Jokainen ihminen on kuin pankki ja postilaitos. Sukuun syntynyt, joka kantaa mukanaan omiensa perintöä. Joskus tunnistettavasti, joskus huomaamattaan. Ajatusmalleja ja toimintamalleja, tapoja ja arvoja, jotka välittyvät tuleville sukupolville, oman elämän maustamina.

Ehkä joskus onnistutaan taittamaan huonojen tapojen siirtymistä, muuttamaan suuntaa lähemmäksi Jumalan sanan ohjaamaa tietä. Joistain tavoista, arvoista ja asenteista taas on vaikeampaa irtautua. Oleellista lopulta on, että tahdomme kulkea Vapahtajaa seuraten kaikkinemme, emmekä anna minkään irrottaa meitä hänen läheisyydestään.

Myös jokainen kristitty on kuin pankki ja postilaitos. Hän kantaa itsessään Jumalan kansan geenejä: uskoa, sanaan luottamista, sakramenttien nauttimista ja Vapahtajan avuksi huutamista. Näitä taivaallisia aarteita jokainen kristitty tahtoo olla jakamassa tuleville sukupolville.

Jumalan perheväen, seurakunnan, kaitsijoita Pietari opastaa: ”Kaitkaa sitä laumaa, jonka Jumala on teille uskonut, älkää pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, älkää myöskään alhaisesta voitonhimosta, vaan sydämenne halusta. Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvana. Silloin te ylimmän paimenen ilmestyessä saatte kirkkauden seppeleen, joka ei kuihdu.” (1. Piet. 5:2-4)

Oikeaksi opettajaksi kasvaminen on nöyryyden tie ja nöyryytysten tie.

Monien matkalle Herra lähettää kristittyjen vanhempien ja hyvien paimenten lisäksi luotettavia hengellisiä äitejä ja isiä, jotka kulkevat rinnalla kuka lyhyemmän, kuka pidemmän matkan. Jumalan lohdutus välittyy usein toisten ihmisten kautta, niin on elämä opettanut. Se on suuri kiitoksen aihe. Danielin kirjassa kerrotaan oikeiden opettajien ja hengellisten äitien ja isien merkityksen kasvavan Herramme paluun lähetessä: ”Oikeat opettajat loistavat niin kuin säteilevä taivaankansi, ja ne, jotka ovat opastaneet monia vanhurskauteen, loistavat kuin tähdet, aina ja ikuisesti.” (Dan. 12:3)

Oikeat sananpalvelijat ja hengelliset isät ja äidit ovat Jumalan suuri siunaus. He ovat niitä, jotka ohjaavat Jumalan omia raittiiseen ja elävään uskoon. He kiinnittävät ihmisten katseet Jeesukseen ja Jumalan sanaan, eivät itseensä.

Oikeat sananpalvelijat ja hengelliset isät ja äidit ovat itse suostuneet sanan alle kaikkeen siihen vaivaan, mitä sanan ymmärtäminen sydämellä vaatii. Oikeaksi opettajaksi tuleminen on armolahja, joka joillekin suodaan. Oikeaksi sananpalvelijaksi tullaan Jumalan käden alla, mikä tarkoittaa vaeltamista ahdistuksen, kiusausten ja koetusten tiellä. Oikeaksi opettajaksi kasvaminen on nöyryyden tie ja nöyryytysten tie. Se riisuu omasta voimasta ja pukee Jumalan voimaan, jota ihmissilmä ei näe. Jumalan raskaan käden alla elämistä ei koeta jatkuvana siunauksena ja elämän murheiden välttämisenä. Päinvastoin, koulu on kuluttavaa, raskasta, mutta raskaana siunattua. Siksi oikeaksi opettajaksi ei pyritä, siihen kutsutaan.

Työtä on paljon, työmiehiä vähän. Siksi lähetä, Jeesus, laumasi turvaksi ja opettajaksi mielesi mukaisia palvelijoita. Anna meille lisää hengellisiä äitejä ja isiä, luotettavia matkakumppaneita. Anna seurakuntiimme sanan alla arka henki, anna lupaustesi lohdutus. Johdata taivaan iloon.