Ihmisiä ja ilmiöitä: Marita ja Markku Kulmala: Avioliittoleiri muutti elämän tärkeysjärjestyksen   Yleinen: Konekiväärisaarnaaja pelastaa Afrikan lapsia

Kunpa kirkossa olisi aina kuin Kauneimmissa joululauluissa!

 

Kävin viime sunnuntaina monen muun tavoin Kauneimmissa joululauluissa. Mukanani olivat äitini, isäni ja kuusivuotias tyttäreni. Siinä, missä perussunnuntaina voi valita melko vapaasti paikkansa, nyt kirkko oli hyvin täysi ja jäimme istumaan oven viereen.

Kuva: Tuija Hokkanen

Siinä tyttäreni kanssa väritellessäni ja joululauluja kuunnellessani mietin, miten ne, jotka innostuvat joka ikinen vuosi Kauneimmista joululauluista, saataisiin houkuteltua kirkkoon myös muulloin. Mikä on Kauneimpien joululaulujen taika?

Dei  Eurovaalit neliöb. 7.5.-3.6.

Takanamme istuivat naapurimme, joiden kahdeksanvuotiaalle tyttärelle suuri osa lauluista vaikutti olevan niin tuttuja, ettei hänen tarvinnut edes katsoa vihosta sanoja. Osa Kauneimpien joululaulujen taikaa onkin osallisuus. Jokainen voi halujensa mukaan yhtyä lauluun. Tällaista samankaltaista osallisuutta olisi tärkeää saada mahdollisimman moniin seurakunnan tapahtumiin.

Myös musiikilla on iso voima. Viime sunnuntaina musiikista vastasi mm. kangasniemeläinen gospelyhtye Syvä huokaus. Kauneimmissa joululauluissa saimme kuulla raikkaita sovituksia niin vanhoista kuin uusistakin joululauluista. Vaikka en itse juuri laula, koen musiikin hyvin voimaannuttavaksi.

Isäni Pentti Kettusen lempijoululaulu on Sylvian joululaulu, joka kuultiin myös viime sunnuntaina. (Kuva: Päivi Kettunen)

Gospelia on luvassa myös joka kuun ensimmäisessä messussa, jonka musiikista Syvä huokaus vastaa. Mutta tietävätkö kaikki kangasniemeläiset, että gospelmessun musiikki poikkeaa tavallisesta messusta ja että messun kaava on ainakin hivenen lyhyempi? Tiedottaminen onkin todella tärkeää, ja tämä on vähitellen huomattu myös Kangasniemellä.

Sunnuntain Kauneimmissa joululauluissa yhdistyivät hienosti perinteet ja uudistukset. Seurakunnalta ja varsinkin kirkkoherralta vaaditaan rohkeutta, jotta uskalletaan kokeilla jotain uutta: yrityksissä piilee aina epäonnistumisen vaara. Iso kiitos kirkkoherrallemme Matti Tolvaselle, joka on vienyt Kangasniemen seurakuntaa yhdeksässä vuodessa huimasti eteenpäin! Nykyään seurakuntamme on elävä ja säteilee inhimillistä lämpöä.

Kirkkoherra Matti Tolvanen (Kuva: Tuija Hokkanen)

Äitini Päivi Kettunen piti Turussa Kristuspäivillä puheen, josta lainaan tähän osan: ”Kangasniemellä on Hengen uudistusta. Se on kuin lempeä tuuli, joka puhaltaa tai pehmeä sade, joka kastelee maata. Kun yksittäiset ihmiset innostuvat ja syttyvät, niin silloin myös seurakunta – ja kirkko – uudistuu.” Uskallatko sinä olla juuri se, joka uudistaa omaa seurakuntaasi?

Kangasniemellä on totisesti tehty paljon (mm. Majakka-illat, Majatalo-illat, Yksin armosta -illat), mikä on varmasti käynyt selville kaikille, jotka ovat näitä blogitekstejäni lukeneet tai osallistuneet valtakunnallisiin kristillisiin tapahtumiin, joissa usein on joku kangasniemeläinen puhuja kertomassa siitä, miten seurakuntaa voidaan uudistaa.

Näin joulun alla olo onkin toiveikas. Niinpä uskallan unelmoida rohkeasti: kunpa kirkkomme penkit olisivat muulloinkin yhtä täynnä kuin viime sunnuntaina. Kunpa kirkossamme olisi aina kuin Kauneimmissa joululauluissa!

Kuva: Tuija Hokkanen

Rauhaisaa joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille Seurakuntalainen-blogin lukijoille yhden lempilauluni myötä!