Ensimmäistä kertaa järjestettävä K12-kastepäivä antaa nuorelle mahdollisuuden saada kaste vaivatta mutta juhlavasti. Kastepäivä järjestetään Vantaalla Tikkurilan kirkolla 27.9.
– Kastepäivä on ihanan rento, mutta sopivan juhlava tapa järjestää nuoren oma ja oman näköinen kastejuhla. Kastepäivä on tarkoitettu 12–14-vuotiaille. Kirkkoon kuulumattomalle nuorelle kaste tulee usein ajankohtaiseksi rippikoulussa, mutta kastepäivä antaa mahdollisuuden juhlia kastetta jo aiemmin, kertoo Tikkurilan seurakunnan pastori Marja Eloranta.
Nuorten kiinnostus uskonnollisia aiheita kohtaan on eri tutkimusten mukaan lisääntynyt viime vuosina, ja nuoret eivät myöskään arkaile puhua katsomuksellisista kysymyksistä. Nyt järjestettävä K12-kastepäivä kutsuu uskonnosta kiinnostuneita nuoria, jotka haluavat liittyä evankelisluterilaiseen kirkkoon. 12 vuotta täyttänyt saa itse päättää kasteestaan ja kirkkoon liittymisestä, mutta siihen tarvitaan myös huoltajan suostumus.
– Vanhemmat ovat saattaneet pohtia, että lapsi voi myöhemmin valita kirkkoon liittymisen ja siksi häntä ei ole kastettu vauvana. Tässä iässä se on mahdollista. 12-vuotiaana nuori saa siis itse päättää kasteestaan ja voi tulla kasteelle huoltajiensa luvalla. Huoltajan ei tarvitse kuulua kirkkoon, kertoo Eloranta.
Kastettavan nuoren ei täydy asua Tikkurilan seurakunnan alueella, K12-kastepäivä on avoinna kaikille nuorille jotka haluavat liittyä kirkkoon.
Kastepäivä vastaa myös rippikoulussa ilmenneeseen tarpeeseen: yhä useampi kirkkoon kuulumaton nuori kastetaan rippikouluikäisenä. Tämä hieman nuoremmille tarkoitettu kastepäivä saattelee jo kohti riparia ja tarjoaa mahdollisuuden liittyä uskoon, seurakuntaan ja sen toimintaan jo sitä ennen.
Oman näköinen kaste
Kastepäivässä jokaisella nuorella on oma kasteaika, jossa on paikalla nuori itse, hänen läheisensä ja pappi. Kastetilaisuus suunnitellaan yhdessä nuoren kanssa. Kasteen jälkeen nuorelle ja hänen läheisilleen on varattu juhlapöytä, jossa suurta päivää voi juhlistaa kakkukahvien ja herkkujen äärellä. Seurakunta tarjoaa kastepäivän tarjoilut.
Kastepäivään ei varsinaisesti täydy valmistautua muuten kuin varaamalla kasteajan, juhla suunnitellaan yhdessä papin kanssa. Kastetilaisuudessa pappi pitää nuorelle puheen ja tilaisuudessa voidaan myös laulaa tai kuunnella musiikkia.
Kastettava tarvitsee yhden kirkkoon kuuluvan kummin. Jos omasta lähipiiristä ei löydy kummiksi sopivaa henkilöä, voi kummeja kysyä myös seurakunnasta. Ylärajaa kummien määrällä ei ole.
Mitä nuori saa kasteesta?
– Kaste liittää ihmisen johonkin suurempaan: suureen Jumalaan, sanomaan, yhteisöön, uskontoon ja myös suuriin arvoihin, pohtii Eloranta.
Kasteen myötä nuori liittyy oman asuinalueensa seurakuntaan.
Kastepäivän ilmoittautuminen on käynnissä ja se päättyy 12.9. Kastepäivän ajat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Suurin osa alle 15-vuotiaiden kasteesta rippikoulun yhteydessä
Luterilaisessa kirkossa kastetaan kaikenikäisiä lapsista aikuisiin, kunhan henkilöä ei ole aiemmin kastettu. Kasteen kautta liitytään evankelisluterilaisen kirkon jäseneksi.
Kirkon tutkimuskeskuksen vuonna 2021 julkaiseman tutkimuksen mukaan tärkeimpänä lapsen kastamattomuuden syynä oli se, ettei vanhempi itse kuulu kirkkoon. Lähes yhtä tärkeäksi syyksi nousi se, että ei haluta tehdä lapsen puolesta päätöstä. 12-vuotta täyttänyt nuori saa itse päättää siitä, liitetäänkö hänet uskonnolliseen yhdyskuntaan. Liittyminen tapahtuu vanhempien luvalla ja vanhempien ei itse täydy kuulua kirkkoon.
Suurin osa alle 15-vuotiaiden kasteista tapahtuu rippikoulun yhteydessä, mutta myös ennen rippikoulua kastetaan lapsia ja nuoria: vuonna 2024 Vantaan seurakunnissa kastettiin 55 iältään 11–14-vuotiasta.
Nuorisobarometrin mukaan nuorista yli 60 prosenttia kaipaa tukea oman katsomuksensa muodostamiseen, lisäksi 86 prosenttia nuorista ajattelee, että kaikilla tulee olla oikeus puhua uskonnostaan tai katsomuksestaan koulussa.