Ihmisiä ja ilmiöitä: Koronatartuna oli viedä äänen lisäksi koko Tom Bollströmin elämän – ”Koin olevani Jumalan kanssa kasvokkain” Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Mitä Jeesus sanoisi?

 

Olen sillä kannalla, että kristillinen avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Tämä on kirkkomme virallinen avioliittokäytäntö, eikä sitä pidä muuttaa. Muille liitoille voisi keksiä muita nimiä.

Minulta kysyttiin äskettäin, mitä Jeesus tänään sanoisi homoseksuaaleille ja miten hän suhtautuisi heihin. Arvelen, että hän sanoisi kyseisen elämäntavan synniksi. Hänellä ei ole suoranaista tätä asiaa koskevaa lausuntoa Uudessa testamentissa, mutta apostoli Paavalilla on. Paavali puolestaan on omaksunut käsityksensä kolmesta lähteestä, jotka uskomme mukaan ovat linjassa keskenään: Vanhasta testamentista, Jeesukselta ja alkuseurakunnan opetuksesta.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Jeesus – kuten Paavalikin – voisi sitten lisätä, että on muuten muitakin syntejä, jos kiinnostaa tietää. Esimerkiksi ylpeys, kateus, kovuus, pahat ja ilkeät sanat, itsekkäät ajatukset ja asenteet, lähimmäisen rakastamatta jättäminen ja se, ettei rakasta Jumalaa yli kaiken. Tämä viimeksi mainittuhan ilmenee siinä, että ei joka hetki luota Jumalan hyvään huolenpitoon ja varjelukseen. Auh, tulee turhan lähelle. Löydän itseni joka kohdasta.

Miten Jeesus suhtautuisi homoihin ja lesboihin? Luulenpa, että hän lähtisi ravintolaan syömään heidän kanssaan. Söihän hän porttojen ja publikaanienkin kanssa. Kutsuisiko hän minutkin samaan pöytään? Kun ajattelen tätä, ensimmäiseksi tulee mieleen epäilys: mahtaisinko kelvata? Olenhan ollut kovin itsekäs ja säännöllisesti laiminlyönyt monia kristityn velvollisuuksia. Vaikka osaan puhua Jeesuksesta, ei hän ole elämässäni suinkaan numero yksi joka hetki. Melkein mikä tahansa asia voi tulla tärkeämmäksi kuin hän. Uskoni on toisinaan heikko, toisinaan olematon. Kelpaisinkohan seuraan?

Viereiseen pöytään näyttää tulevan ihmisiä, jotka aivan ilmeisesti paheksuvat Jeesuksen seurassa istuvia. He näyttävät jotenkin uskovaisilta ja hätkähdän, kun joku heistä näytti minulta. Minä haluan kyllä olla siellä, missä Jeesuskin on. Naapuripöydästä osoiteltiin halveksivasti sormella Jeesuksen seuruetta. Halveksijat hämmästyivät huomatessaan Jeesuksen tällaisessa porukassa ja joku kuului kuiskaavan: ”Kuinka hän voi syödä syntisten kanssa?”

Mitä Jeesus tekisi tässä tilanteessa? Ehkä menisi ja kaataisi heidän pöytänsä.

Omalle pöytäseurueelleen Jeesus saattaisi puhua synnistä ja armosta. Syntiä ei pidä tehdä, sillä se on vastoin Jumalan pyhää tahtoa. Jeesuksen seuraajissa ei kuitenkaan ole muita kuin syntisiä, minkä vuoksi hän vakuuttaisi, että kaikki synnit saadaan joka päivä anteeksi. Joku kysyisi: ”Entä jos siitä ei pääse kunnolla irti?” Jeesus sanoisi, ettei irti pääseminen ole mikään armon edellytys. Ensin tulee armo, sitten kilvoitus syntiä vastaan. Pöytäseurueemme ihmettelee tällaista puhetta ja kokee tulleensa jollain syvällä tavalla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Tekee mieli seurata Jeesusta kokosydämisemmin.

Sitten Jeesus sanoi: ”Mene, äläkä tästedes enää syntiä tee.” Lähdimme pöydästä ja vilkuilimme epäluuloisesti taaksemme, ikään kuin pohtien, kyttääkö hän meitä ja meidän vaellustamme. Mutta ei, ei hän kytännyt. Illalla hän taas kutsui samaan anteeksiantamuksen pöytään.