Kirjoittanut
Itseään kuuluu hemmotella, kun siltä tuntuu ja sen on omasta mielestään ansainnut. Idea on hyvä, mutta toteutus usein huono: sen sijaan, että rentoutuisimme vaikka pitkällä kävelylenkillä tai hieromalla sisarellisesti toistemme hartioita, käymme rankan päivän päätteeksi shoppailemassa itsellemme jotain kivaa ja mieltä piristävää. Siis jotain turhaa.
Alkaa näyttää siltä, että koko hemmottelujuttu on pelkkää naistenlehtien keksimää tekosyiden verkkoa, jolla sivuutetaan kysymys siitä, miten paljon ja millaista tavaraa ihmisen on järkevää haalia itselleen. Itsehillintä on totaalisen out, eikä sen harjoittamiseen kannusteta enää juuri missään. Pikemminkin toisinpäin: mainokset ja tv-sarjat antavat meille luvan päästää mopo karkaamaan tavaratalojen alennuspäivillä ja höllätä ruuveja yökerhon drinkkitiskillä.
Tv on täynnä eläimen lailla möliseviä miehisiä esimerkkejä ja ostosten perässä kipittäviä naisen malleja, eikä niitä puutu kaupunkikuvastakaan. Miksi kukaan kieltäytyisi jostakin tänä päivänä, kun kaikkea on tarjolla ja saaminen on tuplasti hauskempaa kuin ilman jääminen?
Henkinen ja hengellinen omaisuus on osake, jonka hoitamista laiminlyömme jatkuvasti. Itsehillinnän harjoittaminen kasvattaa juuri tätä aarrepankkia ja petaa meille tasapainoisempaa ja taloudellisestikin kukoistavampaa tulevaisuutta. Ongelma vain on, ettei kieltäytymisestä ja harkinnasta saa hyviä fiiliksiä heti, vaan tyydytys tulee vasta jälkeen päin: kun kotona tajuaa, ettei kaupassa nähty uusi hieno roju olisi edes mahtunut kotiin, tai kun huomaa, että rahaa on säästynyt ja mieli on tasaisempi.
Onneksi Raamattu muistuttaa meitä siitä, mikä muuten pääsisi unohtumaan.
”Näin sanoo Herra tästä kansasta: ’He kulkevat sinne ja tänne eivätkä hillitse askeleitaan – se on heille mieleen! Mutta minä, Herra, en enää sitä siedä.” Jer 14:10
