Vainojen anatomia 1/4: Sanat ovat vainon siemeniä

 
piirroskuva miehestä, joka nojaa käsiinsä. Käsissä on kettingit.

Vaino alkaa useimmiten huhupuheista, jotka koostuvat faktoista, väärinkäsityksistä, puolitotuuksista ja silkasta valheesta. Kuvituskuva: Pixabay

Vainot ovat kautta historian alkaneet sanallisesta mielipideilmaston muokkaamisesta, joka alkaa levitessään ja kärjistyessään saada propagandistisia ja aggressiivisia muotoja.

Valtiovallalla ja viranomaisilla on vainon ehkäisyssä tärkeä vastuu, mutta eri valtiomuodoissa ihmisoikeudet, kuten sanan- ja uskonnonvapaus voidaan käsittää eri tavoin.

Kautta historian ihmiskuntaa piinanneiden erilaisten vainojen perussiemen kylväytyi heti syntiinlankeemuksen jälkeen Paratiisissa, kun ensimmäiset ihmiset alkoivat syytellä itse aiheuttamastaan ongelmasta muita. Pian tapahtui veritekokin, kun Kain tappoi Abelin. (1. Moos 3:12,13 ja 4:8)

Perheniemi neliöb. 21.11.-4.12. MJa

Ensimmäisten ihmisten pakoon Paratiisista vaikuttaneet perusinhimilliset syyt aiheuttavat riitaisuuksia, vainoja ja sotia niin yksilöiden, ihmisryhmien kuin valtioidenkin välillä edelleen.

Vaino alkaa useimmiten huhupuheista, jotka koostuvat faktoista, väärinkäsityksistä, puolitotuuksista ja silkasta valheesta. Niitä ruokkivat esimerkiksi kuvitellun tai todellisen uhkan pelko ja sitä seuraava puolustautuminen, kateus, itsetunnon pönkittämisen tarve, ennakkoluulot ja rotuhygienian vaatimus.

Huhut saavat levitessään yhä aggressiivisempia muotoja ja muuttuvat lopulta totuutena pidettäväksi propagandaksi. Toisen osapuolen julkista puolustautumista tai syytösten kriittistä arviointia ei suvaita.

Vaino voi käytännön tasolla alkuvaiheessa tarkoittaa vainotun vähemmistön ja pääväestön välisten suhteiden kieltämistä ja vainottujen eristämistä. Heidän yhteiskunnalliset oikeutensa kielletään, toimeentuloaan vaikeutetaan ja omaisuuttaan voidaan tuhota ja takavarikoida. Heidän kokoontumispaikkojaan suljetaan ja hävitetään. Seuraavassa vaiheessa vainottuja pahoinpidellään ja tapetaan. Viranomaiset eivät puutu tilanteisiin, vaan voivat jopa antaa hyväksyntänsä iskuihin.

Jukka Norvannon kirjassa Vainottu (Perussanoma Oy 2011) eräs rabbi sanoo holokaustin synnystä:” Sinun on ymmärrettävä tämä: näitä krematorioita ei rakennettu alkujaan tiilistä, vaan sanoista!”

Rodun, sielun ja aatteen puhtaus

Tehokkaan propagandakoneistonsa avulla Adolf Hitler aikanaan sai kannattajansa uskomaan, että juutalaiset olivat kommunistien ohella syyllisiä muun muassa Saksan tappioon ensimmäisessä maailmansodassa. Samoin hän istutti saksalaisten mieliin käsityksen juutalaisten rodullisesta ala-arvoisuudesta ja salakavalasta pyrkimyksestä hallita maailman taloutta. Hitler oli mustavalkoisen, populistisen kiihotuspuheen taituri.

Vainon ilmenemismuodot ovat kautta aikojen olleet mitä moninaisimmat syrjimisestä kidutukseen ja tappamiseen asti. Vainolle on kirjoitettu erilaisia määritelmiä kuten vuonna 1998 kirjattu Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussääntö. Se määrittää vainon rikokseksi ihmisyyttä vastaan, joka tarkoittaa perusoikeuksien tahallista ja törkeää epäämistä kansainvälisen oikeuden vastaisesti ryhmän tai yhteisön ominaisuuksien vuoksi.

Propagandan avulla pääväestön mielipiteitä muokataan niin, että he alkavat vähitellen pitämään jotakin tiettyä ihmisryhmää rodullisesti epäpuhtaina, tautisina, varkaina, vääräuskoisina, poliittisena uhkana tai vaikkapa yhteiskuntaa horjuttavien salaliittojen tehtailijoina.

Kun vihaa on riittävästi lietsottu, saattaa joku pienikin konflikti käynnistää konkreettisen vainon ja koston. Näin sai alkunsa 1938 Kristalliyön hävityskin, kun juutalainen Herschel Grynszpan ampui saksalaista diplomaattia. Juutalaisten omaisuutta tuhottiin, useita tapettiin ja arviolta 30 000 kuljetettiin tuolloin keskitysleireille.

Kirkon siemen marttyyrien veressä

Vainoihin on kautta historian löydettävissä samankaltaisia mekanismeja, joiden käynnistäjinä on monesti horjuva vallanpitäjä, jokin yhteiskunnallinen ongelma tai uskonnollinen fanatismi. Vallan pönkittämiseksi tarvitaan sopiva ihmisryhmä, joka nimetään syylliseksi. Heidän rankaisemisensa ja eliminoimisensa saadaan näyttämään oikeutetulta.

Open Doorsin julkaiseman World Watch List -raportin mukaan vähintään 360 miljoonaa kristittyä maailmassa kokee nytkin vakavaa vainoa. Kristikunnan historia on Jeesuksen ristinkuolemasta alkaen vainon historiaa. Apostolien teoissa kerrotaan Stefanoksesta, joka koki marttyyrikuoleman kiihkoisan joukon käsissä. (Apt 7:57–60). Kristinusko ei kuitenkaan tukahtunut siihen, vaan sanoma Jeesuksesta levisi eri puolille silloista Rooman valtakuntaa hajaantuneiden kristittyjen kautta. (Apt 8:1–8)

Kristinuskon vastustus ilmeni rauhan ja veristen vainojen vaihteluina. Vasta vuonna 313 jKr keisari Konstantinus lopetti vainot, kun kristinuskoon kääntyi yhä enemmän kansaa. Lopulta Theodosius Suuri julisti vuonna 380, että kristinusko oli Rooman valtakunnan ainoa sallittu uskonto.

Varhaisten vainojen ajoilta on jäänyt paradoksaalinen sanonta: ”marttyyrien veri on kirkon siemen.”

Valtiomuoto vainon välineenä

Vainoista ovat lähihistoriassa osansa saaneet lukuisat heimot ja kansanryhmät muun muassa Turkissa, Neuvostoliitossa, Ruandassa, Burmassa ja Pohjois-Koreassa. Modernin maailman tunnetuimpia valtion harjoittamia vainoja on kansallissosialistisen natsi-Saksan 1933–1945 harjoittama juutalaisvaino, jonka ohessa eliminoitiin paljon muitakin ihmisryhmiä kuten kristittyjä. Vainoissa menehtyneitä arvellaan olleen jopa 17 miljoonaa.

Natsi-Saksa oli diktatorinen ja totalitaristinen järjestelmä, joka ulotti valtansa kaikkialle yhteiskunnassa. Puolueen vihollisiksi leimatuilta riistettiin kansalaisoikeudet, historiaa peukaloitiin ja järjestelmälle haitallista tietoa tuhottiin.

”Siellä missä poltetaan kirjoja, poltetaan lopulta ihmisiäkin,” kirjoitti juutalaissyntyinen saksalainen runoilija Heinrich Heine jo kauan ennen natsi-Saksan syntyä.

Esimerkkinä totalitarismista on lisäksi kommunistisen puolueen pääsihteeri Josif Stalinin diktatuuri Neuvostoliitossa, jonka vainoissa menehtyi arviolta 20 miljoonaa ihmistä 1928–1953. Totalitaarisessa yksipuoluediktatuurissa elettiin myös Benito Mussolinin fasistisessa Italiassa 1925–1943.

Maailmanrauhan turvaamiseksi perustettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen Kansainliitto, mutta toisen maailmansodan puhkeamista ei silti voitu estää. Sodan raunioille syntyi 1945 Yhdistyneet kansakunnat (YK) suojelemaan ihmisoikeuksia ja rauhaa. Kolme vuotta myöhemmin YK laati ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen. (www.ihmisoikeudet.net)

Parhaiten YK:n ihmisoikeuksien julistusta on noudatettu kansanvaltaista demokratiaa harjoittavissa valtioissa.

Pär Stenbäck kirjoittaa kirjassaan Demokratia on pelastettava (Docendo Oy 2019): ”Seuraaville sukupolville täytyy kertoa, että demokratia on erottamattomasti liitossa yksilönvapauksien, sananvapauden, elinkeinonvapauden ja ihmisoikeuksien kanssa.”

Demokratian kulmakivet rapautumassa

Käsitys demokratiasta on pääosin syntynyt kristinuskoon pohjautuvasta ihmisten samanarvoisuudesta. Tällaisissa demokratioissa vallitsee yleensä uskonnonvapaus, josta Suomessa on saatu nauttia jo sata vuotta.

Yhteiskunnan maallistuminen näyttää kaventavan sananvapautta. Sensuuria vaativat ryhmät voivat olla marginaalisia, mutta hyvin äänekkäitä. He käyttävät mediaa muokkaamaan yleistä mielipidettä ja yhteiskunnallista päätöksentekoa totalitarismin suuntaan. Poikkeavat mielipiteet vaiennetaan vähitellen ja leimataan vihapuheeksi.

Kasvava siirtolaisuus koettelee osaltaan länsimaista demokratiaa. ”Miljoonat siirtolaiset ja pakolaiset ovat horjuttaneet poliittista järjestelmää Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa, sekä synnyttäneet uusia poliittisia liikkeitä”, toteaa Pär Stenbäck. Hän korostaa koulun roolia demokratiakasvattajana.

Julmien keisareiden hallitseman Rooman miehityksen alla Jeesus opetti väkivallattomuutta ja suorastaan radikaalia suhtautumistapaa eri tavoin ajattelevia kohtaan: ”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia.” (Matt 5:43–45)