Hizbollahin aseistautuminen uhka Israelille

 

Libanonissa toimiva shia-muslimiterroristijärjestö Hizbollah valmistautuu kaiken aikaa sotaan Israelia vastaan, asevarastojaan kartuttaen. Järjestö haluaa tuhota juutalaiset alueelta järjestön peruskirjan opin mukaan.

Hizbollah-järjestön kannatusalueet Libanonissa ovat etelässä, samalla alueella missä YK:n rauhanturvaoperaatio UNIFI, myös toimii.Idässä kannatus-alueena on Bekaan-laakso,sekä eteläinen osa pääkaupunki Beirutista. Järjestöllä on maan hallituksessa (2016),kaksi ministeriä ja tusinan verran kansanedustajia. Hizbollahilla on Iranin tukemana suuri yhteiskunnallinen omaisuus; tv- ja radiokanava, liikekiinteistöjä, sanomalehti ja oma veronkantojärjestelmä, ja satoja tuhansia kannattajia.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Huolestuttavaa on Hizbollahin aseistautuminen Etelä-Libanonissa, aina Israelin rajaan saakka olevalla alueella ,joka tulisi olla UNIFIL:n ja LAF(Libanonin armeijan) valvomaa aluetta. On kuitenkin vahvoja epäilyjä Libanonin armeijan sitoutumisesta UNIFIL 1701 (2006) päätöslauselmaan, joka vaatii riisua yhdessä UNIFIL:n kanssa terroristijärjestöä aseista. Tuolloin päätöslauselma UNIFIL 1701 lopetti sotilaallisuudet alueelta.

Vahvasti epäillään UNIFIL 1701-mandaatin heikkoutta alueella, jossa shia-myönteiset kylät ovat yhteistyössä Hizbollah-taistelijoiden kanssa. Hizbollahin vahvuudeksi arvioidaan n.20-25 000 tuhatta taistelijaa,ja tiedustelutiedot arvioi että järjestöllä olisi piilotettuna jopa 100 000 rakettia alueen kouluihin, sairaaloihin, päiväkoteihin ja moskeijoihin. Toiminta-malli on samanlainen kuin Gazassa toimivalla terroristijärjestö Hamasilla.

Kaikki tämä on mahdollistunut Israelin vetäydyttyä alueelta kansainvälisen painostuksen vuoksi v.2000.Lisäksi terroristijärjestön tiedetään kaivaneen alueelle hyökkäystunneleita, sotaan tarvittavine asevarastoineen ja johtokeskuksineen vuosien aikana, UNIFIL:n silmien alla. Alueella on n. 11 000 YJ-sotilasta 10 maasta, Suomesta runsas 300.

Hizbollah on toiminut aktiivisesti  kuusi vuotta kestäneessä Syyrian sisällissodassa, presidentti Bashar al-Assadin liittolaisena muutamalla tuhannella sotilaalla. Hizbollahin tappiot Syyrian sodassa ovat jo 2000 kaatunutta (2017),ja siksi järjestön johtaja Hassan Nasrallah on ilmoittanut, että järjestö suunnittelee vetäytymistä Syyriasta vuoden 2018 aikana.

Kaikki tämä Hizbollahin vetäytymispuhe ja asevarustelu Israelia vastaan herättää huolestuneisuutta Israelin pohjoisrajalla. Alueella armeija on suorittanut erilaisia evakuontiharjoituksia ja erilaisia skenaarioita Hizbollahin hyökkäyksestä. Alueelta joudutaan evakuoimaan n. 200 000 israelilaisasukasta, jos Hizbollah alkaa käyttää laajasti rakettiarsenaaliaan rajan yli Israeliin. Israelin armeija on antanut pohjoisen alueen asukkaille toimintaohjeet rakettitulen alkaessa alueelle. Israel on siirtänyt ohjustorjuntakalustoaan pohjoisen rajan tuntumaan suojaamaan siviiliasutusta.

Hizbollah on lähes viikoittain uhkaillut rakettiensa kantavan aina Israelin suurkaupunkeihin saakka,ja kohteena mainitaan mm. koulut, sairaalat, päiväkodit Israelin puolella rajaa.

Pohjois-Israelin sairaalat harjoittelevat ohjusiskun jälkeisiä tilanteita, jossa olisi käytetty raketeissa kemiallisia-ja biologisia kärkiä. Osalla sairaaloilla on valmius maanalaisiin tiloihin, jossa hoito tapahtuisi sotatilanteessa. Esimerkiksi.Haifassa Rambamin sairaalalla on 2000 maanalaista hoitopaikkaa, kun parkkihalli muunnetaan sairaalatiloiksi.

Hizbollah käyttää yhdessä Iranin kanssa häikäilemättömästi Syyrian sotaa hyväkseen varustautuen koko ajan Israelia vastaan. Viimeisen parin vuoden aikana Israel on pysäyttänyt toista sataa asekuljetusyritystä Syyriasta Libanoniin Hizbollahille tuhoamalla hävittäjillä saattueet ennen niiden saapumista Libanonin puolelle. Israelin tiedustelu seuraa koko ajan myös Syyrian tapahtumia.

Vaikka Israel ei virallisesti myönnä tai kiellä olleensa Syyriassa iskujen takana, niin eläkkeelle jäänyt ilmavoimien komentaja kenraali Amir Eshel myönsi asian. Hän kertoi Haarez-lehdessä että Israel on iskenyt Syyriassa Syyrian armeijan asekuljetuksia ja Hizbollahia vastaan lähes sata kertaa vuosien 2015-2016 aikana.

Hizbollah toimii aktiivisesti Syyriassa aivan Israelin Golanin rajan takana. Se rakentaa yhdessä tukikohtia liittolaistensa Syyrian hallituksen ja Iranin vallankumouskaartin kanssa alueella. Aika-ajoin ammutaan rajan yli Golanin alueelle, joihin Israel vastaa tykkitulella tai ilma-iskuin Syyrian asemiin, pitäen näin Syyrian hallintoa vastuullisena rajan yli Israeliin tulevasta tulituksesta.

Israel onkin, kuten reservin kenraali Amir Eshel kertoo, pyrkinyt estämään asekuljetukset Hizbollahille tuhoamalla ne. Kuljetuksia on tehty runsas kuusi vuotta, koko vuonna 2011 alkaneen Syyrian sisällissodan ajan. Edellisestä sodasta Israelilla Hizbollahin kanssa on jo kulunut 11 vuotta (2006).

Israelin tiedustelu samoin kuin Yhdysvallat tietää Syyriassa olevan kemiallisia asetehtaita, vaikka Syyria väittää tuhonneensa varastot vuonna 2013 YK:n valvonnassa. Kuitenkin tiedetään, että Syyrian presidentti Bashar al-Assab on käyttänyt ainakin 27 kertaa kemiallisia aseita sisällissodan aikana. Esimerkiksi maalis-heinäkuun välisenä aikana tänä vuona taisteluissa muun muassa kapinallisia vastaan on käytetty kemiallisia aseita. Syyrian armeijahan käyttää niin sanottuja tynnyripommeja, joita pudotetaan helikoptereista väkijoukkoihin.

17. syyskuuta. 2017 Israelin hävittäjät ampuivat lukuisia ohjuksia Libanonin ilmatilasta yöllä kohti Syyrian armeijan tukikohtaa lähellä Masyafia. Kohde oli CERS-lyhenteellä tunnettu tutkimuskeskus, jossa tiedustelutietojen mukaan valmistettiin kemiallisia aseita. Samassa kohteessa on ollut iranilaisia ja Hizbollahin joukkoja, ja varastossa on säilytetty ainakin ohjuksia.

Syyrian hallinto kieltää rakennusten olleen tutkimuskeskus, ja että paikkaa olisi käytetty kemiallisten aseiden tuottamiseen. Presidentti al-Assadin hallinto syyttää Israelin aiheuttavan alueelle epävakautta ja turvattomuutta.

Israelin entinen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Yaakov Amidror sanookin :”Me emme aio sallia Iranin ja Hizbollahin parantaa kykyään Israeliin Syyriasta”. Tämä on myös yksi IDF:n (Israelin puolustusvoimat) skenaario Hizbollahin mahdollisesta hyökkäyssuunnasta, koska järjestön taistelijat ovat saaneet monta vuotta hyvää taistelukokemusta Syyriasta.

Israel pyrkii estämään aseiden kuljettamisen Syyriasta Libanoniin, koska YK:n UNIFIL-operaatio ei ole onnistunut tekemään sitä tehokkaasti. Vaikka YK-operaatio alueella on kestänyt jo yli 40 vuotta, YK:n mandaatti ei riitä Hizbollahin aseistariisumiseen. Se olisi kyllä mahdollista YK:n myötävaikutuksella, jos sen jäsenmailla olisi riittävästi tahtoa siihen.

Israelin ilmavoimat ovat tehneet onnistuneita hyökkäyksiä tuhotessaan asekuljetukset Libanoniin mm. saamalla alueen ohjustorjuntaan kytketyt tutkat vaimennettua hyökkäyksen ajaksi. Venäläiset ovat tuoneet omien joukkojensa mukana myös liittolaiselleen Syyrialle uusinta tutkakalustoa, joka on kytketty ohjustorjuntaan vieraille koneille. Alueella on mm. tehokkaita ohjusilmatorjunta-järjestelmiä kuten S-200, S-300 ja uusin ja tehokkain S-400, jonka kantomatka on luokkaa 400 km.

Kaikkea tätä ohjustorjunta-järjestelmää Venäjän on koordinoinut yhteensopivaksi Syyrian ilma-puolustuksen kanssa. Nyt näyttäisi että ”koordinointi” Syyrian kanssa on jollain tavalla kesken, koska järjestelmä ei tunnista Libanonin ilmatilasta ammuttuja ohjuksia riittävän tehokkaasti. Tätä Israel on käyttänyt yllätysmomenttina, ja toki Israeli kerrotaan käyttäneen öillisissä hyökkäyksissään F-15 ja F-16:n lisäksi mahdollisesti häivehävittäjä F-35:sia, uutta tutkassa näkymätöntä hävittäjäänsä, joita on Israelilla jo puolisen tusinaa, tilatusta 50 koneen erästä.

Israelin puolustautuminen Syyrian alueella saakka aiheuttaa päänvaivaa niin Venäjälle kuin Yhdysvalloille. Israel on tuonut hyvin selvästi esin, ettei se halua sekaantua Syyrian sotaan millään tavalla, mutta puolustaa suvereenisti omaa aluettaan hyökkäyksiltä myös Golanin-Quneitran Syyrian puoleisen  rajan suunnalta.

Arto Perämäki

Kirjoittaja on toiminut YK:n rauhanturvaajana.