Kirjoittanut
Kirjoittaja on espoolainen liikkeenjohdon konsultti, pianisti ja historianharrastaja, joka toimii Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry:n puheenjohtajana, Holokaustin Uhrien Muisto ry:n ja Elämän marssi ry:n varapuheenjohtajana sekä Eduskunnan antisemitismin vastaisen ryhmän sihteerinä.Mikään muu kaupunki maailmassa ei ole tehnyt minuun niin vahvaa vaikutusta kuin Jerusalem, Israelin ikuinen ja jakamaton pääkaupunki. Ei New York, ei Lontoo, Pariisi, Shanghai tai Hong Kong.
Olen vuosien varrella käynyt tuossa suuren kuninkaan kaupungissa toistakymmentä kertaa. Olen kävellyt pitkin Via Dolorosaa, olen hiljentynyt Getsemanen puutarhassa, nauttinut ehtoollista puutarhahaudalla, rukoillut Itkumuurilla.
Olen kiertänyt kaupungin museoita, synagogia ja kirkkoja. Olen ihmetellyt temppelivuorta ja sen pyhättöjä. Olen yöpynyt parhaissa ja halvimmissa hotelleissa. Kulkenut ratikalla ja bussilla.
Olen tavannut kaikenlaisia ihmisiä, kohdannut kaupungin asukkaita ja heidän tuntojaan. Olen keskustellut pormestarien ja ministereiden, kansan – ja sen edustajien kanssa. Olen puhunut Knessetissä ja soittanut presidentin Steinwaylla.
Olen järkyttynyt holokaustin kauheuksista Yad Vashemissa, vuodattanut kyyneleitä vainoista selvinneiden kanssa. Olen viettänyt hiljaisia hetkiä kaupungin sotilashautausmaalla, surrut sodan ja terrorismin uhreja.
Olen kävellyt Öljymäellä, olen katsellut sitä etäältä. Ihmetellyt sen menneitä tapahtumia, kysellyt, milloin sen tehtävä taas koittaa. Olen ihastellut kaupungin muuria ja sen itäistä porttia.
Olen miettinyt tuon kaupungin pitkää ikää ja vaikeata historiaa, sen nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Olen miettinyt sitä Suurta Käsikirjoitusta, josta en kykene ymmärtämään kuin osia, mutta johon kuitenkin uskon. Olen ihmetellyt lupauksia, joista osa on toteutunut, osa vielä tuloillaan. Sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana (Jes. 2:3).
Joka kerta tuo kaupunki on yllättänyt, puhutellut ja haastanut, aiheuttanut rytmihäiriöitä, joiden selittäminen on vaikeaa, mutta jotka haluan kokea aina uudelleen.
Näiden häiriöiden innoittamana olen vuosien ajan hankkinut ja lukenut jokaisen eteeni tulleen Jerusalemista kertovan kirjan ja niitä löytyy hyllystäni useita kymmeniä. Niiden kautta pääsen sinne, minun ja suuren kuninkaan kaupunkiin, vaikka olenkin täällä. Viimeisin hankinta on ystäväni Harri Krögerin tuore teos ”Jerusalem – toivon ja tulevaisuuden kaupunki”, joka on yksi harvoja ja myös siksi suositeltavia suomalaisia Jerusalem-kuvauksia.
Tänään Jerusalemissa juhlitaan kaupungin vuonna 1967 tapahtunutta yhdistymistä, vietetään Jerusalem-päivää. Kaupungin asukkaat ja sen ystävät ympäri maailmaa iloitsevat ikiaikaisen profetian toteutumisesta ja rukoilevat rauhaa tuohon usein niin rauhattomaan kaupunkiin. Sitä minäkin rukoilen.
Jerusalem, jos sinut unohdan, kadotkoon käteni voima! Tarttukoon kieleni kitalakeen, ellen sinua muista, ellen pidä ylimpänä ilonani sinua, Jerusalem! (Psalmi 137:5-6).
En aio unohtaa! Ethän sinäkään.
Yom Yerushalayim Same’ach!
