Kirjoittanut
Maalaistytön muisteluksia
Norjalainen esimieheni kertoi kerran lähettien rukouspiirissä Japanissa, miten hän laskeskeli bensiinin hintaa ajaessaan maaseudulle pitämään kokousta parille japanilaiselle vanhukselle. ”Tämä keikka tekee edestakaisin 60 km, 30 jeniä/km, 40 x vuodessa. Kukaan ei tiedä, onko minun käynneistäni mitään hyötyä noille kahdelle kuulijalle. Ja lähetysystävät maksavat bensarahat vähistä varoistaan, samoin kuin minun palkkani, vuokrani, työpuheluni, lasteni koulutuksen…”
”Silloin”, niin jatkoi esimies, ”mieleeni jysähti Raamatun sana: Hän joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan… (Room.8:32). Jumala ei totta totisesti säästänyt. Ei hän koettanut löytää halvempaa tapaa pelastaa tämä ihmiskunta kuin oman Poikansa veri. Ja se veri on vuotanut myös niiden kahden vanhuksen vuoksi, joiden luo olen nyt menossa. Säästäisinkö minä sitten bensarahoja, lähetysystävien varoja tai omaa elämääni?”
”Jeesus kuoli tietäen, että suurin osa ihmisistä tulisi vähät välittämään hänen kalliista uhriverestään. Hän ei laskenut hyötyprosentteja. Valikoisinko minä sitten julistukseni kohteet sen mukaan, kuuleeko puheeni sata ihmistä vai vain yksi, tai kasvaako kirkko vai ei kasva? Jeesus ei säästänyt aikaansa, vaivaansa eikä verenhikeään silloinkaan, kun oli kysymys yhdestä ainoasta kadonneesta lampaasta. Eikö minun siis pidä toimia samoin kuin Herrani?”
Norjalaisen esimieheni puheesta on kulunut jo 30 vuotta. Liekö mies itse enää elävien kirjoissakaan. Mutta kaikki nämä vuodet minä olen muistanut, mitä hän sanoi. Säästääkö vai eikö säästää – rahaa, aikaa, omaa elämäänsä? Japanin lähetys on kaikki nämä vuodet ollut maailman kalleinta lähetystä. Itse en koskaan uskaltanut laskea, paljonko siellä olemiseni loppujen lopuksi maksoi. Puhumattakaan, että olisin hinnoitellut aikaansaatuja tuloksia: paljonko suomalainen lähetysystävä joutui uhraamaan, että yksi japanilainen tulisi uskoon.
Jokaisella ihmisellä on oikeus kuulla, mikä kallis hinta hänestä on maksettu.
Japanin-lähetystä ei ole voitu markkinoida minään avustustoimintana. On kysymys evankeliumin julistamisesta ja vain siitä. Japanilaiset eivät tarvitse köyhäinapua, eivät koulutusta eivätkä sairaanhoitoa. Mutta jos Raamattu pitää paikkansa ja kristinusko on totta, he tarvitsevat Vapahtajaa, syntien anteeksiantamusta ja iankaikkista elämää. Siitä huolimatta, että näyttävät tulevan varsin mainiosti toimeen ilman niitäkin.
Norjalaista esimiestä kuunnellessani minä ymmärsin silloin 80-luvulla, että tehtäväni on julistaa evankeliumia ”aina maan ääriin asti”, maksoi mitä maksoi, ja uskoivatpa kuulijat sen tai olivat uskomatta. Jokaisella ihmisellä on oikeus kuulla, mikä kallis hinta hänestä on maksettu. Nyt elämän ehtoopuolella voin tunnustaa saaneeni satakertaisesti takaisin kaiken sen, mistä Jeesuksen ja evankeliumin tähden luovuin. Ja toivon mukaan se pitää paikkansa myös lähettäjieni suhteen!
