Merkitykset hukassa?

 

Toimittaja ja kirjailija joutuvat miettimään työssään tekstin merkitysrakenteita: Onko tällä tai tuolla asialla jotain merkitystä kokonaisuuden kannalta – vai voiko sen jättää pois? Tuoko jokin sana lauseeseen uutta merkitystä vai onko se tarpeeton? Asiayhteys ratkaisee.

Eri asiat ovat ihmisille merkityksellisiä. Ainakin urheilutoimittajille näyttää olevan tärkeä tietää heti aamulla, kuka teki Pohjois-Amerikan NHL:n jääkiekko-ottelussa toisen maalin ja kuka antoi siihen johtaneen syötön. Ilta-Sanomat taas näkee merkityksellisenä kertoa, kuka on kansanedustajan uusi rakas, mitä miehestään eronnut keikkalaulaja ajattelee nyt seksielämästään ja millaista kaunaa konkurssin tehnyt liikemies kantaa entiselle yhtiökumppanilleen.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Samat asiat eivät kiinnosta kaikkia. Toisin sanoen asioilla ei ole ihmisille samanlaista merkitystä.

Päivittäisen toimeentulonsa kanssa kamppaileva pohjoissavolainen eläkeläinen antaa tuskin paljon merkitystä Lontoon nuorisoa villitsevän rapartistin uudelle levylle. Lestadiolainen perheenäiti Lumijoelta ei näe juuri merkitystä siinä, että Helsinkiin puuhataan miljoonia euroja maksavaa Guggenheim-museota. Ja tamperelainen pultsari ei pidä kovin merkittävänä asiana, missä körttiväen Herättäjäjuhlat tänä kesänä pidetään.

Entä sosiaalinen media ja sen tuottamat merkitykset? Some on hyödyllinen väline nopeaan ja laajaan tiedonkulkuun, mutta sisältää suurelta osin myös täysin merkityksetöntä asiaa. Mitä merkitystä on kertoa suurelle ihmisjoukolle omista arkipäivän puuhailuistaan, mielipiteistään tai kokemuksistaan? Tai mitä merkitystä on sanoa mielipiteensä kaikista mahdollisista maailman asioista, vaikka siihen kovasti kehotetaankin? Ja mitä merkitystä on ottaa kantaa asioihin, joista ei kuitenkaan tiedä juuri mitään? Ehkäpä sosiaalinen media onkin yksi pääsyyllinen aikamme turhan puhumiseen ja merkityksettömän informaation levittämiseen.

Erityisen paljon asioiden merkitys riippuu ihmisen omasta elämäntilanteesta. Huumenuorensa elämäntyylistä ja kouluongelmista ahdistunut yksinhuoltajaäiti ei jaksa antaa paljon merkitystä sille, että formulakuski Nico Rosberg pääsi lähtemään paalupaikalta Monacon F1-ajoissa. Myös vakava sairaus ja kuoleman läheisyys muuttavat ihmisen merki-tyshorisonttia. Sädesairaalassa kuolemaa tekevää syöpäpotilasta ei välttämättä kiinnosta Superpesiksen sarjataulukko samalla tavalla kuin Sotkamon Jymyn valmentajaa. Eikä helsinkiläinen työtön nuori koe merkityksellisenä Savon Sanomien uutista siitä, kuka on valittu Kuopio tanssii ja soi -juhlaviikon uudeksi taiteelliseksi johtajaksi. Oma elämäntilanne vaikuttaa ratkaisevasti asioiden merkitykseen.

Dramaattisin merkitysten arviointi tapahtuu suhteessa aikaan ja ikuisuuteen. Moni ihminen näkee merkityksellisenä vain ajallisen elämän ja hyvinvoinnin turvaamisen, mutta ei välitä lainkaan siitä, missä hän tulee viettämään koko ikuisuutensa. Juuri tällainen oli myös Raamatun (Luuk. 12:13-21) kuvaama rikas mies, jolle Jumala sanoi: ”Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta… Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut – mihin se joutuu?” Jeesus jatkoi vielä toteamalla: ”Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen, mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.”

Intohimoinen pyrkimys muutaman vuosikymmenen kestävään ajalliseen onneen. Sen jälkeen koko ikuisuus päättymättömässä tuskassa. Voiko asioiden merkitys olla ihmiseltä pahemmin hukassa?