Kristillinen mediatoimija PAK7 tavoittaa miljoonat pakistanilaiset evankeliumilla. ”Meillä on vastuu tämän sukupolven sieluista”, sanoo toiminnanjohtaja Andrew Hart.
Yli 250 miljoonan asukkaan Pakistanissa on tarvetta evankeliumille. Muslimimaassa on kristittyjä vain noin neljä miljoonaa, mikä on alle kaksi prosenttia väestöstä. Pakistanissa on uskonnonvapaus, minkä vuoksi kristityt saavat harjoittaa uskontoaan melko vapaasti, mutta ongelmiakin voi esiintyä.
– Monille kristityille arki on melko normaalia. He voivat käydä kirkossa ja tavata muita kristittyjä julkisesti. Samaan aikaan on myös syrjintää. Kristityt ovat usein köyhiä ja heitä saatetaan kohdella huonosti, kertoo PAK7:n toiminnanjohtaja Andrew Hart.
Lähi-idän kriisi on aiheuttanut osaltaan ongelmia Pakistanin kristityille, koska heidät saatetaan nähdä Lännen “agentteina”. Kristinusko mielletään länsimaiseksi, vaikka se on syntynyt Lähi-idässä.
PAK7 työllistää nuoria
Vuonna 2018 perustetun PAK7:n tavoitteena on edistää myönteistä asennetta kristinuskoa kohtaan ja vahvistaa pakistanilaisten kristittyjen identiteettiä ja kristillistä kasvatusta. Mediasisältöjä tuotetaan erityisesti lapsille, nuorille ja naisille.
PAK7 lähettää urdunkielisiä televisio-ohjelmia 24 tuntia vuorokaudessa. Osa niistä on omaa tuotantoa, osa muiden kristillisten järjestöjen tuottamaa. Lisäksi PAK7 tuottaa kristillistä sisältöä Facebookin, Instagramin ja YouTuben kautta eri kieliryhmille.
Kanava myös kouluttaa tulevia media-alan ammattilaisia. Noin parikymmentä kristittyä nuorta käy kesäisin kymmenviikkoisen mediakoulun, jossa he oppivat tekemään laadukkaita videoita sosiaaliseen mediaan ja televisioon sekä saavat syventää tietoaan kristinuskosta. Koulua seuraa vuoden mittainen harjoittelu.
Suurin osa PAK7:n työntekijöistä on parikymppisiä. Andrew Hart on vaikuttunut heidän energisyydestään ja omistautuneisuudestaan työhön.
– He heräävät aikaisin aamulla tai valvovat myöhään illalla kuvatakseen projekteja, koska silloin on hiljaista, eikä ole liian kuuma tai liikaa ihmisiä ympärillä tai koska he matkustavat pitkiä matkoja työnsä vuoksi.
Kristillinen sisältö kiinnostaa
PAK7 on löytänyt yleisönsä. Katsojatutkimuksen mukaan televisiokanavalla on ollut vuoden aikana peräti viisi miljoonaa katsojaa. Vain kuusi prosenttia heistä on kristittyjä.
– Monet katsojistamme tulevat eri uskontokunnista. Se on meille todella rohkaisevaa, koska tekemämme ohjelmat kuvaavat sitä, mihin me kristittyinä uskomme, ja ne puhuvat Jeesuksen persoonasta. Haluamme tämän viestin leviävän koko maassa, Andrew Hart sanoo.
– Kysyimme viime vuoden lopussa katsojilta, mitä he ajattelevat PAK7:stä ja miten kanavan katsominen on muuttanut heitä. Eräs muslimitaustainen nainen kommentoi kauniisti: “Rakastan katsoa PAK7:ää lasteni kanssa, koska kanavan arvot ovat niin hyviä.”
Sosiaalisen median kautta PAK7 tavoittaa vähemmistökielien puhujia. Paštua puhuu 40 miljoonaa, sindhiä 25 miljoonaa ja saraikia 35 miljoonaa pakistanilaista.
– Olemme tavoittaneet heidät urdunkielisten ohjelmiemme kautta, mutta omalla kielellä lähetetyt ohjelmat puhuttelevat ihan eri tavalla, Hart toteaa.
Sosiaalinen media on tehokas tapa auttaa ihmisiä aloittamaan keskustelu. Älypuhelimella on helppoa kommentoida sisältöä tai lähettää viesti.
– Joka vuosi keskustelemme yli 40 000 ihmisen kanssa. Autamme heitä tutkimaan elämän ja uskon kysymyksiä turvallisessa ympäristössä.
”Pakistanilaiset tarvitsevat tietoa Jeesuksesta”
Medialähetys Sanansaattajat eli Sansa on tukenut PAK7:n työtä kolmen vuoden ajan. Suomalainen saattaa miettiä, miksi täältä käsin pitäisi tukea Pakistanissa tehtävää mediatyötä. Andrew Hart viittaa Jeesuksen antamaan lähetyskäskyyn.
– Meidän on uskovina tehtävä oma osamme Jeesuksen hyvän sanoman ja opetusten välittämisessä ympäri maailmaa. Meistä tuli Jeesuksen seuraajia, koska joku kertoi meille hänestä. Olen myös sitä mieltä, että meillä on vastuu tämän sukupolven sieluista.
– Pakistanilaiset tarvitsevat tietoa Jeesuksesta. Kirkko kykenee heikosti kertomaan omille kansalaisilleen kristillisestä uskosta. Kristityt usein pelkäävät. Televisio ja sosiaalinen media ovat loistavia työkaluja, koska ne tuovat kristillisen sanoman helposti kaikkien ihmisten saataville.
Hart pyytää muistamaan rukouksin sekä PAK7:n työtä ja työntekijöitä että Lähi-idän tilannetta.
– Lännen toimista järkyttyneet ihmiset voivat suunnata vihansa Pakistanin kristittyihin. Rukoilkaa, että Jumala suojelisi heitä, että he olisivat vahvoja uskossaan ja että heillä olisi viisautta elää Kristukselle vaikeuksienkin keskellä.
Elina Uusikylä


