Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan hengellisestä yhteisöstä irtautuminen on elämänmittainen prosessi

 

Heli Karjalaisen väitöskirjatutkimus antaa viitteitä siitä, kuinka uskonnollisen elämänkulun tapahtumilla nähdään olevan vaikutusta koettuun psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Kuva: Pixabay

Heli Karjalainen selvittää väitöstutkimuksessaan, miten hengellisistä yhteisöistä irtaantuneet rakentavat uskontosuhdettaan myöhemmässä elämässään. Tutkimuksen perusteella irtaantumisessa on kyse elämänmittaisesta prosessista.

Karjalaisen väitös on luonteeltaan poikkitieteellinen tutkimus, jossa liikutaan kasvatustieteen, uskontotieteen, uskontopsykologian ja uskonnonpedagogiikan tutkimusalueilla. Erityisesti tutkimus asemoituu aikuisen identiteetin ja henkisyyden kehittymisen tutkimukseen sekä osallistuu uskonnollisista yhteisöistä irtaantumisesta käytävään keskusteluun.

– Esitän, että uskonnollisesta yhteisöstä irtaantuneen uskontosuhteessa ei ole kyse vain muutoksesta ennen ja jälkeen irtaantumisen, vaan kyseessä on elämänmittainen muotoutumisen ja muutoksen prosessi, jota irtaantuneen uskonnollinen elämäntarina ilmentää, Karjalainen sanoo.

IK neliöb. vko 25-26.MJa

Tutkimus osoittaa, että hengellisistä yhteisöistä irtaantuneet antavat elämänkulussaan erityisen merkityksen lapsuuden ja nuoruuden kokemuksilleen. Lapsuuden uskonnollinen ympäristö muodostuu myöhempää uskontosuhdetta peilaavaksi ja muovaavaksi tekijäksi, vaikka myöhemmin elämässä koettaisiinkin irtaantuminen lapsuuden uskosta tai kääntyminen toisenlaiseen uskonnollisuuteen. Tutkimus vahvistaa osaltaan lapsuuden uskonnollisen ympäristön merkittävyyttä aikuisen uskonnollisuuden rakentumisessa.

– Elämänkulussa on nähtävissä erityisiä käännekohtia, jotka voivat suunnata elämänkulkua tai muuttaa identiteettimäärittelyä. Uskonnollisesta yhteisöstä irtaantuminen on yksi tällainen käännekohta. Uskontosuhteen kannalta se voi olla mullistava käänne, mutta se voi olla myös jonkinlainen päätepiste jo aiemmin alkaneelle muutokselle.

Tutkimuksen perusteella irtaantumista kohti kuljettu matka tai irtaantumisen jälkeinen aika voidaan kokea varsinaista irtaantumista merkityksellisemmäksi.

– Uskontosuhdetta ja erityisesti yhteisösuhdetta muuttavina tekijöinä koetaan lapsuuden uskonnollinen sosiaalistuminen, nuoruudessa tai aikuisuudessa koettu uskonnollinen kääntyminen, yhteisössä vietetty aika tapahtumineen, yhteisön toimintaan osallistuminen ja yhteisöllisyyden vaatimukset sekä pettymys yhteisön kykyyn kohdata jäsen odotuksineen tai antaa vastauksia elämänkulun kriisitilanteissa.

Toisenlaisen uskonnollisen identiteetin luominen

Hengellisestä yhteisöstä irtaantuminen ei välttämättä tarkoita aiemman hylkäämistä kokonaan, vaan myös sen sovittamista osaksi nykyistä uskontosuhdetta.

– Uskontosuhteen muutos elämänkulussa voidaan kokea avartumisena, riippumattomuutena, etsimisenä ja uudelleensuuntautumisena, mutta myös pettymyksenä, lisääntyvänä epävarmuutena ja uskomisen mielekkyyden kyseenalaistamisena.

Karjalaisen mukaan yhteisöstään loitontuva alkaa korostaa omaa sisäistä uskonkokemustaan ja määritellä itseään uskovana toisin kuin yhteisön jäsenenä. Tämä uudelleenmäärittely mahdollistaa toisenlaisen uskonnollisen identiteetin luomisen. Irtaantumisen jälkeinen uskontosuhde ei kuitenkaan välttämättä jää pysyväksi, vaan irtaantumisen jälkeenkin voidaan kohdata elämäntilanteita, jotka haastavat pohtimaan hengellisiä kysymyksiä uudelleen.

– Uskontosuhteen muutos elämänkulussa näyttääkin olevan yhteydessä elämäntilanteisiin, joita ei pystytä ratkaisemaan katsomuksellisesti tyydyttävästi, vaan ratkaisun edellytyksenä on etsivän asenteen omaksuminen suhteessa omaan uskonnollisuuteen.

keski-ikäinen-nainen-puolivartalokuvassa-villapaita-päällä-katsoo-suoraan-eteenpäin-taustalla-luminen-maisema
KM, TM Heli Karjalaisen akateeminen väitöskirja Uskontosuhde hengellisistä yhteisöistä irtaantuneiden elämänkulun narratiiveissa tarkastetaan Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa perjantaina 20.5.

Irtaantuminen yhteisöstä ja toisenlaisen uskontosuhteen rakentaminen merkitsevät uskonnollisen toimijuuden säilyttämistä ja muuntumista elämänkulussa. Hengellisistä yhteisöistä irtaantuneille yhteisö muodostaa toimijuutta määrittävän rakenteen, mutta sen lisäksi toimijuutta ohjaavaksi tekijäksi muodostuu henkilökohtainen vakaumus, usko.

– Ihminen toimii ikään kuin kahteen suuntaan pohtiessaan toimijuutensa mahdollisuutta: sekä yhteisön rakenteiden että sisäisen uskonkokemuksen kehyksessä. Irtaantuvan pitää ylittää sekä yhteisön että henkilökohtaisen vakaumuksensa asettamat rajat voidakseen tulla uskonnollisesti omaksi itsekseen.

Karjalaisen tutkimus osoittaa, että hengellisistä yhteisöistä irtaantuneet näkevät uskontosuhteen muutosten olevan juuri pyrkimystä hallita hengellistä elämäänsä aiempaa paremmin. Omakohtaisen ja sisäistetyn hengellisyyden on nähty vaikuttavan positiivisesti ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

– Tutkimukseni antaa viitteitä siitä, kuinka uskonnollisen elämänkulun tapahtumilla nähdään olevan vaikutusta koettuun psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin.

Tutkimuksen aineisto koostuu 32 hengellisestä yhteisöstä irtaantumisen kokeneen kirjoittamasta uskonnollisesta elämänkerrasta. Elämäkerrat kerättiin joulukuussa 2017 ja tammikuussa 2018 julkaistujen kirjoituspyyntöjen avulla. Tutkimuksen metodologisena lähestymistapana on  narratiivis-elämäkerrallinen tutkimusote.