Me saamme nähdä Jumalan

Jeesus lupaa, että puhdassydämiset saavat nähdä Jumalan.

Ortodoksinen kirkko onkin vakuuttunut siitä, että Jumalan voi tuntea, ihan oikeasti kokea.

PS Norvanto Hedelmästään puu tunnetaan

Yhteys Jumalaan on yhä tarjolla. Monesti kuitenkin ajatellaan, että yhteys ikään kuin ”pätkii” nykyaikana.

Raikasta on siksi lukea Jumalan ”nähneen” ihmisen puheita. Sofroni Saharov oli todistaja 1900-luvulta Jumalan todellisuudesta.

Valo on keskeinen ilmiö Jumalan näkemisessä. Sofroni viimeisessä kirjassaan – osuvasti nimetty Me saamme nähdä Jumalan sellaisena kuin Hän on – kertoi, että jumalallinen valo on jotenkin taivaan- tai vaaleansinistä (venäjäksi голубой)

Jumalan näkeminen tapahtuu Sofronin mukaan kerran tai kaksi elämässä. Se ei kuitenkaan ole jokaisen ihmisen osa. Kyse ei ole siis jostain epäjumalasta, jonka jokainen ihminen mielin määrin näkee. Paino on aina sanalla saa nähdä, Jeesuksen lupauksen mukaisesti.

Aito kokemus tekee syystä nöyräksi ja herkäksi. Sofronin kirjoituksissa ilmenee tästä syystä syvä jumalanpelko. Synti – erityisesti rakkaudettomuus, ylpeys ja välinpitämättömyys – tuhoaa jumalantuntemisen muiston.

Ortodoksinen ajattelu ei tämän vuoksi koe omakseen toisinaan toitotettua pelastusvarmuutta. Jumalasta saa toki olla varma ja luottavaisin mielin, muttei itsestään tai ainakaan pelastuksestaan. Aina on mahdollisuus ”jäädä taipaleelle”, kuten Uusi testamentti asian ilmaisee.

Ihmisen osa on olla koko elämänsä vähän epävarma osastaan. Loppujen lopuksihan on kyse armosta. Eräs pyhä totesikin: Pidä mielesi helvetissä äläkä vaivu epätoivoon.

Liian äänekäs usko on useimmiten aika pinnallista. Syvälle juurtunut henkilökohtainen usko on hiljaisempaa. Se on tosiaan herkkää ja jopa arkaa.

Monet Sofronin puheista oli suunnattu luostariyhteisölle. Toistuvana aiheena puheissa oli sydämen sitoutuneisuus.

Perhe, seurakunta tai muu yhteisö ovat helposti särkyviä. Niiden tulee olla sisäisesti kunnossa. Säännöt, pakko tai ”kulissit” ovat jo merkkejä siitä, että jotain niiden sisimmässä on mennyt rikki.

Ortodoksinen kirkko näyttäytyy monesti ulkopuoliselle aika ”äänekkäänä”. Loistokkuutta ja kuten englanniksi sanotaan smells and bells – suomeksi suunnilleen hajuja ja hälyä.

Pinnan alla on kuitenkin hyvin syvällinen hengellisyys. Ikää sillä on jo vuosituhansia. Se on siis koeteltu ja neuvokas, eikä hätäänny pienestä.


Kuva on Sofronista ja otettu Lintulan luostarin nettisivuilta. Sofronin teoksia löytyy suomeksi jo runsaasti. Tärkein niistä on Pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen (2005).