Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

Yli 90 prosenttia maailman kristityistä hyväksyi yhteisen suosituksen kristillisen uskon todistamistavoista

 

Geneve on reformaattoreiden kaupunki. Vasemmalta oikealle Guillaume Farel

Suositus julkaistiin Sveitsin Genevessä eilen. Kristillinen todistus moniuskontoisessa maailmassa -niminen asiakirja antaa käytännön menettelytapasuosituksia kristillistä elämää ja todistusta varten eri puolille maailmaa.

Se kehottaa kaikkia kristittyjä toimimaan lähimmäisen rakkauden, oikeudenmukaisuuden, uskonnonvapauden ja ihmisarvon mukaisesti.

Asiakirja määrittelee kristityn hyveiksi muun muassa rehellisyyden, myötätunnon ja nöyryyden. Jeesuksen esimerkin seuraaminen on ensisijaista kaikilla elämän alueilla torjunnasta ja vainoista huolimatta.

Yhteisen todistamisen taustalla vaikuttaa Pyhä Henki, joka yksin saa kääntymisen aikaan.

Kirkkorekry neliöb. 29.4.-12.5.

– Lähetys kuuluu keskeisesti kirkon perusolemukseen. Asiakirja kehottaa kunnioitukseen ja luottamukseen kirkkojen ja uskontojen välillä. Uskontojen välinen dialogi kuuluu myös kristilliseen sitoutumiseen, kertoo suosituksen suomenkielisen käännöksen tehnyt lähetysteologi Timo Vasko Kirkon lähetystyön keskuksesta.

Paavillinen uskontojen välisen dialogin neuvosto, Kirkkojen maailmanneuvosto ja Maailman Evankelinen Allianssi valmistelivat asiakirjaa viisi vuotta.

Suosituksen takana ovat katolilaiset, ortodoksit, protestantit, evankeliset, helluntailaiset ja niin sanotut riippumattomat kristilliset kirkot.

Valmistelijatahot toivovat, että kristityt ympäri maailman ottavat asiakirjan kehotukset huomioon omassa toiminnassaan.

Kristillinen todistus moniuskontoisessa maailmassa -asiakirja on saatavissa uutisen liitteenä osoitteessa http://evl.fi/uutiset > Suurin osa maailman kristityistä hyväksyi yhteiset toimintatavat

 
Artikkelibanneri perussanoma