Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Ulkomaanapu tekee töitä Haitin lasten koulunkäynnin eteen

 

Haitilaislapsia koulussa.KUVA: MARIA HALAVA/KIRKON ULKOMAANAPU

Viime tammikuisen Haitin maanjäristyksen jälkeen Kirkon Ulkomaanapu käynnisti mittavan kouluohjelman Haitissa. Maanjäristyksen seurauksena 67 prosenttia maanjäristysalueiden kouluista tuhoutui.
– Ohjelmamme on edennyt hyvin kokonaistilanteeseen nähden. Kaikilla alueilla on päästy eteenpäin ja telttakouluista on siirrytty tilapäiskouluihin, kansainvälisen työn johtaja Jouni Hemberg kertoo.

– Haastavinta on ollut rakennusmateriaalinen kuljettaminen. Haaste tässä on tietysti myös se, että iso osa opettajista menehtyi katastrofissa. Tällä hetkellä kolera ja hurrikaanien uhka ovat uusia haasteita työllemme.

Hembergin mukaan eilen järjestetyistä presidentin- ja parlamenttivaaleista syntyi levottomuuksia, jotka rajoittivat jonkin verran rakennustoimintaa.

Kirkkorekry neliöb. 14.-27.10.

Päivärutiini auttaa lapsia
Kouluohjelmalla on myös turvallisuuteen, huolenpitoon, hygieniaan ja lasten ravitsemukseen liittyviä tavoitteita. Ohjelmaa toteutetaan niillä alueilla, jotka kärsivät maanjäristyksestä pahiten.
Lapset ovat päässeet purkamaan kokemuksiaan muun muassa piirtämisen ja keskustelujen avulla.

– Koulunkäynnin ylläpitäminen auttaa lapsia katastrofin keskellä. Päivärutiini tuo turvallisuutta haavoittuneella alueella, Hemberg toteaa

– Riskitilanteissa kaikkein haavoittuvimpia ovat juuri koulun ulkopuolelle jääneet lapset. Heillä on suurempi riski joutua ihmiskaupan uhreiksi, lapsityöläisiksi tai muilla tavoin hyväksikäytetyiksi. Koulutyön käynnistäminen uudelleen pikaisesti mahdollistaa paitsi lapsen, myös perheen ja yhteisön toipumisen, Kirkon Ulkomaanavun hallituksen puheenjohtaja Markku Porvari toteaa.

Uusien koulujen rakentamisessa pyritään parhaaseen mahdolliseen maanjäristys- ja hurrikaanikestävyyteen.

-Samalla toteutuu ympäristöystävällinen rakennustapa ja yhteisön osallistuminen rakennushankkeeseen. Olemme työssämme yhdistäneet suomalaista ja paikallista osaamista innovatiivisin tavoin, Markku Porvari korostaa.

Haitin kouluprojektia on rahoitettu lahjoittajien ja ulkominiteriön tuella.