Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Vaaleista tulee jännitysnäytelmä

 

Äänikuningas Timo Soini juhli riehakkaasti vaalivoittoa eurovaaleissa kesällä 2009. KUVA: MTV3

KUUNTELE KLIPPI. Sunnuntaiksi on luvassa historiallisesti poikkeavat vaalit. Asiantuntijat veikkaavat ennakkoäänestyksessä annettujen äänien perusteella äänestysprosentin nousevan yli 70:een. Edellisen kerran samaan päästiin eduskuntavaaleissa vuonna 1995.

Kolmen suurimman puolueen valtahegemoniaa uhkaavat perussuomalaiset. MTV3:n vaaliasiantuntija Matti Apusen mukaan puolueen kannatus nousee yli 10 prosenttiyksikköä edellisistä eduskuntavaaleista.

YLE Uutisten eilen julkistetussa huhtikuu mittauksessa kokoomusta kannattaa 21,2 prosenttia, keskustaa 18,6 prosenttia ja SDP:tä 18 prosenttia äänioikeutetuista. Perussuomalaisten kannatus oli laskenut viime vuoden lopun tasoon eli 15,4 prosenttiin.

Yleensä kannatusmittauksissa saadut tulokset ovat toteutuneet Suomen vaaleissa hyvin. On kuitenkin huomioitava, että ennusteissa käytetyt korjauskertoimet on suhteutettu eri puolueiden kannattajien äänestysaktiivisuuteen edellisissä eduskuntavaaleissa.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Jos äänestysvilkkaus nousee, se nostaa todennäköisesti parantaa perussuomalaisten, SDP:n  ja vasemmiston tulosta, koska näiden puoluiden kannattajat ovat olleet passiivisimpia äänestäjiä.

Hallitusneuvotteluista mutkikkaat

Perussuomalaisten nousu perustuu Radio Deissä haastatellun EVAn johtaja ja MTV3:n vaalibloggaajan Matti Apusen mielestä protestiin, joka liittyy Suomen polittiiseen kulttuuriin.

– Katsotaan, että poliitikot eivät puhu enää kansan kieltä, he eivät tunne ja ajattele samoin kuin ”kansa”. Perussuomalaiset mielellään puhuvat niin sanotusti kansan äänellä, mutta täytyy muistaa, että 83 prosenttia suomalaisista eivät äänestä perussuomalaisia ja samaa kansaa hekin ovat.

Hallitusneuvotteluista tulee haastavat. Viimeisimmän kannatusmittauksen valossa mahdollisia ovat nykyinen hallitus, sinipuna tai jopa kolmen suurimman puolueen muodostama hallitus.

Vaikein kysymys on, miten huomioidaan perussuomalaisten menestys, kun heidän hallitusohjelman poikkeaa kolmen suurimman puolueen ohjelmista.

EVAn johtaja Matti Apusta huolestuttaa perussuomalaisten sulkeutuneisuus ja sisäänpäin kääntyneisyys.

– Katsotaan, että meillä menisi paremmin, jos me olisimme vähemmän tekemisissä kansainvälisen yhteisön kanssa – ja tämä on se asia, josta olen eniten huolissani.

Perussuomalaisten talouspolitiikka on Apusen mukaan ”verouskovaista” ja ”yllättävänkin vasemmistolaista”.

EVAn johtaja, MTV3n vaalibloggaaja Matti Apusen haastattelu vaalien viime hetken tilanteesta Radio Deistä perjantaina 15.4 klo 15.20.

Kuuntele Matti Apusen vaaliennuste sunnuntain vaaleista:

 
Dei, herätys, artikkeliban 7.2.- (1/2)