Kirkkohallituksen täysistunto hyväksyi seurakuntaliitoksen, jonka myötä nykyiset Anjalankosken, Elimäen, Kouvolan, Kuusankosken ja Valkealan seurakunnat sekä Kouvolan seurakuntayhtymä lakkaavat 1.1.2027 alkaen.
Seurakunnat yhdistyvät yhdeksi uudeksi seurakunnaksi niin, että seurakunnan alueena on nykyisen Kouvolan kaupungin alue. Uuden seurakunnan nimeksi tulee Kouvolan seurakunta.
Esityksen uudesta seurakunnasta kirkkohallitukselle antanut Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli esitti uuden seurakunnan nimeksi Kymijoen seurakunta. Tätä nimeä myös seurakuntien enemmistö sekä Kouvolan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto oli kannattanut. Edustaja Vuokko Vänskä teki kannatetun esityksen, että nimeksi tulee Kouvolan seurakunta, jota Kotimaisten kielten keskus (Kotus) oli antamassaan lausunnossa suositellut uuden seurakunnan nimeksi. Kotuksen mukaan seurakunnan nimen tärkein tehtävä on yksilöidä ja paikantaa kohteensa. Äänestyksessä Kouvolan seurakunta -nimeä kannatti kahdeksan ja Kymijoen seurakunta -nimeä kolme edustajaa (yksi tyhjä ääni).


