Uskonnottomia enemmän kuin kristittyjä Britanniassa

 

Iso-Britannian uskontokehitys on samanlaista kuin muidenkin länsimaiden: virta käy kirkoista ulospäin. Kuva Lontoosta. Kuva: Flickr/VarockAndRoll

Vapaakristillisillä yhteisöiden houkuttavuus näyttäisi olevan vähän suurempi kuin vanhojen kirkkojen, mutta nekin menettävät jäseniään.

Uskonnottomaksi itsensä määrittävien englantilaisten ja walesilaisten määrä on ylittänyt kristittynä itseään pitävien lukumäärän, ilmenee vastikään julkaistussa selvityksessä.

Vuonna 2014 koottuun kyselyaineistoon perustuvan selvityksen mukaan uskonnottomaksi itseään luonnehtii 48,5 prosenttia ja kristityksi 43,8 prosenttia Englannin ja Walesin asukkaista.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Eri kirkkokunnista anglikaaniksi itsensä identifioi 19,8 prosenttia, katolilaiseksi 8,3 prosenttia ja muihin kristillisiin yhteisöihin kuuluvaksi yhteensä 15,7 prosenttia vastaajista.

Katolisen tutkimuslaitoksen tekemässä selvityksessä analysoitiin myös kirkkoihin liittymisiä ja kirkkokunnasta toiseen siirtymisiä. Haastatelluista baptisteista noin joka kolmas oli tullut liikkeeseen sen ulkopuolelta, kun taas esimerkiksi nykyisistä anglikaaneista ja katolilaisista näin oli tehnyt harvempi kuin joka kymmenes.

Silti baptistikirkotkin menettävät neljä liikkeen piirissä varttunutta jäsentä jokaista liikkeeseen liittyvää ei-baptistitaustaista henkilöä kohti.