiasta tuleva velvollisuus tukea konfliktin ratkaisemista.

Kolmanneksi palestiinalaiskristityt ovat tasapainottava voima. Jos kaikki kristityt lähtevät, jäljelle jäävät vain ne palestiinalaiset, jotka ovat muslimeja ja ne israelilaiset, jotka ovat juutalaisia. Silloin pohjimmiltaan poliittisesta konfliktista tulee myös uskonnollinen.

Meidän pitää tukea palestiinalaisia kristittyjä lankeamatta antisemitismin syntiin ja lankeamatta kristillisen sionismin apartheid-politiikkaan. Perustelen tätä lyhyesti. Nyt ei ole kysymys Etelä-Afrikasta, vaan toisenlaisesta mallista, sellaisesta, jossa käytetään teologisia uskonnollisia perusteluja, jotka oikeuttavat palestiinalaisten – kaikkien palestiinalaisten, mutta myöskin palestiinalaiskristittyjen – huonon kohtelun, jopa sorron.

Ja myös sen takia, että se perustuu ongelmalliselle lähtökohdalle. Jotkut sanovat sen [kristillisen sionismin] olevan liian kirjaimellista raamatuntulkinta. Minä sanoisin toisin pain: se ei ole riittävän kirjaimellista.

Raamattu on meidän pyhä kirjamme. Se on meille Jumalan ilmoitus ja sen takia meidän täytyy yhdessä opetella tulkitsemaan sitä oikealla tavalla. Nämä [antisemitismi ja apartheit] ovat minusta ongelmallisia tapoja.

Ja nyt kun, Risto, olet rohkeasti tullut paikalle ja sinulla on hyvä itsetunto – niin on minullakin – niin sanon, että se kristillinen sionismi, jota sinä edustat, sillä ei ole paikkaa Kuopion hiippakunnassa. Ja toivottavasti ei, jos minusta on kiinni, meidän kirkossammekaan.

Tiedän, että se kuulostaa kauhealta. Mutta matkaa voi jatkaa ja uutta voi oppia, koska minäkin olen oppinut.

Piispan tehtävään kuuluu minun mielestäni mahdollistaa erilaisten näkökulmien esilläpito, vuorovaikutus ja keskustelu. Mutta siihen kuuluu myös opillinen rajanveto. Ja tässä minulla on hyvin helppo vetää rajaa.

Mitkä ovat oikeita tapoja tukea palestiinalaiskristittyjä? Esirukous. Me luotamme siihen voimaan. Toiseksi me tuemme Jordanian ja Pyhän Maan evankelis-luterilaisen kirkon ylläpitämiä yksityiskouluja. Niissä tehdään mahtavaa työtä. Näiden koulujen missio on kasvattaa Palestiinan kansalle rauhaa tahtovia ja rauhaan pystyviä johtajia. Kolmanneksi nuorisovaihto. Me haluamme viedä sinne vierailulle nuoria ja tuoda tänne nuoria, jotta syntyisi vuorovaikutusta ja elämän kestäviä ystävyyssuhteita ”juuriruohon” tasolla. Lisäksi meidän hiippakuntamme tarkoitus on tukea myös paikallisen kirkon diakoniatyötä.

Ongelma ei ole sellaisessa yleisessä Israel-ystävyydessä, jossa toivotaan Israelin valtiolle ja sen asukkaille kaikkea hyvää. Ongelma on sellaisessa karkeassa kristillisessä sionismissa, joka tulee oikeuttaneeksi – tietoisesti tai ymmärtämättömyyttään – Raamattuun vedoten Jeesukseen uskovien palestiinalaiskristittyjen sorron.

Ongelma ei ole sellaisessa yleisessä Israel-ystävyydessä, jossa toivotaan Israelin valtiolle ja sen asukkaille kaikkea hyvää. Ongelma on sellaisessa karkeassa kristillisessä sionismissa, joka tulee oikeuttaneeksi – tietoisesti tai ymmärtämättömyyttään – Raamattuun vedoten Jeesukseen uskovien palestiinalaiskristittyjen sorron. Risto Huvilan omien julkisten esiintymisten perusteella minulla on hyvä perusteet katsoa, että hän edustaa tällaista karkeaa kristillisen sionismin muotoa.

Tyypillistä karkeille kristillisen sionismin muodoille on esimerkiksi se, että yksittäisten Vanhan testamentin jakeiden (esim. 5. Moos. 1:8; Hes. 37:14) pohjalta yritetään perustella, miksi nyky-Israelilla on oikeus riistää palestiinalaiskristityiltä näiden vuosisatoja omistamat pellot, kylät, tilat ja asunnot. Tähän liittyy kristillisen teologian kannalta monia ongelmia.

Sekä Raamatun lupaukset Luvatusta maasta että myöhemmin paluusta Babylonian pakkosiirtolaisuudesta on lausuttu ennen Kristusta. Missä Raamatussa sanotaan, että Jumalan lupaus luvatusta maasta ei koske Kristukseen uskovia? Missä Raamatussa käsketään vuonna 1948 perustettua Israelin valtiota sortamaan Pyhän maan kristittyjä tai muita kansanryhmiä, pitämään heitä lainsäädännössä alempiarvioisina, riistämään heidän omaisuutensa tai karkottamaan heidät maasta?

En ole havainnut, että Risto Huvila olisi missään esittänyt sitä, miten kysymys alueella asuvista viidestä miljoonasta palestiinalaisesta ratkaistaan. Tähän mennessä hänen ajatuksiaan heijastaa se ikävystyttävä ja ennalta arvattava retoriikka, että Israel on viaton kaikkeen ja sillä on oikeus mihin tahansa, kun taas Palestiinalaishallinto syyllinen kaikkeen eikä sillä ole mitään oikeutta mihinkään. Kukaan ei ota vakavasti näin naivia, sokeaa ja ideologisesti lukittua mustavalkoasettelua, ei kansainvälisessä politiikassa eikä kristillisessä teologiassa.

Kristillinen sionismi ei kuulu klassiseen kristinuskoon

Karkean kristillisen sionismin edustajalle voi jäädä kaksi teoreettista vaihtoehtoa. Hän voisi esittää, että palestiinalaisalueet – ja siis myös palestiinalaiskristityt kirkkoineen ja omaisuuksineen – liitetään Israelin osaksi, kuitenkin niin, että israelilaisten hegemonia palestiinalaisiin nähden turvataan lainsäädännöllä. Israelilaiset hallitsisivat lainsäädäntöä, puolustusvoimia, oppilaitoksia, liike-elämää, maa-alueita, kaupunkikaavoitusta ja niin edelleen. Palestiinalaiset, ja siis myös kristityt, kuuluisivat alempiarvoiseen kansanluokkaan.

Juuri tällainen olisi apartheit-teologiaa: sillä yritetään oikeuttaa yhden kansanryhmän ylivalta muihin nähden.

Toisena vaihtoehtona olisi ajatella, että palestiinalaisuus on keinotekoinen kansallinen identiteetti ja Raamatun nojalla Israelin maa kuuluu vain juutalaisille, jolloin palestiinalaiset olisi syytä karkottaa maasta. Tämä taas merkitsisi uskonnollista oikeuttamista imperialismille ja etniselle puhdistukselle. Se taas tulee kiusallisen lähelle retoriikkaa, jota Venäjä harjoitti joskus suhteessa Suomeen ja jolla se perusteli hyökkäystään Ukrainaan.

Sellainen ”teologia”, joka oikeuttaa minkä tahansa apartheit-järjestelmän tai etnisen puhdistuksen, on perverssiä. Sillä ei ole mitään tekemistä Kristuksen evankeliumin kanssa.

Huvilan mukaan hänen edustamansa kristillisen sionismin muoto olisi ”klassinen”. Väite ei pidä paikkaansa. Totuus on päinvastainen. Perinteiset kirkkokunnat torjuvat palestiinalaisten sorron oikeuttavan kristillisen sionismin.

Esimerkiksi paavi Benedictus totesi Kyproksen vierailullaan kesäkuussa 2010: ”Israelin ylläpitämä Palestiinalaisalueiden miehitys aiheuttaa vaikeuksia palestiinalaisten jokapäiväiseen elämään. Jotkut fundamentalistiset teologit käyttävät Raamattua oikeuttaakseen Palestiinan miehityksen.” Katolinen kirkko tuomitsee jyrkästi Huvilan edustaman apartheit-teologian. Tämä käy ilmi vaikkapa Vatikaanin julkaisemassa 46-sivuisessa dokumentissa ”Katolinen kirkko Lähi-Idässä: Yhteys ja todistus” (The Catholic Church in the Middle East: Communion and Witness)”

Vuonna 2009 Pyhän maan kirkkojen edustajat arvostelivat eräitäitä lännen kristittyjä sionisteja siitä, että ne yrittävät oikeuttaa Raamatun avulla Israelin miehityksen ja siten myös kristittyihin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset Palestiinalaisalueilla.

”Palestiinalaiskristittyinä kärsimme myös joidenkin teologien vääristä tulkinnoista. Me julistamme, että mikä tahansa Raamatun käyttö, joka oikeuttaa tai tukee epäoikeudenmukaisuuteen perustuvia poliittisia näkemyksiä tai yrittää perustella toisen ihmisen tai kansanryhmän vallan toisen yli, vääristää uskonnon inhimilliseksi ideologiaksi ja riistää Jumalan sanalta sen pyhyyden, universaalisuuden ja totuuden. Me julistamme, että mikä tahansa teologia, joka väittää perustuvansa Raamattuun, uskoon tai historiaan, mutta joka oikeuttaa [Israelin] miehityksen, on kaukana kristillisestä opetuksesta, koska se hyväksyy väkivallan ja pyhän sodan Kaikkivaltiaan nimeen, alistaa Jumalan ajallisille inhimillisille intresseille ja kieltää täyden Jumalan kuvan niiltä ihmisiltä, jotka joutuvat elämään poliittisen epäoikeudenmukaisuuden alla.”

Dokumentin valmisteluun osallistui muun muassa Jerusalemin katolilainen patriarkka Michael Sabbah ja muita konservatiivisia teologeja. Sen on allekirjoittanut Jerusalemin ortodoksipatriarkka Theofilos ja yli 3000 Palestiinalaista piispaa, pappia ja kristittyä maallikkojohtajaa eri kirkkokunnista. Vastaavia oppituomioita karkealle kristilliselle sionismille voi löytää monista kirkkoliittojen ja kirkkojen julkilausumista. Jopa Huvilan edustamassa helluntailaisuudessa se on jäämässä altavastaajaksi.

”Pöyristykää, päivitelkää ja jakakaa”

Huvila esittää, että hän joutui Tapiolan kirkolla cancel-kulttuurin uhriksi. Cancel-kulttuurilla tarkoitetaan sitä, että omalle sisäryhmälle esitetään pöyristyttämistarkoituksessa väitteitä kuvitelluista tai todellisista vastustajista. Väitteet esitetään usein tendenssimäisesti ja liioitellen. Pöyristyttämisen tarkoitus ei ole etsiä totuutta eikä keskustella, vaan synnyttää omissa kannattajissa moraalista tuohtumusta ja saada heidät toimimaan kuviteltua tai todellista vastustajaa vastaan.

Olen jo edellä todennut, että omassa lausunnossa oli ja on kyse aivan tavanomaisesta teologista oppia koskevasta rajanvedosta, joka kuuluu piispan virkaan ja jonka olen tehnyt rauhallisesti ja tietoisesti. Eikä pidä paikkaansa se väite, että sallisin hiippakunnan pappien saarnata neitseestäsyntymistä tai ylösnousemusta vastaan.

Sen sijaan Huvilan omassa kirjoituksessa on cancel-kulttuurin piirteitä. Hän käyttää neljä kertaa pöyristyä-verbiä: ”Nyt ehkä ymmärrät, miksi pöyristyin tuosta seminaarista.” Blogin lopetus on erityisen paljastava: ”Päivitelkää ja jakakaa.”

Israel ja Raamattu seisovat omilla jaloillaan eivätkä tarvitse kristillistä sionismia

Israelin valtio on kasvanut sotilaallisesti, poliittisesti ja ideologisesti niin vahvaksi, että se seisoo tukevasti omilla jaloillaan ja selviää hyvin ilman kristillistä sionismiakin. Nykyisin Israelin suurin uhka on sen oma sisäinen jakaantuminen.

Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin ratkaisun avaimet ovat ensisijaisesti paikallisten ihmisten eli Israelin hallituksen ja Palestiinalaishallinnon käsissä, ja toissijaisesti Yhdysvaltojen ja Euroopan Unionin käsissä. Jopa Suomen valtio on mitättömän pieni tekijä, vielä vähemmän suomalaiset kirkot tai kristityt.

Siksi se, että me suomalaiset kristityt kiivailemme keskenämme Israelin ja Palestiinalaisten konfliktista, on jossakin mielessä hukkaan heitettyä energiaa. Siksi en esimerkiksi itse ole koskaan syyttänyt Israelin valtiota apartheitista, en omaksunut mitään tiettyä palestiinalaisten kontekstuaalista teologiaa enkä jakanut ihmisiä hyviin ja pahoihin heidän Israel-näkemystensä vuoksi.

Palestiinan kristittyjä on oikein tukea kaikin sopivin tavoin. Yhtä tärkeää on huolehtia evankeliumin oikeasta opetuksesta Suomessa.

Mutta Palestiinan kristittyjä on oikein tukea kaikin sopivin tavoin. Yhtä tärkeää on huolehtia evankeliumin oikeasta opetuksesta Suomessa.

Vakaumus pyhästä Raamatusta Jumalan sanana on kristinuskon keskeinen oppi. Luterilaisen uskonkäsityksen mukaan Kristuksen evankeliumi on Raamatun ydin, jonka valossa kaikkea muuta Raamatussa sanottua on arvioitava. Karkea sionismi, joka pyrkii oikeuttamaan Kristukseen uskovien ihmisoikeusloukkaukset Raamatun perusteella, on vastoin Kristuksen evankeliumia.

Sama koskee pyhää Raamattua. Raamatun luotettavuutta ei tarvitse todistaa lankeamalla karkean kristillisen sionismin tulkintoihin, jotka ovat teologisesti, poliittisesti ja moraalisesti kiistanalaisia. Raamatun totuus ja luotettavuus perustuu sen omaan sisäiseen todistukseen, jonka Pyhä Henki avaa uskovien yhteisölle. Se heijastuu rakkautena, rauhana ja oikeudenmukaisuutena kaikkia ihmisiä kohtaan. Siihen turvautuminen uskossa vie taivaan iloon.

Siksi on hyvä välittää palestiinalaiskristittyjen yhteinen viesti myös Seurakuntalainen-sivuston lukijoille.

”Olemme tietoisia, että jotkut teologit lännessä yrittävät oikeuttaa Raamatulla ja teologialle meidän oikeuksiemme loukkaamisen. Tästä seuraa, että heidän tulkinnassaan Raamatun lupaukset merkitsevät uhkaa meidän olemassaolollemme. Silloin evankeliumin “hyvästä uutisesta” kaikille on tullut ”kuoleman airut” meille. Me pyydämme tällaisia teologeja syventymään omassa Jumalan sanan reflektoinnissa ja uudistamaan tulkintojaan niin, että he voivat nähdä Jumalan sanan elämän lähteenä kaikille ihmisille.” (Kairos Docoument 2.3.3.)

Jari Jolkkonen

Kuopion hiippakunnan piispa

Sivua päivitetty 8.8.2023 lisäämällä blogin loppuun artikkelilinkki: Risto Huvila ja Hannu Juusola tulkkasivat Israel-Palestiina-konfliktia Viikon debatissa: ”Keskustelijoilla ei ole yhteistä käsitystä historiasta.”