Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

Israelfobiaa

 

Israelin järkyttävä tilanne on varmasti monella meistä erityisellä sijalla sydämessämme. Valitettavaa on, että kriisin keskellä osa maista on sallinut hyvin aggressiivisiakin mielenilmauksia Israelia ja juutalaisia vastaan.

Pitäkää maailma puhtaana

Norjalainen lääketieteen opiskelija Marie Andersen on yksi valokeilassa olevista henkilöistä. Hänestä kiertää mediassa kuva, jossa hänellä on kädessään antisemitistinen juliste. Julisteessa Israelin lipustakin löytyvä Daavidin tähti on heitetty roskakoriin sanojen pitäkää maailma puhtaana saattelemana. Tapahtumapaikkana on Varsovan lääketieteellinen yliopisto. Surullisen ironista onkin, että nimenomaan tuossa samassa maassa, Puolassa, sijaitsee Auschwitzin keskitysleirin museo. Andersen ei tunnu ottaneen opiksi maan historiasta ja sen järkyttävistä tapahtumista.

Sansa neliöb. 1.-30.5.

Yliopisto pyysi lausunnossaan tapahtunutta anteeksi ja sanoi ryhtyvänsä asianmukaisiin oikeustoimiin asian johdosta. Puolan apulaisulkoministeri Paweł Jabłoński leimasi Andersenin antisemitistisen näytöksen lain rikkomiseksi ja vaati Varsovan viranomaisilta voimakkaampaa reaktiota tapaukseen. Hän moitti Puolan poliisia siitä, että se ei toiminut mielenosoituksen aikana. Andersenin kuvien ilmestyttyä yliopiston opiskelijat kirjoittivat yhdessä avoimen kirjeen, jossa vaadittiin Andersenin erottamista täysin vastenmielisen ja tuomittavan kyltin vuoksi. Uutissivusto LBC kertoo, että Israelin Puolan-suurlähettiläs Yacov Livne kehotti Puolan viranomaisia pysäyttämään tällaiset räikeät antisemitismin osoitukset ennen kuin ne karkaavat käsistä.

Rohkaisevaa onkin, että tapahtumat ovat aktivoineet myös antisemitismiä ja juutalaisvihamielisyyttä vastustavia tahoja toimimaan. Siitä huolimatta meneillään oleva kehityssuunta on hyvin huolestuttava. Maailmalla on jo ilmennyt väkivaltaa juutalaisia kohtaan. Joidenkin myymälöiden näyteikkunoihin on ilmaantunut kylttejä Ei juutalaisille. Tapahtumat muistuttavat pelottavan paljon holokaustia edeltäneitä vaiheita 1930-luvun lopun natsisaksassa.

Juutalaisvastaiset hyökkäykset voimakkaassa kasvussa

Juutalaisvastaiset välikohtaukset ovat lisääntyneet kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi Lontoossa 1350 prosenttia. Berliinissä Daavidin tähti tunnusta on maalattu graffitein ihmisten kotien seiniin. Euroopan parlamentti on ilmaissut huolensa juutalaisvastaisten puheiden, mielenosoitusten ja juutalaisiin kohdistuvien hyökkäysten jyrkästä lisääntymisestä Hamasin Israelia vastaan tekemien terrori-iskujen tapahduttua. Yhdistyneessä kuningaskunnassa Hamasin aiheuttamien uhrien julisteita on vandalisoitu tai revitty alas. Poliisin mukaan Lontoossa kirjattiin 1. lokakuuta ja 18. lokakuuta välisenä aikana 218 antisemitististä rikosta, kun vastaavana aikana vuonna 2022 niitä oli 15.

LBC kertoo, että Juutalaiset opiskelijat eri puolilla Britanniaa ovat päättäneet olla käyttämättä uskonnollisia symboleja, kuten kipoja tai Daavidin tähdellä varustettuja kaulakoruja, koska he pelkäävät joutuvansa antisemitististen hyökkäysten kohteeksi kampuksella. Useat juutalaiset koulut ovat päättäneet sulkea koulunsa oppilaidensa turvallisuuden pelossa. Brittiläis-israelilainen rabbi Leo Dee, jonka vaimon ja kaksi tytärtä terroristit tappoivat Länsirannalla aiemmin tänä vuonna, kertoo LBC:lle: Minulle on pelottavaa tulla tänne, kummallista kyllä, tunnen oloni turvallisemmaksi Israelissa, vaikka siellä on sota käynnissä.

Tuntuu käsittämättömältä, kuinka nopeasti tilanteet voivat kärjistyä ääripäästä toiseen – holokaustia vastustavista Ei koskaan enää kylteistä avoimeen juutalaisvihamielisyyteen ja Daavidin tähden heittämiseen roskakoriin.

Lähi-idän ainoa demokratia apartheid- ja Hitler-syytösten kohteena

Israel Today onkin osuvasti otsikoinut uutisensa muotoon Israelfobiaa. Charles Gardner kirjoittaa:

Kun Israelia uhkaa uusi mahdollinen holokausti, olisi voinut toivoa, että olisimme oppineet läksymme ja tekisimme kaikkemme seisoaksemme heidän rinnallaan tällä kertaa. Mutta sen sijaan arviolta 100 000 mielenosoittajaa lähti Lontoon kaduille asettuakseen väkivallan tekijöiden rinnalle, kun juutalaisviha sai purkautua koko sivistyneen maailman entisessä pääkaupungissa.

He vaativat välitöntä tulitaukoa Gazaan, vertasivat Britannian ja Israelin pääministereitä Hitleriin, kiipesivät hallituksen rakennukseen ja hyökkäsivät pelastustyöntekijän kimppuun. Pidätyksiä tehtiin kuitenkin vain vähän. Samaan aikaan Pohjois-Lontoon juutalaisalueiden läpi kulkeva rauhanomainen ”rukouskävely” peruttiin järjestäjien jouduttua turvallisuudesta ja pelottelusta huolestuneen poliisin painostuksen kohteeksi. Noin 30 000:n odotettiin osallistuvan Christian Action Against Antisemitism -järjestön järjestämään Israelin tukimielenosoitukseen. He sanoivat, että poliisi oli estänyt heitä, vaikka he olivat sallineet paljon suuremman palestiinalais-mielenosoituksen järjestämisen Lontoon keskustassa samana päivänä.

Artikkelin kirjoittaja Charles Gardner on etelä-afrikkalainen ja on kauhistunut maansa reaktioista. Kansainvälisistä suhteista ja yhteistyöstä vastaavana ministerinä toimiva islaminuskoon kääntynyt Naledi Pandor soitti tiettävästi Hamasille rohkaistakseen heitä, vaikka hän tiesi hyökkääjien 7. lokakuuta tekemistä hirmuteoista. Palestiinalaishuiviin pukeutunut presidentti Cyril Ramaphosa syytti odotetusti Israelia kaikesta, kuten niin moni muukin maailmassa.

Vielä pahempaa oli se, että vain muutama päivä ennen hyökkäystä anglikaanipiispat ja Etelä-Afrikan kirkkojen neuvosto antoivat tiedonantoja, joissa Israel leimattiin apartheid-valtioksi, demonisoitiin kristittyjä sionisteja ja sionistijuutalaisia ja valehdeltiin räikeästi Israelin arabien oikeuksista. Iskujen jälkeen Hamasia ei tuomittu sanallakaan. Jälleen kerran juutalaisyhteisö tuntee itsensä kirkon pettämäksi. Kaikki tämä tekee heidän tavoittamisestaan evankeliumilla paljon vaikeampaa, koska heille esitetään täysin vääristynyt kuva todellisesta Jeesuksesta.

Gardner lopettaa toteamalla: Kun otetaan huomioon, että juuri juutalaiset poliitikot ja yrittäjät vaikuttivat valtavasti Etelä-Afrikassa vuosina 1948-1990 harjoitetun todellisen apartheidin purkamiseen, tämä antisemitistinen asenne on järkyttävä petos Jumalan valittua kansaa kohtaan, joka on antanut maailmalle arvokkaat pyhät kirjoitukset, jotka ovat länsimaisen sivilisaation peruskiviä, sekä vertaansa vailla olevan Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen, joka on siitä lähtien ollut hyvä uutinen köyhille. Sillä jos todella rakastatte Jeesusta, rakastatte myös juutalaisia! Gardnerin kirjoitus osoittaa, että asiat ovat todellakin kääntyneet päälaelleen. Lähi-idän ainoaa demokratiaa arvostellaan julmin sanoin ja valheellisin perustein. Samalla, kun hirvittäviä terroritekoja tehnyttä terroristijärjestöä suitsutetaan.

Hamasin aiheuttamat kauhut pahempia kuin holokausti

Daily Mailille antamassaan haastattelussa israelilainen ruumishuoneen työntekijä Shari kuvaa Hamasin tekemiä tekoja seuraavin sanoin: Hamasin uhreille aiheuttamat kauhut ovat ”pahempia kuin holokausti”. Shari ja hänen tiiminsä käyttävät 12 tuntia päivässä silvottujen ruumiiden puhdistamiseen. Hänen tiiminsä on tähän mennessä auttanut tunnistamaan 800 ruumista.

Sharin seuraavat kuvaukset ovat niin järkyttäviä, että jos olet kovin herkkä, älä lue tätä kappaletta loppuun. Shari kertoo: On todisteita joukkoraiskauksista, jotka olivat niin raakoja, että uhrien lantio murtui – naisten, isoäitien ja lasten. Olemme löytäneet naisia yöpuvuissaan. Heidät oli herätetty ja ammuttu. Ihmisiä, joiden kasvot on räjäytetty, päät murskattu ja heidän aivonsa ovat valuneet ulos. Raskaana olevasta naisesta on leikattu ulos vauva, jonka pää katkaistiin, ja sen jälkeen hänen äidiltään leikattiin pää irti.

Ei unohdeta Israelia. Kaikkivaltias ohjaa maailman tapahtumia. Silloinkin, kuin meistä itsestämme ei aina siltä vaikuta. Häneen voimme turvata ja luottaa tämänkin keskellä. Paha saa vielä palkkansa ja totuus paljastuu.