Sä kuljet seurassa Jeesuksen,
sen kertoo katseesi riemuinen,
sen kertoo laulusi helkkyvä
myös murheen kyynelten keskellä. (VK 319/SK 138)
Jeesuksen seuraaminen on jännitekenttä. Samaan aikaan mahdoton kulkea, kuljettaessa autuas. Jeesus haastaa seuraajansa surutta: oletko valmis luopumaan kaikesta ollaksesi opetuslapseni? Oletko valmis maksamaan kustannukset, sillä tie on ajoittain raskas ja polku kivinen. Matkaan ei kannata lähteä, jos ei aio kulkea perille saakka. Saatat myös kohdata sen, mitä eniten pelkäsit. Oletko silloinkin valmis kantamaan nimeni tuomaa kunniaa ja häpeää? Olemaan valmis kärsimykseen, niin kuin opetuslapsen tulee, ottamalla kaiken Kaikkivaltiaan vahvasta kädestä. Suostutko siihen, että et voi odottaa elämältäsi muuta, mitä opettaja itse sai kohdata matkallaan?
Tahdotko seurata Jeesusta pelkäämättä ihmisiä? ”Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.” (Matt. 10:28)
Kun Jeesuksen seuraamisen sanoja kertaan, vaatimukset musertavat. Miten kestän tällaisen matkan? – Näin minä seuraajan silmin taivasmatkaani katselen.
Hän tuntee kärsimykseni, mittaa sen painon ja määrää sen keston.
Sitten kysyn, miten minua katsoo Vapahtaja, joka on minut laumaansa ostanut oman verensä hinnalla? Joka on minut kutsunut omakseen, kun en osannut häntä seuraani pyytää. Miten minua katsoi kärsivä Jumalan Karitsa sovittaessaan syntejäni Golgatan keskimmäisellä ristillä? Miten hän katsoi kuiskatessaan: sinun syntisi sovitetaan nyt? Miten minua katsoi Vapahtaja, joka kasteeni hetkellä antoi sydämeeni Pyhän Henkensä, sinetöi minut sovintoverensä suojaan, otti omakseen? Miten hän katsoi, kun pitkän odotuksen jälkeen tuhlaajalapsena palasin teiltäni kotiin, tuotettuani Isälle häpeän ja nöyryytyksen?
Olen sitten ollut onnellisesti hänen omansa kasteestani saakka tai olen sitten palannut mistä tahansa takaisin, läheltä tai kaukaa, miltä tahansa tuhon retkeltä tai turhuuden markkinoilta, on minua koko matkan seurannut Isäni rakastava katse, siunannut sovitetun Jumalani armollinen sydän. ”Herra ilmestyi minulle, hän tuli kaukaa ja sanoi: – Minä olen sinua aina rakastanut, Israel, siksi vedän sinua luokseni uskollisesti.” (Jer. 31:3)
Jeesus tietää, että hänen lapsenaan joudun kantamaan oman ristini. En kuitenkaan yksin: hän kumartuu puoleeni ja kantaa minut ja minun ristini. Hän tuntee kärsimykseni, mittaa sen painon ja määrää sen keston. Kun aika on, hän ottaa sen pois päältäni. Kun kohtaan ne hetket, joiden tulemista pelkäsin, hän kulkee edelläni ja ottaa vastaan kaikki kauhut ja pahan palavat nuolet. Hän on kanssani jokaisen pitkän päivän ja lyhyimmänkin hetken, eikä mitään tapahdu hänen tietämättään. Jeesuksen seurassa en ole murheeton, mutta olen turvassa. Kuin Jaakob, lonkkaan lyötynä, mutta siunattuna.
Hän suojelee minua vahvalla kädellään
ja pitää mua lähellä omaa sydäntään.
Enkä pelkää mitään
En pelkää mitään. (Elämän puu, Pimeässä laaksossa).
