Papit kritisoivat Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin päätöstä sallia sateenkaarimessujen järjestäminen: ”Kapitulin kohtalokas erehdys”

 
 

Vaasan kirkko. Kuva: Sari Savela

Joukko luterilaisia pappeja on ilmaissut huolensa Ilkka-Pohjalainen -lehdessä Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksestä. He pitävät päätöstä suurena virheenä, joka edistää kirkon jakautumista. Papit vetoavat tuomiokapituliin päätöksen kumoamiseksi.

Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli teki kokouksessaan 16. huhtikuuta päätöksen asiassa, jossa Vaasan suomalaisen seurakunnan kirkkoherra ja seurakuntaneuvosto olivat eri mieltä sateenkaarimessujen järjestämisestä. Seurakuntaneuvoston niukka enemmistö asettui kannattamaan seurakuntalaisaloitetta, jossa esitettiin, että Vaasan suomalainen seurakunta järjestää sateenkaarimessuja yksin tai yhdessä sopivien yhteistyökumppaneiden kanssa. Kirkkoherra Teijo Peltolan mukaan erillisiä sateenkaarimessuja ei ole tarpeellista järjestää.

Koska seurakuntaneuvosto ja seurakunnan kirkkoherra olivat erimielisiä, asian käsittely siirtyi tuomiokapitulin ratkaistavaksi. Piispa Matti Salomäen esityksestä tuomiokapituli ratkaisi asian yksimielisesti seurakuntaneuvoston enemmistön kannan mukaisesti.

Joukko pappeja vastustaa tehtyä päätöstä ja vetoaa tuomiokapituliin, että päätös peruttaisiin. Seurakuntalainen julkaisee kokonaisuudessaan pappien mielipidekirjoituksen, joka on julkaistu Ilkka-Pohjalainen -lehdessä.

”Kapitulin kohtalokas erehdys

Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli vaatii (16.4.2025) Vaasan suomalaista seurakuntaa järjestämään sateenkaarimessuja. Kapitulilta jäi huomaamatta vai eikö se vain välittänyt, että päätöstä vastaan äänestivät erotuksetta kaikki Vanhan testamentin profeetat ja Uuden testamentin apostolit, kirkon parin vuosituhannen traditio, luterilaiset tunnustuskirjat, valtavan suuri enemmistö maailman kristillisistä kirkoista sekä suuri osa sen omien seurakuntien maallikkovastuunkantajista. Kirkollisena toimielimenä kapituli ei opillisissa päätöksissään voi sivuuttaa Jumalan sanaa eikä kirkon yhteistä ikiaikaista uskoa.

Pyhän Raamatun mukaan Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi sekä sääti heille avioliiton yhteiselämän muodoksi. Päätöksellään kapituli luopui tästä perustavasta luomisuskosta.

Päätös on skismaattinen, se edistää kirkon jakautumista ja pirstoutumista. Tämä ei ole syytös eikä ennustus, vaan toteamus.

Päätöksellään kapituli poikkeaa maailmanlaajuisen kristillisen kirkon yhteisestä, tunnustetusta traditiosta, oppiperustasta. Käytännössä tämä tulee merkitsemään kirkon hajoamisen kiihtymistä. Pelottavia esimerkkejä tunnemme maailmalta.

Vastaavat päätökset ovat johtaneet etelän suurten anglikaanikirkkojen irrottautumiseen Englannin kirkosta sekä Amerikan suuren luterilaisen kirkon jäsenmäärän romahtamiseen.

Jeesus hyväksyi yhteyteensä erotuksetta jokaisen ihmisen. Samalla Hän aina ohjasi ihmisen Jumalan tahdon mukaiseen elämään.

Tänäänkin kirkon tulee olla avoin jokaiselle. Me kaikki olemme syntisiä, eri tavoin rikkinäisiä ihmisiä. Tahdomme yksin ja yhdessä pyytää Jumalalta armoa elää Hänen ominaan. Jumalan sanassa on elämän kestävä perustus. Sana antaa ilon, vapauden ja rohkeuden, koska sana julistaa katuvalle synnit anteeksi. Jumalan sanasta pidämme kiinni.

Me allekirjoittaneet papit vetoamme Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulia palaamaan Jumalan sanan mukaiseen opetukseen ja perumaan ko. päätöksen.”

Tapio Hirvilammi

Seinäjoki

Hannu Lehtonen

Soini

Timo Lehtonen

Alavus

Lauri Lempinen

Kristiinankaupunki

Mikko Lempinen

Karvia

Esa Luomaranta

Kuortane

Anssi Massinen

Jalasjärvi

Lasse Pesu

Alajärvi

Mauri Pihlajamaa

Ikaalinen

Arto Rannila

Kurikka

Matti Rusama

Seinäjoki

Jouko Talonen

Vantaa/Vähäkyrö

Esa Vaittinen

Ylihärmä

Seuraavaksi:

Kirkolliskokouksessa avioliittokeskustelu jatkuu keskiviikkoiltana