Pitäisikö Jumalalle antaa vielä mahdollisuus?

Ei ole mahdollista löytää ainuttakaan ihmisyhteisöä ilman uskoa johonkin jumalaan, ei ainuttakaan kaupunkia, jossa ei olisi jonkinlaista pyhäkköä, jossa ei olisi tapana lukea jonkinlaisia rukouksia tai loitsuja, toimittaa uhreja…

Näin huomautti Plutarkhos 100-luvulla.

PS rikottu neliö

Ihmiset voivat kyllä elää ilman linnoituksia, tieteitä tai rahaa, muttei ilman ”jonkinlaisia rukouksia tai loitsuja”.

Pohdiskelu uskonnosta ei ole jotain jälkikäteen keinotekoisesti elämään lisättyä. Se ei ole päälle liimattua. Ihmisen henkinen uteliaisuus tulee luonnostaan.

Jumalaton elämä onkin kuin kofeiiniton kahvi – maku on suurin piirtein sama, mutta jotain olennaista puuttuu, pohtii Kati Reijonen kirjassaan Iso ajatus – Pitäisikö Jumalalle antaa vielä mahdollisuus?

”En halua enää olla freelancer-uskovainen”, on Reijonen päättänyt. Hän ei halua säästää itseään, eikä myöskään Jumalaa. Aidon asian tulee kestää vähän rajumpaakin tarkastelua. Tällaisen kirjan viehätys on juuri tunnustuksen rehellisyydessä.

Ympäristö ei myöskään päästä helpolla. Jumala on vähän tabu, ei oikein sovelias puheenaihe. Jopa ihmisen ura saattaa  olla vaakalaudalla aiheen vuoksi.

Eräs ystäväni oli huolissaan brändistäni. Mitä sinusta ajatellaan sen jälkeen, kun sinut liitetään Jumalaan? Minua ei otettaisi sen jälkeen enää vakavasti niissä piireissä, joissa minut pitäisi ottaa vakavasti, jotta voisin elää sillä, mitä teen. Ajattele mainettasi, hän sanoi.

Reijonen kokeilee hetken myös jumalattomuutta. ”Siitä puuttuu Jotain. Siitä puuttuu potku. Terä. Särmä. Luonne. Syvyys.”

Pitäisikö Jumalalle antaa vielä mahdollisuus? Hyvä kysymys. Uskontoon ja vaikkapa oppiin Reijonen suhtautuu varauksellisesti. Molemmat ovat ihmiselämän tosiasoita ja niiden kanssa on vain jotenkin tultava toimeen.

Itse Jumalalle Reijonen kuitenkin haluaa tehdä tilaa. Tapahtukoon Sinun tahtosi, nyt ja aina, on hänen huokauksensa.

Me ihmiset olemme kaikki samalla puolella: me yritämme parhaamme mukaan ymmärtää mysteeriä nimeltä todellisuus, ja me yritämme kukin elää mahdollisimman hyvän ja onnellisen elämän. Ajankohtaisen kakkosen teemaillan sijaan minä istuisin paljon mieluummin kaikille avoimessa hengellisyyden Pantheonissa. Istuisin siellä ihmettelemässä muiden kanssa. En ehkä puhuisi paljon mitään. Katselisin vain tähtitaivaalle ja antautuisin Einsteinin mainitsemalla salaperäisyyden tajulle sekä sille ihmeelliselle voimalle, jonka Apollo 14 astronautti Edgar Mitchell kertoi aistineensa avaruudessa ollessaan Hän kuvaili sitä rakkaudeksi, siksi samaksi, joka pelasti Viktor E. Franklin keskitysleiriltä.