Ihmisiä ja ilmiöitä: Onnellisuusprofessori Markku Ojanen: Iloa ja elinvoimaa ikävuosiin

Tuore artikkelikokoelma: Millenniaalien kirkko kaipaa merkityksellisiä yhteisöjä

 

Ovatko kirkko ja uskonto millenniaaleille vieraita? Millaisia ovat nuorten aikuisten valinnat hengellisyyteen? Suvi-Maria Saarelaisen ja Sini Mikkolan kokoamassa artikkelikokoelmassa etsitään syitä ja ratkaisuja kirkon sukupolviongelmaan.

Teologisen tiedekunnan yliopistonlehtorit Sini Mikkola ja Suvi-Maria Saarelainen Itä-Suomen yliopistosta ovat toimittaneet artikkelikokoelman Millenniaalien kirkko – Kulttuuriset muutokset ja kristillinen usko. Kokoelma julkaistaan keskiviikkona 1.2.2023 Suomen ev.-lut. kirkon tutkimusjulkaisuja -sarjassa.

Millaisessa muutoksessa millenniaalit ja kirkko ovat yhdessä?

Artikkelikokoelmassa on Mikkola ja Saarelainen mukaan lukien liki 20 kirjoittajaa. Se johdattaa lukijan tuoreen akateemisen tiedon lähteille siitä, mitä millenniaaleiksi ja post-millenniaaleiksi kutsutut sukupolvet ajattelevat kirkosta, katsomuksesta ja tärkeistä elämän arvoista. Kirjan taustalla on Kirkkohallituksen selvityshanke, jossa haluttiin paneutua syvemmin näiden sukupolvien ajatteluun ja arvoihin sekä siihen, miten kirkossa voitaisiin kohdata heidät aiempaa paremmin.

Dei, retroäijät, neliöb. 18.-24.6.

Mikkola ja Saarelainen vierailivat Radio Dein aamulähetyksessä 31.1.2023 Mikael Juntusen ja Matias Villbergin vieraana. Ja ensin tietenkin selvitettiin, mistä puhutaan, kun keskustellaan Millenniaaleista.

Millenniaaleista aika moni on jo tukevasti keski-iässä, perheellisiä ja jotkut jopa isovanhempia. Jos puhutaan nuorista aikuisista ja kirkon tulevaisuudesta, pitää katsetta kääntää enemmän post-millenniaalien sukupolveen.

Mikkolan ja Saarelaisen mukaan kyse on ihmisistä, jotka ovat syntyneet 80-luvun alun ja 90-luvun keskivaiheen välillä. Samasta ryhmästä käytetään myös termiä Y-sukupolvi. Seuraava, nuorempi sukupolvi on sitten post-millenniaalien ryhmä.

Julkaistava kirja peilaa sitä, millä tavalla nuorempi sukupolvi näkee kirkon ja millä tavalla sen pitäisi kehittyä. Teosta on koottu niin, että kaikkien on sitä helppo lähestyä, nimeä myöten.

– Ehkä kirjalla on otsikko, joka ei ainakaan säikäytä eikä toivottavasti työnnä pois vaan kutsuu pohtimaan sitä, millaisessa muutoksessa millenniaalit ja kirkko yhdessä ovat. Etsimme myös toivoa ja toiveikkuutta sellaiselle kirkolle, johon millenniaalikin voisi ja haluaisi kuulua, Suvi-Maria Saarelainen sanoo.

Sini Mikkola muistuttaa, että millenniaaleista aika moni on jo tukevasti keski-iässä, perheellisiä ja jotkut jopa isovanhempia. Jos puhutaan nuorista aikuisista ja kirkon tulevaisuudesta, hänen mukaansa pitää katsetta kääntää enemmän post-millenniaalien sukupolveen.

Milleniaalit – kirkon ongelma?

Kirjoittajia on puhutellut yleinen puhe millenniaaleista kirkon ongelmana, ja he rupesivat miettimään, miten heistä itsestään tuli kirkon ongelmia.

– Olemme molemmat teologian osastolla töissä ja molemmat pappisvihkimyksen saaneita ja seurakunnasta työskennelleitä. Kun puhutaan tällaisilla leimoilla, se rupesi ehkä jotenkin hämmentämään, Suvi-Maria Saarelainen kertoo.

– Tuntuu tietty ristiriita oman elämän ja näiden sukupolvileimojen välillä, Sini Mikkola lisää.

Maallistuminen ja milleniaalit – löytyykö näiden väliltä yhteys?

Puhutaan, että kansakunta maallistuu. Kirjassa esitellään viisi eri maata, joiden uskonnollisuutta ja uskonnottomuuden kasvua katsotaan. Miksi juuri millenniaalit nostetaan tikun nokkaan?

– Kirjassa professori Kati Tervaniemi muun muassa kirjoittaa, että on alkanut kasvaa kokonaisia sukupolvia, joissa uskonnollisuus selkeästi romahtaa ja joissa kirkon jäsenyys ei olekaan itseisarvo. Luulen, että selkeä muutos on paikallistunut millenniaaleihin. Uskonnottomuus periytyy helpommin kuin uskonnollisuus. Jotain meidän kulttuurissa ja kotikasvatuksessa on fundamentaalisesti muuttunut, Mikkola pohtii.

Mitä pitäisi tehdä, että kristinusko näyttyisi viehättävänä?

Jos rakennetaan tähän tilanteeseen toimenpiteiden listaa, mikä on nyt suurin ongelma, etteivät ne toteudu?

– Voi kysyä, millaisia monisyisiä tekijöitä taustalla on, kun kristillisyys tai luterilainen kirkko ei näyttäydy ”viehättävänä”, Jyri Komulaisen artikkelia lainaten. Mitä pitäisi tehdä, että kristinusko näyttyisi viehättävänä? Ajattelen, että siinä on monia tekijöitä, Suvi-Maria Saarelainen laskee.

Hän arvelee, että yksi tekijä on ihmisiä vieraannuttava byrokratia. Ylipäänsä se kieli, mitä käytetään.

– Kyllähän jumalanpalvelusten ja teologian kieli voi olla aika hankalaa ihmiselle, joka ei ole siinä sisässä. Itse olen kiinnittänyt huomiota kuvaston maskuliinisuuskeskeisyyteen, mieskeskeisyyteen, jossa sekä jumala- että ihmiskäsityksen tasolla monet jäävät ulkopuolelle ja ei löydy samaistumispintaa.

Luterilaisessa kirkossa ollaan melko työntekijäkeskeisiä. Painopisteen siirtäminen ei-ammattiteologeihin ja yhdessä tekemiseen oikea suunta.

Iso viesti kirjoittajien mukaan on, että pitäisi löytää keinoja merkityksellisien yhteisöjen syntymiseen ja löytämiseen. Niissä ihminen voi olla oma itsensä sekä kokea psykologista turvaa ja osallisuutta.

– Kyllähän yksilöllistä kohtaamista ja ihmisten pariin jalkautumista on monellakin tavalla tehty kirkon sisällä. Ehkä näyttää siltä, ettei riittävällä tavalla, Mikkola pohtii.

Millä tasolla viesti millenniaaleille pitäisi tulla?

Sini Mikkolan mielestä painopisteen pitäisi olla alhaalta päin rakentuviin yhteisöihin. Ylhäältä päin rakentaen onnistuminen on paljon nihkeämpää.

Osallistuminen ja sitoutuminen – tämän päivän haaste

Suvi-Maria Saarelainen muistuttaa, että osallistuminen vaatii helposti liikaa sitoutumista.

– Jos me ajattelemme seurakuntatoimijoita, meidän vapaaehtoistehtävät ovat pitkäaikaisia. Ruuhkavuosia elävä ihminen voi silloin tällöin tehdä jotain, mutta ei välttämättä pysty sitoutumaan viideksi vuodeksi kirkkokahvipiiriin.

– Tai jos into olisi tehdä ihan jotain muuta. Voisi kysyä, mitä sä haluaisit tehdä meille, mikä on sun vahvuus? Seurakunnissa on eri tavalla lahjakkaita ihmisiä mukana.

Saarelainen kertoo esimerkin: eräässä seurakunnassa oli kysytty, mitä ihmiset haluaisivat tehdä. Seurakuntaan kuuluva arkkitehti oli kertonut voivansa auttaa suunnittelemalla kodin uuden sisustuksen tarpeessa olevien ihmisten kotiin.

– Se voi olla sisustus, kahvinkeitto, kohtaaminen tai lastenhoidossa auttaminen.

Työntekijäkeskeisyys – sittenkin kirkon ongelma?

Sini Mikkola toteaa, että luterilaisessa kirkossa ollaan perinteisesti melko työntekijäkeskeisiä. Painopisteen siirtäminen ei-ammattiteologeihin ja yhdessä tekemiseen olisi hänen mielestään oikea suunta.

Välillä puhutaan siitä, että nuorille tarvitaan värivaloja, savua ja sirkusta. Onko kyse siis kuitenkin jostakin muusta?

Kirjassa Pietari Hannikaisen artikkelissa kirjoitetaan jumalanpalvelusyhteisöistä ja pienistä yhteisöistä, jotka kasvavat. Suvi-Maria Saarelainen sanoo, että ei niissä ole värivaloja vaan siellä on jumalanpalvelus. Usein se riittää.

Kuuntele koko haastattelu Dei Plus -palvelusta (Herätys! 31.1.2023, kohdasta 1:00) 

Artikkelikokoelman julkistustilaisuutta 1.2.2023 klo 13–15 voi seurata Kirkon YouTubessa – kanavassa

Tutustu hankkeeseen ja lataa artikkelikokoelma pdf-muodossa

 
Dei, retroäijät, artikkeliban 31.5.- (1/2)