Päivi Räsänen palkittiin Yhdysvalloissa rohkeudestaan uskon puolustajana

 
 

Kuva: Jukka Salmi

Vuoden 2025 President’s Heritage Award -palkinto luovutettiin Päivi Räsäselle kristillisen lääkäriseuran konferenssissa Yhdysvalloissa. Räsänen muistutti, ettei uskonnonvapaus ole itsestäänselvyys – ja kiitti mahdollisuudesta todistaa uskonsa puolesta. Asiasta uutisoi KD-lehti.

Yhdysvaltain kristillinen lääkäri- ja hammaslääkäriseura CMDA on myöntänyt kansanedustaja, lääkäri Päivi Räsäselle President’s Heritage Award -palkinnon St. Charlesissa, Missourissa. Räsänen otti palkinnon vastaan yli 1200 osallistujan edessä kristillisen lääkäriseuran kokouksessa.

– Otan tämän palkinnon vastaan kaikkien niiden puolesta, jotka puolustavat totuutta paineen alla. Jokaisen uskovan puolesta, joka miettii, menettääkö hän työpaikkansa, maineensa tai vapautensa puhuessaan siitä, minkä kokee oikeaksi, Räsänen sanoo KD-lehden haastattelussa.

”Ilman syytteitä ei olisi ollut tilaisuutta todistaa Jeesuksesta”

Räsänen kertoi tilaisuudessa, kuinka hänen oikeusprosessinsa on kestänyt jo kuusi vuotta ja opettanut, ettei uskonnon- ja omantunnonvapaus ole itsestäänselvyys. Hän näkee kaiken tapahtuneen Jumalan johdatuksena.

– Luotan siihen, että koko prosessi on Jumalan käsissä ja että tällä kaikella on tarkoitus. Ilman rikossyytteitä minulla ei olisi ollut poikkeuksellista tilaisuutta todistaa Jeesuksesta poliisiasemalla, oikeussaleissa sekä suorissa lähetyksissä ja lehdistötilaisuuksissa.

Räsänen muistutti terveydenhuollon ammattilaisia kutsumuksensa tärkeydestä ja siitä, miten päätökset voivat vaatia moraalista rohkeutta – aivan kuten uskon esillä pitäminenkin nyky-yhteiskunnassa.

”Mahtavaa kokea rukousyhteyttä rajojen yli”

Räsänen kommentoi saamaansa tunnustusta myös 3.5. julkaisemassaan Facebook-päivityksessä St. Louisista, jossa hän parhaillaan osallistuu kristillisen lääkäriseuran konferenssiin.

Ja sitä hämmästelen, miten monet täällä ovat seuranneet jo vuosia oikeustapaustani. Mahtavaa kokea rukousyhteyttä, yhteistä uskoa Jeesukseen ja keskinäistä rohkaisua rajojen yli”, Räsänen kirjoitti.

President’s Heritage Award -palkinto jaettiin nyt 16. kertaa, ja se myönnetään henkilölle, jonka elämä ja työ heijastavat CMDA:n ydinarvoja kristillisestä rohkeudesta, palvelusta ja vaikuttamisesta uskon pohjalta.