Astelen Seppo Juntusen kanssa tyhjään kirkkosaliin. Tunnelma on seesteinen, täynnä rauhaa. Sitä Seponkin olemus huokuu. Ilmassa on myös odotusta ja jännitystä: tuskin maltan odottaa haastattelun alkua. Onhan edessäni suorastaan ikoninen otos suomalaista herätyshistoriaa – Seppo Juntunen, parantajapappi vuosikymmenten takaa.
Ja nyt häneltä on ilmestynyt uusi kirja.
Lataan ensimmäiseen kysymykseen kaikki odotukseni. Kuinka Seppo kiteyttäisi monivaiheisen elämäkertansa tapahtumat ja uunituoreen kirjansa sanoman?
– Haluan jakaa ajatuksia, jotka vievät Jumalan syvimpään olemukseen – ristille ja sovitukseen. Siinä on kaiken ydin.
Kirkko on tuskin koskaan tyhjänä Juntusen ollessa paikalla. Hänet tunnetaan rukousilloista, joissa vuosikymmenten ajan tuhannet ihmiset ovat jonottaneet esirukoukseen. Rukouspyyntöjä saattoi tulla muuttolaatikollinen päivässä, ja kirkot täyttyivät kerta toisensa jälkeen. Kuitenkaan Juntunen ei itse halua olla tapahtumien keskiössä. Hän puhuu mieluummin Jumalan uskollisuudesta kuin omasta roolistaan.
KUN kysyn, vieläkö Herra parantaa, Juntunen pysähtyy hetkeksi.
– Kun pidän tilaisuuksia, joudun kysymään aina: vieläkö Herra? Jumalalla olisi tuhansia syitä antaa minulle potkut, kelvottomalle palvelijalle. Mutta hän on ollut ihmeen uskollinen. Siksi tämä työ, joka on alkanut kymmeniä vuosia sitten, jatkuu tänäänkin.
Parantuminen ei ole vain ihme, jossa sairaus katoaa. Kyse on paljon syvemmästä.
Juntusen mukaan parantuminen ei ole vain ihme, jossa sairaus katoaa. Kyse on paljon syvemmästä.
– Ihminen parantuu hengen, sielun ja ruumiin alueella. Parantuminen on sitä, kun tuhlaajapoika pääsee kotiin ja isä pukee hänet uusiin vaatteisiin. Silloin tapahtuu syvä parantuminen ja eheytyminen.
JUNTUNEN kuvaa Pyhän Hengen voimaa elävästi.
– Joka tilaisuudessa joku paranee. Jumalan voima ilmenee eri tavoin eri paikkakunnilla. Minulla on sellainen tunnemuisti, että muistan paikkoja, joissa Jumalan voima on toiminut erityisen voimallisesti ja paikkoja, joissa voimavaikutukset ovat tuntuneet heikommilta. Paljon on merkitystä sillä, miten kristinusko on saanut paikkakunnalla jalansijaa.
Joka tapauksessa yksi asia on varma: vain Jumala parantaa.
Niinpä Juntunen varoittaakin, että jos joku esittää olevansa “ihmeparantaja”, silloin ollaan vaarallisilla vesillä. – Ihmeparantaja on joko Jumalasta seuraava tai sitten suuri huijari, joka ryöstää rahat. Ihmisen osa on pieni, parantuminen lähtee vain Jumalasta.
– OLEN enemmän sielultani evankelista kuin parantaja. Parantaminen on se väline, jolla kerron, että Jeesus on täällä, että hän elää. Pyhä Henki vaikuttaa. Jumalan voima on totta. Kuitenkaan kaikki eivät parane, syyt ovat yksin Jumalan tiedossa.
Kymmenien vuosien kokemukset rukouksesta ja parantumisista ovat muovanneet Juntusen uskoa.
– Jumalasta on tullut paljon käytännönläheisempi ja armollisempi, ja samalla läheisempi. Olen oppinut, että kaikki on armoa. Ihmisen arvo ei riipu siitä, onko parantunut vai ei. Jokainen on arvokas juuri sellaisena kuin on.
Juntunen muistelee vanhaa helluntaisaarnaajaa Kai Antturia, joka kiteytti saman ajatuksen: kaikki on armoa.
– Tapaan kaikenlaisia sairaita ihmisiä. Jumala rakastaa heitä jokaista.
Näistä teemoista Juntunen kertoo uutuuskirjassaan Vieläkin Parantajan palveluksessa (Aikamedia 2025), jonka ovat kirjoittaneet Tapani Sopanen ja Katri Vuorinen. Kirja kokoaa yhteen Juntusen pitkän työn ja kokemukset – ilman sensaatioita, mutta vahvalla todistuksella siitä, että Pyhän Hengen parantava voima koskettaa ihmisiä edelleen.
Vieläkin Parantajan palveluksessa on yksi niistä Aikamedian teoksista, jotka kuuluvat tämän syksyn kirjamessujen antiin. Kirjamessukiertue alkaa Turussa 3.–5.10., jatkuu Helsingin Kirjamessuilla 23.–26.10. ja päättyy Jyväskylään 22.–23.11.
Kirjamessut tarjoavat mahdollisuuden kohdata tekijät ja kuulla, miten kirjat ovat syntyneet.
Kirjamessuilla on jälleen esillä myös Vuoden kristillinen kirja -kilpailu, joka järjestetään nyt jo 31. kerran. Kilpailun tarkoitus on nostaa esille teoksia, jotka käsittelevät kristillistä uskoa ja elämänarvoja erityisen tunnustuksen ansaitsevalla tavalla. Kaikkien kustantajien ja omakustanteiden joukosta esiraati (pj. kirjailija Teuvo V. Riikonen) valitsee kahdeksan finalistia, jotka julkistetaan Turun messuilla lauantaina 4. lokakuuta. Yleisö saa äänestää omaa suosikkiaan, ja voittajat – sekä raadin että yleisön valinnat – julkistetaan Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina 26. lokakuuta. Valitsijana toimii tänä vuonna Helsingin Sanomien toimittaja Anna-Stina Nykänen.
Messujen ohjelmassa on kymmeniä kirjailijahaastatteluja ja keskusteluja, joissa kristilliset kustantajat ovat vahvasti mukana. Ne tarjoavat mahdollisuuden kohdata tekijät ja kuulla, miten kirjat ovat syntyneet ja mitä niiden sanoma voi merkitä lukijalle.