Ihmisiä ja ilmiöitä: Koronatartuna oli viedä äänen lisäksi koko Tom Bollströmin elämän – ”Koin olevani Jumalan kanssa kasvokkain” Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Ex-pakolaiset avainasemassa maahanmuuttajien integroitumisessa

 

Suomessa on lukuisia pakolaisperheitä, jotka ovat tulleet Suomeen 1990-luvulla, ja monet heistä ovat integroituneet loistavasti vieraaseen maahan ja kulttuuriin. Useat entiset venepakolaiset ja Balkanin veljessotaa paenneet ihmiset ovat tänään menestyviä liikkeenharjoittajia sekä työllistäjiä. Tällaiset hyvät esimerkit luovat uskoa ja toivoa myös uusiin, maahamme virtaaviin ja sotaa paenneisiin ihmisiin. Heilläkin on unelma paremmasta elämästä. Ja heillä on myös täysi oikeus siihen.

Erityisesti ne ihmiset, jotka ovat itse käyneet läpi oman kodin jättämisen, paenneet sotaa henkensä edestä ja jääneet uuden vieraan maan ihmisten ja byrokratian ”armoille”, voivat samaistua näiden ihmisten hätään ja asettua rinnallakulkijoiksi. Nyt on korkea aika herätä aktivoimaan ja rohkaisemaan heitä toimimaan uusien pakolaisten puolesta sekä annettava heille oikeat välineet auttamiseen. Ne jotka ovat kerran itse käyneet saman läpi, saaneet apua ja selviytyneet, pystyvät auttamaan muita hädänalaisia ihmisiä, toimimaan yhdessä ja antamaan henkistä tukea. Pelkkä tulkintehtävä ei riitä, vaan apua voi antaa koko elämän kattavasti.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Mediassa voimakkaasti esiin nostettu etnisen ruokakulttuurin esiinmarssi perustuu maahanmuuttajien aktiivisuuteen ja osaamiseen. Se on rikastuttanut monien kaupunkien kulinaarista ruokailutarjontaa. Erään vastaanottokeskuksen pakolaiset olisivat mielellään halunneet osallistua ruuanlaittoon ja kokata sapuskaa myös heidän omaan makuunsa. Mutta heitä ei päästetty edes keittiöön, kun eivät omista hygieniapassia! Laistakin on joskus haittaa. Tässä kohtaa lain pitäisi vähän joustaa yhteisen edun ja hyödyn nimissä. Kokkaaminen nimenomaan yhdistäisi ja loisi suhteita myös auttajiin ja humanitääristä työtä tekeviin ihmisiin ja erilaisuuden kynnys tulisi matalammaksi.

Suomessa asuvat ex-pakolaiset voisivat antaa apua ruokakulttuuriin, terveyspalveluihin ja erilaisiin aktiviteetteihin tutustumisessa. He ovat niitä oikeita uuteen kulttuuriin integroitumisen ammattilaisia ja selviytyjäsankareita. Kuinka monesti olenkaan istunut jossain viihtyisässä ravintolassa, syömässä herkullista ruokaa ja nauttinut maukkaasta kulinaarisesta kokemuksesta. Viimeksi ihan äskettäin eräässä etnisessä ruokapaikassa, joka on entisen pakolaisen mutta nykyisen Suomen kansalaisen perustama.