Keskinkertaisuus pelastaa maailman

 

Yritysmainonnassa ja työpaikkailmoituksissa seikkailevat usein huippuosaajat ja palkitut kärkinimet. Somessakin ollaan seuraavassa oikeassa paikassa aina ensimmäisenä ja samalla hallitaan kevyesti tahmainen arki, jonka alle toiset luhistuvat. Miten riittää maailmassa, jossa 98 % ihmisistä ei riitä? Huippujen alle jää aina suurin osa väestöstä.

Jos omasta olemassaolosta tulee merkityksellistä vasta kun se on jollakin tavalla parempaa, hienompaa ja ihanampaa kuin kaikkien muiden niin mikään ei riitäkään. Jos alan vertailla muiden tekemisiä – koulutustaustaa, työpaikkoja tai saavutuksia omaan freelancer -silppuun, niin paha mieli tulee.

Aina tunne omasta merkityksettömyydestä ei liity vertailuun toisten kanssa. Toisinaan ahdistaa, jos meneillään ei ole mitään hienoa projektia isolla porukalla. Silloin kun saa olla tärkeällä paikalla, tuntuu, että on itsekin tärkeä. Mutta jos työn status ei perustu vaikkapa sen vakituisuuteen tai siitä saatavaan palkkaan, julkisuusarvoon tai siihen, kuinka paljon ihmisiä se tuo yhteen, mikä voi tehdä omasta paikasta tärkeän?

Olen silloin tällöin osunut opettamaan teatteria tai draamaa ryhmille, joilla on kokemus huonolaatuisesta opetuksesta. Osa ajasta menee silloin virheellisten käsitysten korjaamiseen. On luotava uudet jämäkät raamit sille, mitä oikeastaan ollaan edes tekemässä ja mikä on työskentelyn tavoite. Mutta yhtä usein korjausta ei vaadi vain itse asia sinänsä, se mitä teatteri on.

Sansa neliöb 15.2-15.3. MJa

Usein parannettavana on myös oppilaiden tunnehaavat siitä, että he ovat jääneet vaille kunnioitusta ja kohtaamisen kokemusta. Yksikin ryhmä purki tunneillani aina ensimmäiset 15 minuuttia toisen opettajan epäkunnioittavaa käytöstä. Ryhmän turvautuminen minuun ja hyvä palaute opetuksestani nousi ehkä vähän päähän. Tuli olo, että onneksi minä sentään teen tämän tosi hyvin. Mutta ehkä en ollutkaan mitenkään huippu, vaan ainoastaan tavallinen, hyvä. Average Joe. Sille ryhmälle ihan tavallinen teatteri-ilmaisun ohjaaja ja oppitunti oli parasta, ja juuri sitä, mitä he tarvitsivat. Pelkkä normaali arki riitti korjaavaksi kokemukseksi. Minun kaltaisiani voi olla kolmetoista tusinassa ja tärkeintä onkin sen ymmärtäminen. Jos nostaa itsensä toisten yläpuolelle, on hankalaa palvella heitä.

Talentteja on annettu köyhimmällekin palvelijalle niin paljon, että ne riittävät, jos niitä vain käyttää oikein. Kaikkien ei tarvitse olla terävintä kärkeä ja erityislahjakkuuksia. Joskus maailma pelastuu sillä, että hoitaa työnsä tavallisesti, hyvin. Oli se työ teatteriopettaja tai presidentti.