”Uskon, että Japaniin tulee vielä herätys”

 

Mari-Kaisa Auvinen on viettänyt lapsuutensa Japanissa. Kuva Sari Savela

Japanissa on tehty kristillistä lähetystyötä yli sata vuotta, mutta alle prosentti maan kansalaisista on kristittyjä. Lapsuutensa Japanissa viettänyt Mari-Kaisa Auvinen uskoo, että kosketuspinta paikallisten kanssa löytyy kohtaamisista.

Auvinen päätyi perheensä mukana lähetystyöhön 1-vuotiaana. Elettiin vuotta 1983. Hän vietti lapsuutensa Japanissa lähes kokonaan, mutta 4. ja 5. luokan Auvinen (tuolloin Huhtinen) kävi Suomessa, kun perhe palasi lähetyskausien välissä kotimaahan.

– Olin 12-vuotiaaksi mennessä muuttanut kymmenen kertaa. Japanissa kirkon työntekijöitä kierrätetään eri seurakunnissa.

Sansa neliöb 15.2-15.3. MJa

Huhtisen perhe oli kentällä lähetysjärjestö Sleyn kautta. Järjestö toimii edelleen yhteistyössä Japanin evankelis-luterilaisen kirkon (JELC) kanssa.

– Puhun nyt Suomessa lapsilleni japania, jotta hekin oppisivat kielen. He ymmärtävät sitä hyvin. Minussa on japanilainen ja suomalainen puoli. Japani on lapsuuteni kieli, todella rakas, Mari-Kaisa kertoo.

– Kävin japaninkielisen päiväkodin ja aloitin myös koulun paikallisella kielellä. Kolmannelta luokalta alkaen vanhempamme pistivät meidät suomenkieliseen kouluun, koska äidinkieli alkoi heikentyä.

Musiikki koskettaa yli rajojen

Sibelius-Akatemiasta valmistunut Mari-Kaisa toimii tällä hetkellä Suomen Raamattuopiston musiikkilinjan opettajana. Työnsä lisäksi hän valmistelee japaninkielistä projektiaan artistinimellä Marikaisa.

– Minulla on levyllinen kappaleita valmiina. Sanoitukset tekee japanilainen ystäväni. Olen tehnyt monta kiertuetta Japanissa, ja 15 päivän aikana on saattanut olla 19 konserttia. On ollut hienoa huomata, että jotkut ovat myös tulleet uskoon.

Mari-Kaisa kertoo, että konsertin jälkeen japanilaiset ovat monesti ”avautuneessa tilassa”. He tulevat juttelemaan.

– Japanissa on myös fanaattinen karaokekulttuuri. Ihmiset kokoontuvat työpäivän jälkeen pieniin huoneisiin laulamaan, itkemään ja nauramaan. Musiikki koskettaa japanilaisia erityisesti.

Erityinen yhteys suomalaisiin

Mari-Kaisa on pitänyt tiiviisti yhteyttä Suomessa asuviin japanilaisiin – oman perheenlisäyksen myötä varsinkin kotiäiteihin. Hän on myös perillä Japanin uskonnollisesta nykytilanteesta.

– Buddhalaisuus ja shintolaisuus ovat säilyneet Japanissa, ja monet uususkonnot ovat saaneet jalansijaa. Kristittyjä on alle prosentti, ja joillain heistäkin elämään liittyy pakanallisia elementtejä. Siihen sekoittuu esimerkiksi esi-isien palvonta. Kodeissa saattaa olla pakanalliset alttarit.

Mutta kirkolliset häät ovat kovassa kurssissa.

– Japaniin on rakennettu ”kirkkoja”, joissa järjestetään lähinnä häitä. Betoniviidakon keskeltä erottuu linnan näköisiä hääkirkkoja. Japanilaiset rakastavat seremonioita, Mari-Kaisa kertoo.

Japani on itsemurhatilastojen ykkösmaa. He kokevat Mari-Kaisan mukaan muutenkin erityistä yhteyttä suomalaisiin. Japanilaiset arvostavat luontoa ja hiljaisuutta. Nyky-Suomeen Japania voisi verrata ehkä siinäkin mielessä, että paikallinen kulttuuri voi olla ”hyvin ahdistava”.

– Perfektionismi on Japanissa vallalla. Häpeä ja kunnia ratkaisevat. Japanissa on sana erikseen sekä sisäiselle että ulkoiselle ”minälle”. Ensimmäinen paljastetaan vain lähimmille ihmisille. Monilla on maski päällä, ja lapset kasvavat siihen, Mari-Kaisa pohtii.

– Kun Japanissa ollaan vanhoja ja raihnaisia, moni saattaa kokea siitä syyllisyyttä. Siellä ajatellaan, ettei ole hyvä kuormittaa yhteiskuntaa. Toisaalta maassa kunnioitetaan vanhuksia erityisellä tavalla.

Kaikki alkaa ystävyydestä

Lähetysjärjestöjen uskollisesta työstä huolimatta, Japanin uskontorakenne ei ole juuri muuttunut. Mari-Kaisan mielestä olisi keksittävä uusia keinoja ihmisten tavoittamiseksi.

– 1500-1600 -lukujen vaihteessa kristittyjä oli Japanissa monin verroin enemmän kuin nyt. Sitten tuli vainot, ja kristinuskoa kitkettiin, ja lopulta se kiellettiin. 1800-luvulla tämä kielto kumottiin, Mari-Kaisa huomauttaa.

– Nyt kristittyjen pitäisi löytää kosketuspinta japanilaisten kanssa. Anteeksiantamisen tuottaman vapauden saavuttaminen on tärkein haaste. Konkreettisiakin ehdotuksia Mari-Kaisalta löytyy.

– Lähtisin muodostamaan keskuksia, joihin toivottomuutta kokevat nuoret voisivat tulla juttelemaan ja kuuntelemaan hyvää musiikkia.

– Kohtaaminen on avainasemassa. Ensin pitää hankkiutua ystäväksi. Sitten voi puhua uskonasioista, jos se on mahdollista. Jeesuskin teki niin. Jeesus on ystävä, eikä pelottava hahmo. Ei tarvitse ensin parannella itseään, jotta voi rukoilla häntä. Hän ottaa vastaan ihmisen sellaisenaan.

– Uskon, että Japaniin tulee vielä herätys. Meidän tulisi jatkaa työtä. Evankeliumin sisältö on tietysti säilytettävä ennallaan.

– Itse haluaisin taas mennä laulamaan Japaniin, sinne missä ihmiset ovat, Mari-Kaisa sanoo.