Arkkipiispa Tapio Luoma jakoi Pyhän Henrikin ristin ja Mikael Agricolan ristin Turussa 8.4.2026.
Tänä vuonna arkkipiispa myönsi Pyhän Henrikin ristin rovasti, isä Heikki Huttuselle. Rovasti Heikki Huttunen on monin tavoin edistänyt ekumeenista yhteistyötä oman kirkkomme ja Suomen ortodoksisen kirkon välillä. Hän on suomalaisen ekumenian pitkän linjan vaikuttaja sekä kotimaassa että kansainvälisesti.
Rovasti Heikki Huttunen on Suomen ortodoksisen kirkon pappi. Tällä hetkellä hän toimii Helsingin ortodoksisen seurakunnan venäjänkielisen työn pappina. Aiemmin hän toimi Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteerinä 2006–2015, ja sitä ennen hän oli pitkään Suomen ortodoksisen kirkon edustajana Suomen Ekumeenisessa Neuvostossa. Myöhemmin hän työskenteli Euroopan kirkkojen konferenssin pääsihteerinä Brysselissä. Vuonna 2013 Huttunen sai Euroopan parlamentin myöntämän Euroopan kansalaispalkinnon tunnustuksena ansioistaan ekumeniassa ja kansainvälisissä projekteissa. Omassa kirkossaan hänellä on ollut lukuisia luottamustehtäviä.
Mikael Agricolan risti hengellisen musiikin uranuurtajalle
Arkkipiispa myönsi Mikael Agricolan ristin säveltäjä Pekka Simojoelle.
Pekka Simojoki on yksi tunnetuimmista suomalaisista hengellisen musiikin säveltäjistä, sanoittajista ja sovittajista. Hänen tuotantonsa on hyvin laaja ja ulottuu yli 40 vuoden ajalle. Hän on tehnyt yli 800 laulua ja eri kokoonpanojen kanssa noin 80 äänitettä. Suomen ev.lut. kirkon virsikirjassa on viisi Simojoen säveltämää virttä.
Muusikon uransa ohella Simojoki on tehnyt merkittävän uran kirkkomme luottamushenkilönä. Hän on muun muassa toiminut neljä kautta kirkolliskokousedustajana (2008–2024).
Lisätietoja kunniamerkeistä
Arkkipiispa voi myöntää Pyhän Henrikin ristin sekä suomalaisille että ulkomaalaisille henkilöille erityisesti ekumeenisista ansioista tai Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisarkirkkoihin suhteita edistävästä toiminnasta. Pyhän Henrikin risti voidaan myöntää myös merkittävistä ulkomaille suuntautuneesta humanitaarisesta toiminnasta tai lähetystyöhön liittyvistä ansioista.
Arkkipiispa voi myöntää Mikael Agricolan ristin kotimaisena huomionosoituksena merkittävästä kirkon tarkoitusperiä edistävästä toiminnasta. Mikael Agricolan ristin myöntämisessä voidaan ottaa huomioon myös suomalaisen kulttuurin kehittämiseen ja edistämiseen liittyvät ansiot.


