Katalin Novák – Unkarin uusi uskova presidentti

 

Unkarin perheministerinä vuoteen 2021 toiminut Katalin Novák valittiin 10.3. maansa uudeksi presidentiksi saaden parlamentissa suoritetun presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella 137 ääntä eli voittoon tarvittavan 2/3 määräenemmistön annetuista äänistä. Vastaehdokkaana ollut taloustieteilijä ja lakimies Péter Rónai sai 51 ääntä.

Novák aloitti uransa vuonna 2001 Unkarin ulkoministeriössä, missä hän työskenteli ensin Eurooppa-asioiden parissa. Vuonna 2010 hänestä tuli ulkoministerin neuvonantaja ja vuosina 2012-2014 hän toimi inhimillisten resurssien ministeriön kansliapäällikkönä. Vuonna 2014 Katalin Novák aloitti perhe- ja nuorisoasioiden valtiosihteerinä ja vuonna 2018 hänet valittiin maan parlamenttiin.

Dei Neliöb. 14.11.-4.12. MJa

Lokakuussa 2020 hänet nimitettiin perheministeriksi, missä tehtävässä hän toimi vuoden 2021 loppuun, jolloin Fidesz-puolue asetti hänet presidenttiehdokkaakseen. Novák on ollut Fidesz-puolueen varapuheenjohtaja vuosina 2017-2021.

Katalin Novák on opiskellut Unkarin lisäksi Yhdyvalloissa ja Ranskassa ja hänellä on tutkinnot taloustieteistä, kansainvälisestä politiikasta sekä oikeustieteistä. Hän puhuu äidinkielensä lisäksi sujuvasti englantia, ranskaa ja saksaa.

Perheenäiti perheiden asialla

Kolmen lapsen äitinä Katalin Novák on nostanut perheasiat hallituksen politiikan yhdeksi kärkiteemaksi, ja perheitä tuetaan useilla taloudellisilla insentiiveillä, jotta pitkään laskussa ollut syntyvyys ja väestön pieneneminen saataisiin oikaistuksi.

Ehkä eniten huomiota saanut uudistus on neljä lasta synnyttäneiden äitien vapautus tuloverosta loppuiäksi. Suurperheille, joita ovat vähintään kolmelapsiset taloudet, on kohdistettu useita etuisuuksia, kuten mm. n. 47 000 euron koroton asuntolaina ja sen lisäksi 30 000 euron tuki suuremman asunnon ostamiseksi. Lisäksi hallitus myöntää tukea suurperheiden autohankintoihin. Äitiystukea voidaan maksaa myös lapsia hoitaville isovanhemmille.

Novákin mukaan hallituksen perheitä tukeva politiikka on tuottanut hyvää hedelmää. Esimerkiksi solmittujen avioliittojen määrä on kaksinkertaistunut 10 vuodessa, suhteellisesti eniten Euroopassa, ja avioerot ovat matalimmillaan 60 vuoteen. Abortit ovat vähentyneet 41 prosentilla ja syntyvyys on kasvanut 25 prosenttia 10 vuodessa.

Katalin Novakin perhe, aviomies István Veres sekä lapset (vas.) Tamás (2006), Ádám (2004) ja Kata (2008). Kuva Katalin Novákin Facebook-sivulta.

Katalin Novák onkin ollut perhepolitiikan näkyvin kasvo, mikä näkyy hänen some-julkaisuissaan, joissa hän esiintyy usein lastensa ja miehensä kanssa. Novákin virallista Facebook-sivua voit seurata täältä.

Poliitiikkaa ikuisuuden perspektiivistä

Minulla oli mahdollisuus tavata tämä 44-vuotias lempeä ja aurinkoinen rautarouva Budapestissa viime lokakuussa Unkarin kansallisen rukousaamiaisen yhteydessä ja haastatella häntä TV7:lle Unkarin kristillisestä perhepolitiikasta. Katso alta katkelma tuosta haastattelusta.

– Kuulemme kyllä kritiikkiä kaikkialta. Mutta jos ajattelemme Raamattua, oikeita päätöksiä ei aina heti tunnusteta oikeiksi. Kyse on siitä, ajattelemmeko tulevaisuutta lyhytjänteisesti vai pitkäjänteisesti, ikuisuuteen asti. Jos pidämme mielessämme ikuisuuden, meidän ei tarvitse niin huolestua saamastamme arvostelusta, hän totesi.

Myös rukous on ministerin päivittäisellä agendalla.

– Ei ollut kovin helppoa alkaa lukea Raamattua joka päivä, mutta niin olen tehnyt jo pitkään. Aloitan päiväni Raamatun luvulla, ja saan siitä turvallisuuden tunnetta. Raamattu muistuttaa joka päivä, ettei maamme kuulu meille vaan Jumalalle, ja valta ei ole meidän, vaan se kuuluu hänelle. Meidän ei myöskään pitäisi ylpeillä saavutuksillamme, vaan kunnia kuuluu myös hänelle.

– Jos muistan nämä asiat päivittäin, teen toivottavasti parempia päätöksiä.

Unkarin reformoidun kirkon uutissivustolla 22.11.2021 julkaistussa haastattelussa Katalin Novák kuvasi suhtautumistaan virkaansa seuraavasti:

– Siitä lähtien kun olen ollut julkisessa virassa, Isä meidän -rukouksen merkitys on muuttunut. Rukouksen lopussa sanomme ”sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia”, mutta usein painotetaan sanoja ”valtakunta”, ”voima” ja ”kunnia”, kun sen pitäisi olla ”sinun”.

– Joka kerta kun lausun Isä meidän -rukouksen, tämä on hetki, jolloin ymmärrän, että valtakunta, voima ja kirkkaus eivät ole minun, ei meidän, vaan Jumalan. Lauseesta käy myös selväksi, että valta, virka ja mandaatti annetaan armosta.

– Tämä oivallus antaa minulle voimaa, energiaa ja todellista turvallisuuden tunnetta. Tiedän, että Valtakunta kuuluu Jumalalle, mutta tämä ei tee minusta toimetonta vaan pikemminkin vapauttaa minut, koska minulla on mahdollisuus osallistua palvelijana Hänen valtakuntaansa. Tämä tekee työstäni ja elämästäni merkityksellistä.

Katalin Novák ottaa vastaan presidentin tehtävät 10.5. pidettävässä seremoniassa.

Jumala presidentti Novákia siunatkoon ja varjelkoon.

 
Kalenterivuosi 2023 – Lähdemedia