Suomen Lähetysseura aloittaa jälleen muutosneuvottelut

 
 

Lähetysseuran toiminnanjohtaja Pauliina Parhialan mukaan suunnitellulla uudistuksella vahvistettaisiin maatason johtamista ja kumppanuuksia, varainhankintaa, riskienhallintaa sekä kansainvälisen työn vaikuttavuutta. Taustalla ovat toimintamaiden määrän väheneminen, toiminta- ja turvallisuusympäristön muutokset sekä kiristyvä rahoituskilpailu. Kuva Markus Sommers.

Suomen Lähetysseura aloittaa 22. syyskuuta 2026 muutosneuvottelut organisaationsa ja toimintojensa uudistamiseksi. Lähetysseura uutisoi aiheesta verkkosivuillaan.

Lähetysseuran arvion mukaan enintään seitsemän nykyistä tehtävää voi päättyä. Lisäksi suunnitelmaan sisältyy seitsemän henkilötyövuoden lisäys uusiin tai uudistettaviin tehtäviin. Neuvottelujen on määrä päättyä 13. lokakuuta 2026.

”Suunnitellulla uudistuksella vahvistettaisiin maatason johtamista ja kumppanuuksia, varainhankintaa, riskienhallintaa sekä kansainvälisen työn vaikuttavuutta. Taustalla ovat toimintamaiden määrän väheneminen, toiminta- ja turvallisuusympäristön muutokset sekä kiristyvä rahoituskilpailu”, Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja Pauliina Parhiala toteaa Lähetysseuran verkkosivuilla.

Neuvottelujen piirissä ovat etenkin kansainväliseen työhön, johtamiseen, talouteen, ICT, viestintään, vaikuttamistyöhön ja varainhankintaan liittyvät tehtävät. Suunnitellut muutokset voivat merkitä muutoksia työnkuviin, tehtävänimikkeisiin, esihenkilöjärjestelyihin sekä tiimien rakenteisiin. Lomautuksia tai työajan lyhentämisiä suunnitelmaan ei sisälly.

Tavoitteena on, että uusi organisaatio otetaan käyttöön 1. tammikuuta 2027.

Edellisen kerran Suomen Lähetysseurassa käytiin laajat muutosneuvottelut syksyllä 2023. Ne käynnistyivät syyskuussa ja päättyivät marraskuussa 2023.