Yleinen: Tuomas Enbuske kuvaa luterilaista uskoaan: ”Ei kielilläpuhumista, ei ikoneja, ei suitsukkeita – Sana riittää”

Yhteinen julkilausuma kristityiltä ja muslimeilta

 

Timo Vasko on kristittyjen ja muslimien välisen keskustelun alullepanijoita Suomessa. Kuva Vuokko Vänskä

”Muslimit ja kristityt haluavat rakentaa Suomessa yhteistä isänmaata ja sen tulevaisuutta, jonka haasteet ovat yhtenevät syntyperästä, uskonnosta tai maailmankatsomuksesta riippumatta.” Näin todetaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja suomalaisten muslimijärjestöjen edustajien julkilausumassa, jonka nämä tahot antoivat 1. joulukuuta Helsingissä pidetyn tapaamisen yhteydessä. Kahden uskonnon edustajat ovat tavanneet toisiaan kahdesti vuodessa vuoropuhelun merkeissä vuodesta 1997 alkaen. Vuoropuhelun todetaan toimivan suvaitsemattoman liikehdinnän ja ajattelun vastapainona. Sen toivotaan poistavan vääristyneitä käsityksiä ja edistävän yhteiskuntarauhaa ja uskonnonvapautta.

Yksi allekirjoittajista, kirkon lähetysteologi Timo Vasko toteaa, että maltillinen tieto puolin ja toisin ehkäisee ajoissa ongelmien syntymistä yhteiskunnassa.
– Monet ongelmat ovat lähteneet siitä, että ollaan epäluuloisia tai lähimmäinen koetaan uhkana. Siitä seuraa aggressiota, joka ilmenee väkivaltana, Vasko sanoo.

Keskustelijat ovat oppineet, että samat teemat ovat tärkeitä molemmille osapuolille heidän arkisessa elämässään. Sekin myönnetään, että muslimien ja kristittyjen välillä on paljon yhteistä mutta myös erottavaa.

Dei  Eurovaalit neliöb. 7.5.-3.6.

”Jo luonnollisesta moraalitajusta nousevan ihmisarvon kunnioituksen perusteella eri kulttuurien ja uskontojen arvostamista on, että niiden erilaisuus myönnetään”, julkilausumassa todetaan.

Julkilausuman mukaan ”kristittyjä ja muslimeja yhdistää ennen kaikkea näkemys Jumalan luomasta ihmisestä, jonka vastuulle on uskottu maa. Kristityt ja muslimit uskovat yhteen Jumalaan, Luojaan, elämän antajaan ja ylläpitäjään, joka on ilmoittanut itsestään ja tahdostaan ihmisille. Elämä on Jumalan lahja, josta sekä kristityt ja muslimit ovat vastuussa ja jota he voivat kunnioittaa olemalla toimissaan rehellisiä ja ottamalla huomioon lähimmäisensä parhaan. Raamatusta ja Koraanistakin tutut kymmenen käskyä yhdistävät ja velvoittavat sekä kristittyjä että muslimeja. ”

Julkilausuman ovat allekirjoittaneet Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ulkoasiain neuvoston Kirkko ja islam -työryhmän puolesta puheenjohtaja Ari Hukari ja työryhmän jäsen Timo Vasko. Muslimien edustajina allekirjoittajina ovat Suomen Islamilaisen Yhdyskunnan imaami Anas Hajjar ja Suomen Islam-seurakunnan puolesta Okan Daher.