Huonosta teologiasta (osa 2): Astuiko Jeesus helvettiin vai tuonelaan?

Tässä ja seuraavissa blogitekstissä jatkan Ristin Voiton artikkelini huonosta teologiasta selventämistä (edellinen blogi löytyy täältä). Vastaan myös pastori-kirjailija Martti Ahvenaisen vastineeseen. Kun edellisen blogini otsikossa pöyristelin helluntaiteologisen keskustelun huonoutta, en tarkoittanut Ahvenaisen vastinetta. Päinvastoin mielestäni Ahvenainen kirjoitti asiallisen vastineen. Vaikka se sisälsi väärintulkintoja, hän tarttui yksitellen tekstissäni olleisiin väitteisiin ja esitti eriävän näkemyksen haukkumatta henkilöä.

Tässä blogitekstissä tuon hämmennykseen lopullisen selkeyden ja kirkkaan valon koskien artikkeliani huonosta teologiasta (katso edellinen osa tästä). Martti Ahvenaisen lisäksi muutama muukin piti ongelmallisena erityisesti väitettäni, ettei Apostolinen tunnustus puhu tuonelasta vaan helvetistä. Vaikka jokainen väitteeni kritisoija näyttää ymmärtäneen sen väärin, oli väitteeni silti huolimaton ja epätarkka. Kohdan suomentamista sanoilla ”astui alas tuonelaan” voidaan pitää yhtä perusteltuna kuin muotoa ”astui alas helvettiin”.

Mutta tämä vaatiikin nyt tarkemman selityksen.

 

Helluntailaisuus ja Apostolinen uskontunnustus

Artikkelissani esitin nopean kritiikin liittyen Apostoliseen uskontunnustukseen. Tekstini käsitteli niin sanottuja teologian lähteitä, joita itse kutsun teologian työkaluiksi. Yksi työkaluista on teologinen traditio, eli menneiden aikojen pyhien opetukset ja kirjoitukset. Meille helluntailaisille traditio on perinteisesti ollut kirosana. Vaikka olemme ansiokkaasti osanneet kritisoida esimerkiksi syvään läntiseen kristillisyyteen juurtunutta augustinolaista perisyntioppia (ainakin ajatusta syyllisyyden periytymisestä), olemme toisaalta omaksuneet leijonanosan kristikunnan yhteistä teologista traditiota. Lisäksi meillä on oma teologinen traditiomme rakentunut sen rinnalle. Tätä omaa traditiota on muun muassa ajatus sairauksien sisältymisestä Jeesuksen sovitustyöhön, jota käsittelen myöhemmin.

Apostolinen uskontunnustus on keskeinen tiivistelmä kristinuskon yhteisestä teologisesta traditiosta. Se on tunnetuin kolmesta ekumeenisesta tunnustuksesta, jotka lähes kaikki kirkkokunnat allekirjoittavat. Toisin kuin Nikean tai Athanasioksen uskontunnustukset, Apostolinen uskontunnustus löytyy myös Suomen helluntaikirkon sivuilta kategoriasta ”Mihin uskomme?” sekä monen helluntaiseurakunnan kotisivuilta. Silti me helluntailaiset olemme harvoin miettineet, mitä kaikkea siinä sanotaan.

 

Alamaailma, tuonela, manala, helvetti

Artikkelissani väitin, että vaikka teologinen traditio on hyvä lähtökohta, laajastikin hyväksytyt opit ja tunnustukset voivat olla heikolla raamatullisella pohjalla. Esimerkiksi tästä otin Apostolisen uskontunnustuksen sanat ”astui alas tuonelaan”. Totesin näiden viittaavan alun perin helvettiin, ei tuonelaan.

Parin muun kriitikon tavoin Martti Ahvenainen tulkitsi väitteeni niin, että ”Launosen mielestä Jeesus ei mennyt kuolemansa jälkeen tuonelaan vaan helvettiin”. En kuitenkaan esittänyt mitään omaa mielipidettäni siitä, mitä Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen välissä tapahtui tai tulkintaani Raamatun opetuksesta. Viittasin siihen, mitä apostolisen uskontunnustuksen alkuperäinen latinankielinen teksti sanoo.

Uusi testamentti käyttää ”alamaailmasta” eri termejä (tarkempi selonteko tällä opetusvideolla). Näitä ovat esimerkiksi gehenna (helvetti), hades (tuonela) ja tartarus (syvyys; 2. Piet. 2:4). Kriitikkoni huomauttivat, että suomalaisten raamatunkäännösten tuonela eli hades on sekä Ut:ssa että Vt:ssa (hepreaksi sheol) eri paikka kuin helvetti eli gehenna. Tämä tietysti pitää paikkansa, mutta se on sivuseikka. En puhunut Raamatusta vaan Apostolisesta uskontunnustuksesta.

Kuten monista Raamatun teksteistä, Apostolisesta uskontunnustuksesta ei ole yhtä oikeaa versiota, vaan useita versioita. Sen varhaiset tekstivariantit käyttävät latinan infer– termin eri muotoja: inferos, infernos, inferna ja infernum. Nämä eivät suoraan vastaa mitään yllä mainituista Ut:n kreikan termeistä. Latinan osaajat sanovat termien tarkoittavan ”alhaalla olevia” tai ”maanalisia” (”those below”), ”alamaailmaa” (”the underworld”) tai ”kuolleiden tyyssijaa” (”the abode of the dead”). Apostolisen tunnustuksen kreikankielinen versio käyttää termiä katôtata, joka kääntyy samansuuntaisesti. Ehkä lähin Ut:n termi löytyykin Efesolaiskirjeen 4:9 termistä katoteros, jonka suomeksi käännetään ”maan alimmiksi paikoiksi” (KR33/38, KR92, RK) tai ”maailman pohjaksi” (UT2020).

Apostolisen uskontunnustuksen englanninkieliset käännökset puhuvat usein kuolleiden olinpaikasta. Sanat ”he descended to the dead” löytyvät niin tunnustuksen ekumeenisesta versiosta, anglikaanikirkon Book of Common Worship:n uudistetusta laitoksesta sekä Amerikan evankelisluterilaisen kirkon (ECLA) Evangelical Lutheran Worship -kirkkokäsikirjasta. Toisaalta ”he descended into hell” on vakiintunut muoto esimerkiksi roomalaiskatolisessa kirkossa. Helvetistä puhutaan myös kalvinistisissa Westminsterin katekismuksessa sekä Heidelbergin katekismuksessa. Osittain sanan ”hell” käyttö saattaa perustua King James Version -käännökseen, joka kääntää sekä hadeksen että gehennan tuolla termillä (yksi esimerkki siitä, ettei KJV ole sanatarkka käännös, vaikka sitä usein sellaisena pidetään). Myös jotkut suomalaiset luterilaiset yhteisöt tunnustavat Kristuksen astuneen alas helvettiin, vaikka vuoden 1977 kirkolliskokous muuttikin helvetin tuonelaksi ja kirkon seurakunnaksi.

 

Tuonela ja helvetti eivät ehkä eroneet kristittyjen mielissä

Mikä sitten on tuo ”maanalisten paikka”, josta Apostolisen uskontunnustuksen lause puhuu? Kysymys ei ole yksinkertainen. Hades eli tuonela on usein ymmärretty välitilaksi ihmisen kuoleman ja ylösnousemuksen välillä. Myös Ut:n perusteella niin taivas kuin helvetti tai tulijärvi kansoitetaan vasta aikakausien lopussa ylösnousemuksen ja viimeisen tuomion jälkeen. Näin ollen kukaan ihminen ei vielä olisi helvetissä.

Ilmeisesti kuitenkin varhaisella keskiajalla tämä historiallinen, lineaarinen ajattelu vaihtui staattiseen eskatologiaan, jossa taivas ja helvetti olivat kansoitettuja jo nyt. Mutta jos helvetin ja taivaan portit ovat jo auki ja kansaa lappaa sisään – näin ilmeisesti järkeiltiin – mihin odotustilaa tarvitaan? Kuten latinaa tunteva kaverini asian ilmaisi, ”tuonela ja helvetti on ollut kristityille varmaan vähän se ja sama” (ja ehkä juutalaisillekin).

Sitä paitsi hadeksen ja gehennan kuvaukset myöskään Ut:ssa eivät aina selkeästi eroa toisistaan. Esimerkiksi kertomuksessa Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä (Luuk. 16:19–31) jälkimmäinen joutuu hadekseen eli tuonelaan, missä liekit kovasti polttelevat. Kyse ei näytä olevan mistään varjomaisesta välitilasta, jossa kaikki ihmiset odottavat viimeistä tuomiota, vaan palavasta tuomion paikasta. Toki kertomus on vertausmainen, eikä sen pohjalta pidä tehdä liian pitkälle meneviä teologisia päätelmiä – kuten sitä, että Abrahamin helmassa olevat ja tuonelassa viruvat voisivat kommunikoida keskenään.

 

Osittain varhainen, osittain myöhäinen traditio…

Sanat ”astui alas tuonelaan/helvettiin” ovat mitä ilmeisemmin myöhäistä perua. Apostolinen uskontunnustus on kehittynyt hiljalleen 200-luvulta 700-luvulle, eikä se ole apostoleista lähtöisin. Esimerkiksi niin sanottua Vanhaa roomalaista symbolia pidetään Apostolisen uskontunnustuksen varhaisena versiona.

Sanat ”astui alas tuonelaan/helvettiin” esiintyvät ensimmäisen kerran kirkkoisä Rufinus Aquileialaisen (345–410) kommentaarissa tunnustuksesta vuodelta 390 jKr. Kiinnostavaa kyllä, Rufinus ymmärtää sanojen viittaavaan Kristuksen hautaamiseen, ei mihinkään alamaailmamatkaan. Tämän jälkeen sanat eivät esiinny missään tunnustuksen versiossa ennen vuotta 650 jKr. Ne puuttuvat myös Apostolisen uskontunnustuksen varhaisesta versiosta, joka tunnetaan nimellä Roomalainen symboli. Näiden kahden eroja voi tarkastella esimerkiksi tässä Wikipedian artikkelissa.

Toinen kysymys on se, mitä Jeesus tuonelassa/helvetissä sitten oikein teki. Traditio vierailusta alamaailmoissa on varhainen ja löytyy jo muun muassa kirkkoisä Irenaeukselta (130–202). Jeesus ainakin julisti siellä voittoaan eli kävi ilkkumassa kuolemalle ja Saatanalle. Myöhemmin tältä pohjalta kehittyi traditio, joka tunnetaan englanniksi nimellä harrowing of hell. Siinä Jeesus noutaa vankeudessa pidetyt sielut helvetistä mukaansa taivaaseen.

 

…jolla on hatara raamatullinen perusta

Helluntailaisia pitäisi kiinnostaa eniten kysymys siitä, onko ajatus Jeesuksen astumisesta tuonelaan/helvettiin raamatullinen. Useimmat varmaankin torjuvat Ahvenaisen tavoin ajatuksen, että Jeesus vieraili helvetissä – siis tulisessa järvessä, joka Ilmestyskirjan mukaan on Saatanan ja epäuskoisten rankaisemisen paikka. Mutta onko teesi raamatullinen, jos kyseessä on matka jonkinlaiseen alamaailmaan tai välitilaan ennen lopullista tuomiota?

Mahdollisia todistetekstejä maanalisissa vierailulle ovat ainakin Matt. 12:40, Ap. t. 2:24, Ap. t. 2:31, Room. 10:6-7, Ef. 4:9, Kol. 1:18, 1. Piet. 3:18–20, 4:6. Evankelikaalinen teologi Wayne Grudem on argumentoinut, että Apostolisen uskontunnustuksen väite Jeesuksen tuonelaan/helvettiin astumisesta ei ole raamatullinen edes lievemmin tulkittuna. Tässä yhteydessä mainittakoon vain kaksi keskeistä tekstiä. Ensinnäkin Efesolaiskirje 4:9 kysyy: ”Eikö se, että hän nousi korkeuteen, merkitse, että hän oli laskeutunut alas, aina maan alimpiin paikkoihin?” Grudemin mukaan tässä on kyseessä Jumalan pojan inkarnaatio ihmiseksi. Kristus/Logos laskeutui alas maahan, aina Nasaretin kaltaiseen junttilaan asti.

Toinen keskeinen perustelu tuonelaan astumiselle löydetään 1. Pietarinkirjeen jakeista 3:18–20. Ne kuuluvat Ut:n erikoisimpiin jakeisiin ja niitä onkin syytä lainata kokonaisuudessaan.

”Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana.”

Teksti herättää monta kysymystä. Ketä ovat vankeudessa olevat henget? Heitä on pidetty Nooan ajan ihmisinä, langenneina enkeleinä eli demoneina tai Vt:n pyhinä. Mitä tarkoitetaan saarnaamisella? Tämä on ymmärretty niin, että Jeesus meni helvettiin julistamaan evankeliumia ja ehkä tarjoamaan toista mahdollisuutta pelastukseen – tai sitten ihan vaan julistamaan voittoaan.

Grudem ei pidä näitä selityksiä uskottavina. Sen sijaan hän tukeutuu jo Augustinuksen ehdottamaan tulkintaan. Siinä kyse ei ole jostain, jota Kristus teki kuolemansa ja ylösnousemuksensa välisenä aikana. Sen sijaan kyse on siitä, että Kristuksen Henki julisti Nooan kautta ihmisille. Tätä tulkintaa tukee kirjeen laajempi konteksti. Esimerkiksi 1. Piet. 1:11 toteaa, että Vt:n profeettojen puhuneen Kristuksen Hengessä: He ”ovat ennustaneet ja puhuneet teidän osaksenne tulevasta armosta ja tutkineet, mihin ja millaiseen aikaan heissä vaikuttava Kristuksen Henki viittasi todistaessaan Kristuksen kärsimyksistä ja niitä seuraavasta kirkkaudesta.” Saarnaaminen siis tapahtui Nooan kautta ja Nooan aikana hänen touhuihinsa epäilevästi suhtautuneille epäuskoville, jotka Pietarin mukaan ovat nyt helvetissä. Teksti ei kerro mitään Jeesuksen touhuista kuoleman ja ylösnousemuksen välisenä aikana.

 

Pitäisikö helluntailaisten tunnustaa Apostolinen uskontunnustus?

Mutta miten tahansa Apostolista uskontunnustusta tulkitaan, ei väitteellä maanalisiin astumisesta näytä olevan kovin vahvaa raamatullista pohjaa. Lisäksi lause ei ole varhaiskristillinen, vaan peräisin varhaiselta keskiajalta. Kenties tällaisista syistä jotkut evankelikaaliset seurakunnat esimerkiksi Yhdysvalloissa hyppäävät yli sanat ”he descended into hell”, kun tunnustus luetaan jumalanpalveluksessa (olen itse vieraillut yhdessä tällaisessa). Vaikka Apostolista uskontunnustusta pidetään kaikkia kristittyjä yhdistävänä tunnustuksena, olisi outoa pitää kyseistä kohtaa kaikkia kristittyjä sitovana.

Miten suomalaisten helluntailaisten tulisi asiaan suhtautua? Jos Apostolinen uskontunnustus esiintyy kokonaisuudessaan helluntaikirkon kotisivuilla osavastauksena kysymykseen ”Mihin uskomme?”, ainakin meillä olisi hyvä olla selkeä selitys siitä, mitä uskomme sanojen tarkoittavan ja miten tulkitsemme sen perusteena olevat Raamatun tekstit.

Epäilen, ettei asiaa ole juuri kukaan miettinyt.