Kirjoittanut
Esko Murto on pastori Suomen Luther-säätiössä ja hoitaa Matteus-yhteisöään.
Armoitettu brittiläinen esseisti C.S. Lewis kirjoitti aikoinaan joulun muuttumisesta ontoksi. Lewis oli tehnyt huomion omasta ajastaan ja ihmisistä ympärillään: he koittavat viettää joulua ilman Kristusta, ja mitä enemmän he yrittävät, sitä ankeammaksi joulu alkaa heidän käsissään muuttua. Heillä on käsitys siitä, mitä joulun pitäisi olla, mutta ilman Jeesusta heillä ei ole keinoja aidon joulun saavuttamiseen. Siksi Joulu alkaa yhä enemmän muuttua pelkäksi kulissiksi, roolileikiksi joka toisia tuskastuttaa, toisia naurattaa – mutta ketään se ei puhuttele pitempään kuin kestää kynttilän palaa.
Tämän blogikirjoituksen sävy on joulukriittinen, mutta sen tarkoituksena ei ole vain kauhistella ja valittaa, vaan etsiä todellista joulun sanomaa. Joulu on valtavan hieno juhla, ja siksi kannattaa miettiä, miten sitä hyvin viettäisimme.
Virretkö muka eivät uskonnonharjoitusta?
Suomen Kuvalehdessä haastateltiin Helsingin Islamilaisen yhdyskunnan uutta imaamia, ja kyseltiin jälleen kerran kansaa puhuttaneista koulujen ja päiväkotien joulujuhlanviettotavoista. Imaami sai jälleen olla viisaampi kuin suurin osa suomalaisista, kun hän totesi: virret ja joulunvietto eivät ole suomalaisia perinteitä niinkään paljon kuin kristillisiä.
Se, että mediassa monikin maan isä ja äiti on viime viikkoina kiirehtinyt puolustamaan Enkeli Taivaan -virren laulamista koulun joulujuhlassa siihen vedoten, että se ei ole ”uskonnonharjoitusta” vaan osa suomalaista ”kulttuuria”, on aika ontuvasti sanottu. Ongelma – jos nyt ongelmaa tässä näkee – on siinä, että Suomi on vanhastaan ollut kristillinen – nimenomaan luterilainen – maa, jossa syntynyt kulttuuri on myöskin uskonnon läpäisemää. Kulttuuria ja uskontoa ei voi repiä toisistaan irti maassa, jonka historia on läpensä kristillinen. Ja silti, enkeli taivaan -virren väittäminen ”pelkäksi kulttuuriksi” ei ole oikein, ja tässä olen aivan samaa mieltä imaamin kanssa. Virsi on virsi, ja kun siinä lauletaan kunniaa Jumalalle, joka antaa ainoan poikansa, niin uskonnostahan siinä on kyse. Ajatus siitä, että kulttuuria saa harjoittaa, mutta uskontoa ei, on lopulta toimimaton, ja tällaiset juhlat sen osoittavat. Mutta sitten voi kysyä, että onko se uskonto välttämättä niin kamalan vaarallista?
Joulun rauha ja ihmisen rauhattomuus
No, jääkööt päiväkotien joulujuhlat taas odottamaan seuraavaa vuotta. Mutta mietitään itse jolulua, mistä siinä on kyse? Antaa laulun opettaa. Paul Simon ja Art Garfunkel (eli siis Simon & Garfunkel) levyttivät vuonna 1966 ilmestyneelle albumilleen ”Parsley, Sage, Rosemary and Thyme” kappaleen ”7’Clock News/Silent Night”. Kyseisessä kappaleessa pojat laulavat Jouluyö, Juhlayö -kappaletta, mutta taustalle on miksattu katkelmia aidosta uutislähetyksestä saman vuoden elokuusta. Uutistenlukijan ääni kertoo tarinaa rotujännitteistä, murhaajasta ja Vietnamin sotaan liittyvistä mielenosoituksista. Kontrasti rauhaa ja harmoniaa korostavan joululaulun ja riidasta ja jännitteistä kertovien uutisten välillä on dramaattinen.
Simon & Garfunkelin joulukappale tarjoaa kuulijalleen (ainakin) kaksi tulkintatapaa – osin vastakkaiset, osin taas toisiaan tukevat. Ensimmäinen tulkintamahdollisuus on kriittinen: se tuo esiin irvokkuuden, joka vallitsee joululaulujen auvoisen mielikuvamaailman ja elämän karujen realiteettien välillä. Tällä tapaa kuultuna kappaleen sanomaksi tulee valheellisesta rauhantunteesta ja itsetyytyväisyydestä ravisteleminen. Herää satumaailmastasi, sinä ihminen, ja katso maailmaa jossa elät!
Toinen tulkintavaihtoehto taas puhuu rauhasta, joka vallitsee jopa keskellä rauhattomuutta. Viiltävä kontrasti joululaulun sanojen ja uutislähetyksen sisällön välillä ei olekaan irvokasta, vaan tyynnyttävää, jopa riemullista. Kaaoksen ja ahdistuksen keskellä sittenkin elää sanoma sellaisesta rauhasta, jota edes ihmisviha ja sota ei pysty hävittämään. Tällä tapaa tulkittuna kappaleen sanomaksi muodostuu toivo: juuri pimeydessä loistaa valkeus.
Mistä löytäisin armollisen joulun?
Joulu on usein tuskallisen suorituskeskeinen juhla. Jouluun ladataan enemmän odotuksia kuin mihinkään toiseen kulttuurissamme vietettyyn juhlaan. Monet odotukset palautuvat kauas historiaan, omaan lapsuuteen. Joulun pitäisi olla samanlainen kuin silloin – mutta mahdotontahan se on, koska ihminen itse ei pysy muuttumattomana. Aikuinen ei voi kokea joulua samalla tapaa kuin lapsi – eikä kyllä tarvitsekaan. Mutta jos tätä ei ymmärrä, niin ahdistushan siinä iskee.
Joulu voi olla usein myös hyvin falski juhla. Joulu jos jokin on kulissien rakentamisen ja testaamisen juhla. Epätäydellisten ihmisten epätäydellisen elämän pitäisi muuttua hetkiseksi aikaa täydelliseksi, jotta joulu olisi onnistunut. Kyse ei ole useinkaan niin viattomista asioista kuin siitä, että lanttulaatikosta saadaan samanlaista kuin äidin tekemästä. Kyse voi olla paljon syvemmistä, paljon vaativammista – ja myös paljon synkemmistä asioista. Joulu on monessa perheessä ja parisuhteessa vaikeaa aikaa, koska epärealistiset odotukset nostavat jännitteet pintaan ja tekevät ilojuhlasta suorittamisrituaalin.
Kuka armahtaisi meitä joululta? Eräässä Tove Janssonin muumitarinassa muumit heräävät keskellä talvea uniltaan ja saavat tarkkailla muiden laakson asukkaiden valmistautumista ”joulun tuloon”. Se ahdistunut kiire, jolla kaikki häärivät ja hankkivat lahjoja, saa muumit vakuuttumaan siitä, että pian saapuva joulu on jokin pelottava peto tai muu sellainen, jota täyty lahjoilla lepyttää. Jansson oli viisas nainen, ja tässä asiassa hän jälleen osasi kuvata muumien kautta jotain tärkeää ihmisten joulunvietosta. Kuka armahtaisi meitä tällaiselta joululta?
Jos joulusta tulee ihmistekoinen juhla, sen koko ydin hukataan. Joulun sanoma ei ole siinä, että ihmiset laittavat kaiken täydelliseksi. Joulun sanoma ei ole edes siinä, että ihmiset ovat toisiaan kohtaan ystävällisiä ja anteliaita. Joulun sanoma ei ole edes siinä, että ihminen kokee ”olevansa osa suurta kaikkeutta” saati että hän tekisi matkan omassa sydämessään sijaitsevaan ”joulumaahan” josta käsin voisi ehkä suurella puurokauhalla antaa maailmalle joulurauhan.
Joulun sanoma on siinä, että epätäydellisille ihmisille, jotka eivät osaa olla toisiaan kohtaan niin hyviä ja ystävällisiä kuin haluaisivat, jotka eivät osaa olla osa suurta kaikkeutta kun eivät osaa oikein elää itsensäkään kanssa, ja jotka eivät taatusti löydä omasta sydämestään kestävää rauhaa – juuri heille annetaan lahjana Kristus-lapsi. He eivät tee joulua sydämeensä, vaan Jumala tekee sen – eikä Hän tee sitä niinkään heidän sydäntensä salaisissa sopukoissa, vaan evankeliumissa Jeesuksesta. Joulun ihme ei tule ihmisen sisimmästä, vaan meidän ulkopuoleltamme.
Ensimmäisenä jouluna Betlehemissä ei ollut rauhallista, kaikkea muuta. Kaupunki oli revetä liitoksistaan ihmispaljouden tähden. Ja missä on paljon ihmisiä, siellä on aina paljon rauhattomuutta: on kirkuvia lapsia, riiteleviä aviopareja, karanneita eläimiä, juopuneita, taskuvarkaita, poliittista debattia ja ahkeraa kaupankäyntiä. Betlehemissä huudettiin, naurettiin, itkettiinkin myös. Ja sen kaiken keskelle Jeesus syntyi. Ja se on lohduttava ajatus jokaiselle, joka ei löydä itseään postikorttien ja Kylli-tädin joulusadun kuvaaman harmonisen rauhan keskeltä. Jeesus-lapsi ei synny mieleen hiljaiseen, vaan kaiken melskeen ja jopa hädän keskelle – kun vain evankeliumia kuullaan.
