Kirjoittanut
Ihmiset reagoivat eri tavoin itseensä kohdistuvaan vainoon. Joku alistuu, joku pakenee, puolustautuu, mukautuu vainoajan vaatimuksiin tai löytää muun selviytymiskeinon. Kristinusko on ollut alusta alkaen vainojen kohteena.
Yli 360 miljoonaa kristittyä yli seitsemässäkymmenessä maassa joutuu tällä hetkellä kokemaan monenlaista painostusta ja väkivaltaa hallitusten, uskonnollisten johtajien, suvun tai muun tahon toteuttamana. Joka päivä useita kristittyä tapetaan, heitä vangitaan ja kirkkoja tuhotaan. Kristityt ovatkin maailman vainotuin ihmisryhmä. (Open Doors/World Watch List)
Jeesus koki aikanaan vainoa uskonnollisten johtajien taholta ja ymmärtämättömyyttä sukunsakin taholta. Hän tiesi vainojen kohtaavan myös seuraajiaan. Raamattuun on tallennettu useita kohtia, joissa hän valmisti omiaan kohtaamaan niitä: ”Autuaita ovat te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri.” (Matt 5:11,12)
”Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua.” (Joh 15:18) ”Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät kykene tappamaan sielua.” (Matt 10:28) ”Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.” (Luuk 6:27)
1500-luvulla Luther kirjoitti vainoihin viitaten Isossa Katekismuksessa: ”Siellä missä Jumalan sanaa saarnataan, otetaan vastaan eli uskotaan ja missä se tuottaa hedelmää, sieltä ei varmasti rakas pyhä ristikään ole kaukana.”
Rohkeuden kallis hinta
Vaino eri muodoissaan aiheuttaa vainotuissa erilaisia reaktioita johtuen muun muassa uskon lujuudesta, perhetilanteesta ja persoonallisuuden rakenteista. Historian ensimmäisen kristityn marttyyrin kuolema kuvataan Apostolien tekojen seitsemännessä luvussa hyvinkin ylevänä. Stefanus julisti Kristusta vielä kuolinhetkelläänkin.
Apostoli Pietari puolestaan ensin pelkurimaisesti kielsi Jeesuksen, mutta katui tekoaan ja lopulta levitti kristinuskoa kuolemaa pelkäämättä. Paavali veisasi kiitosvirsiä vankilassa. Osa alkuaikojen kristityistä pakeni vainoja, mutta juuri siksi kristinusko alkoi levitä tehokkaasti.
Rohkeasta uskon puolesta taistelemisesta kertoo natsien tappaman saksalaisen pappi Dietrich Bonhoefferin elämä. Myös romanialainen pastori Richard Wurmbrand toimi niin julkisesti kuin se kommunismin ikeen alla oli mahdollista, vaikka joutui kärsimään vankiloissa neljätoista vuotta. Hänestä tuli laajasti tunnettu vainottujen puolestapuhuja ja lopulta Stefanus-lähetyksen (nyk. Marttyyrien Ääni ry) perustaja.
Vankeuden siunaus
Stalinin vainoissa kärsinyt Nobel-kirjailija Aleksandr Solzenitsyn hämmästytti maailmaa kirjoittamalla vankilavuosistaan: ”Minä olen istunut siellä tarpeeksi, olen kasvattanut sieluni siellä ja sanon järkähtämättä: – Ole siunattu vankeus, kun olit elämässäni!” Oman uskontunnustuksensa mies julkaisi runomuodossa: ”Ja nyt, takaisin saadulla mitalla/ ammennettuani elämän vettä/ – Kaikkeuden Jumala! Minä uskon jälleen!/ Olit kanssani, vaikka kielsin sinut…” (Gulag vankileirien saaristo, Silberfeltdt 2012)
Rohkeiden ja tinkimättömien uskontaistelijoiden lisäksi on lukematon joukko vainottuja, jotka ovat paineen tai kidutusten alla murtuneet henkisesti ja kieltäneet uskonsa. Moni on tehnyt sen säästääkseen perheensä hengissä. Osa on silti säilyttänyt uskonsa, mutta vaalinut sitä salassa. Osa on liittynyt maanalaisiin seurakuntiin.
Vainotut kristityt ovat historian vaiheissa päätyneet monenlaisiin ratkaisuihin, eikä kenelläkään ihmisellä ole tuomiovaltaa näiden kärsineiden kristittyjen yli.
Erilaiset ihmisoikeudet
Vainoja ei olisi, mikäli kaikki maat toteuttaisivat YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta. Se antaa jokaiselle samat oikeudet ilman ”rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.”
Julistuksen mukaan ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista julmasti. Jokaisella pitää olla ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus sekä oikeus uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä mielipiteen- ja sananvapauteen. Myös Suomen perustuslakiin kirjattu yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän ja häirinnän. (1325/2014)
Kristityt kohtaavat vainoa esimerkiksi kommunistien, buddhalaisten ja hindujen taholta, mutta varsinkin muslimeiden, joiden valtioissa noudatetaan omaa islamilaisten maiden järjestön (OIC) laatimaaihmisoikeusjulistusta. Tämä ns. Kairon julistus sotii YK:n sekä Raamatun ihmiskäsitystä vastaan, sillä se perustuu islamistiseen šaria-lakiin.
Koraanin ns. Miekkajae 9:5 kehottaa pakanain veren vuodattamiseen. Koraaniin vedoten myös orjuus, kuolemantuomiot, naisten alisteinen asema ja sananvapauden rajoittaminen uskonnon nimissä ovat oikein.
Järjen tuolla puolen
Uhrautumista ja kuolemista vakaumuksen ja elämäntehtävän takia pohti paljon aikanaan YK:n entinen pääsihteeri Dag Hammarskjöld. Hän paljastui kirjoitustensa kautta kuolemansa jälkeen syvälliseksi kristityksi. Hammarskjöldin postuumisti ilmestyneessä kirjassa Kiinnekohtia on teksti: ”Uhrattakoon minut/ sille, joka uhriksi joutuneessa/ ei uhria karttanut./ Jumala otti ihmisen hahmon/ uhriksi joutuneessa/ kun hän päätti antaa uhriksi itsensä.” (Kiinnekohtia, Otava 1975)
Dietrich Bonhoeffer puolestaan katselee ihmisoikeuksia ja kristityn vastuita vielä korkeammalta kuin Hammarskjöldin luotsaama YK: ”Kuka pysyy lujana? Vain se, jonka lopullinen mittapuu ei ole hänen järkensä, periaatteensa, omatuntonsa, vapautensa tai hyveensä, vaan joka on valmis uhraamaan kaiken tämän, kun häntä kutsutaan toimimaan kuuliaisesti ja vastuullisesti uskossa ja totellen vain Jumalaa – vastuullinen ihminen, joka yrittää tehdä koko elämästään vastausta Jumalan kysymykseen ja kutsuun.” (Eric Metaxas, Bonhoeffer pastori, marttyyri, näkijä, vakooja, Päivä 2013)
Lue sarjan aiemmin ilmestyneet artikkelit:
Vainojen anatomia 1/4: Sanat ovat vainon siemeniä
Vainojen anatomia 2/4: Vainoajan muotokuva
