Viime pääsiäisenä piispojen ohjeilla ei ollut suurta painoarvoa

 

Ehtoollisjumalanpalvelus on kristillisen elämän keskus, todetaan Lähetyshiippakunnan tiedotteessa. Kuva: Kirkon kuvapankki/Teemu Junkkaala

Koronan aiheuttamat poikkeusolot alkoivat vuonna 2020 vähän ennen pääsiäistä, eikä ehtoollista voitu nauttia yhteisöllisesti kirkossa. Kirkkoherrat reagoivat tilanteeseen kirjavasti. Miten käy nyt?

Itä-Suomen yliopistossa tutkijatohtori Laura Kallatsa ja yliopistonlehtori Sini Mikkola tekevät paraikaa tutkimusta seurakuntalaisten tuntemuksista koronapandemian aikana.

Etenkin aktiivisimmille ihmisille seurakunnan toiminnan pysähtyminen on voinut olla henkisesti iso juttu.

OM neliöb 29.3-11.4. MJa

– Seurakuntalaiset ovat hakeneet poikkeusoloissa turvaa henkilökohtaisesta uskonharjoittamisesta ja rukoilemisesta, tutkijat toteavat.

Heistä on tärkeää selvittää esimerkiksi sitä, rakentavatko striimatut jumalanpalvelukset siltaa yksityisen uskonharjoittamisen ja institutionaalisen uskonnollisuuden välille.

Keväällä 2020 tutkijat lähettivät kyselynsä kaikille Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkoherroille. Vastauksen he saivat 141 henkilöltä, kirkkoherroista 37 prosentilta.

Yksi tutkimuksen motiiveista oli lähteä vertaamaan piispojen ohjeistusta paikallistason toimintaan.

Samalla kartoitettiin, missä määrin ja millä tavoin ehtoollisjumalanpalveluksia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa koronakeväänä toteutettiin sekä sitä, miten kirkkoherrat kokivat pääsiäisajan järjestelyt.

Keväällä 2020 seurakunnissa alettiin tehdä päätöksiä pääsiäisen järjestelyistä itsenäisesti, vaikka tiedettiin piispojen valmistelevan samaan aikaan jumalanpalvelus- ja ehtoollisohjeistusta.

– Pääsiäinen on niin merkittävä kirkollinen juhla, että sosiaalisessa mediassa alkoi heti poikkeusolojen alettua spekulointi siitä, onko kiirastorstain ehtoolliselle mahdollisuus osallistua – ja jos on, niin millä tavalla, kertoo Mikkola.

– Hienoinen yllätys oli se, miten käytännönläheisesti pääsiäisen aikaan suhtauduttiin. Lähdimme tarkastelemaan aihetta teologisena kysymyksenä, mutta nopeasti kävi ilmi, että päätökset tehtiin hyvin pitkälti sen mukaan, mikä missäkin seurakunnassa käytännössä toimi ja mikä ei.

”Sosiaalisessa mediassa alkoi heti poikkeusolojen alettua spekulointi siitä, onko kiirastorstain ehtoolliselle mahdollisuus osallistua.”

Kaikkien tuomiokapitulien ohjeet tulivat seurakuntiin maaliskuun 2020 lopulla eli noin puolitoista viikkoa poikkeustilan alkamisen jälkeen. Se oli kuitenkin liian myöhään, sillä suuri osa seurakunnista oli ehtinyt jo päättää omista käytännöistään ennen ohjeistusta.

– Noin puolet tutkimukseemme vastanneista kirkkoherroista kertoi, ettei tuomiokapitulista annettu ohjeistus vaikuttanut millään tapaa seurakunnan omiin päätöksiin, kertoo Mikkola.

Piispat olivat yhdessä sopineet, että seurakunnissa voidaan viettää ehtoollisjumalanpalveluksia pääsiäisen aikana. Messun sai toimittaa yksi pappi, ja siinä sai lisäksi olla mukana seurakunnan työntekijöitä ja seurakuntalaisia palvelutehtävissä, yhteensä enintään kymmenen ihmistä.

– Kirkkoherrojen näkemykset asiaan olivat keskenään hyvin vastakkaisia. Osa heistä totesi, että ehtoolliseen kuuluu olennaisesti läsnäolo; olisi kuin näytelmän seuraamista, jos katselisi vain harvan ja valitun joukon ehtoollisen nauttimista.

Suuri osa seurakunnista välitti pääsiäisajan messut suoratoistona verkon kautta.

– Yhteisöllisyyden kokemuksia saatiin kyllä niinkin, mutta osa kirkkoherroista oli sitä mieltä, että etenkin ehtoollisen vietto pienellä joukolla vain korosti kipua siitä, ettei seurakunta voi oikeasti ja konkreettisesti kokoontua yhteen, Mikkola kuvailee.

– Toisaalta kommenteista löytyi kannanottoja ehtoollisen puolesta, koska kiirastorstai ilman ehtoollista olisi tuntunut oudolta, Kallatsa jatkaa.
Yhteensä 65 prosenttia kirkkoherroista kertoi, ettei poikkeusaikana nautittu ehtoollista heidän seurakunnissaan lainkaan.

Vastauksissaan he sanoivat ymmärtävänsä nyt entistä paremmin esimerkiksi vanhuksia, jotka eivät vaikkapa fyysisten rajoitteiden takia pääse osallistumaan yhteisiin tilaisuuksiin.

Tilanteesta löydettiin yliajallisia ja -kulttuurisia merkityksiä – eristäytyneisyyttä verrattiin esimerkiksi vainottujen kristittyjen kokemuksiin.

Nyt striimaukset ovat arkipäiväistyneet. Kokoontumisrajoituksiin ja poikkeuksellisiin järjestelyihin on totuttu:

– Seurakunnat ovat löytäneet tapoja ehtoollisenvieton toteuttamiseen. Joissakin seurakunnissa järjestetään monta messua peräkkäin, jotta väki hajaantuu. Jotkut seurakuntalaiset katsovat kotona striimatun jumalanpalveluksen ja lähtevät sen jälkeen nauttimaan ehtoollisen kirkkoon.

Ihmisiä kuitenkin väsyttää jatkuva eristäytyneisyys.

– Monella nousee pintaan Raamatusta tuttu huokaus: ”Herrani, kuinka kauan vielä”, muotoilee Mikkola.