Rauhoittava taustamusiikki kutsuu ihmisiä Vihdin vapaaseurakunnan Senioritalolle. Soiton takana on hymyilevä ugandalainen Erick. Juttelemme hetken, ja sitten Erick jatkaa tilaisuuteen tulevien ajatusten virittelyä Jumalan kohtaamiseen.
Erick Kiberu, 27, tutustui Timo ja Satu Kultaan evankelioimiskampanjassa Pakistanissa vuonna 2024. Silloin syntyi ystävyys ja yhteys, joka toi Erickin puoli vuotta sitten Vihdin vapaaseurakunnan ja ViaDia Länsi-Uusimaan työyhteyteen. Muutamassa lähiseurakunnassakin hän on vieraillut herättämässä uutta intoa erityisesti nuorten evankelioimiseen.
Iloisen naurun säestämänä Erick kertoo rakastavansa Suomen kulttuuria, hiljaisuutta ja ruokaa. Hämmästelyn aiheenkin Afrikan sydämessä syntynyt mies löytää.
– Suomessa on niin kylmä! Ugandassa on aina kesä. Tammi-helmikuussa on jopa 40 astetta päivällä, Erick kertoo.
Kuoleman varjon laaksoissa
Erickin tarinassa riittää käänteitä, kipuja, dramatiikkaa, iloa ja Jumala ihmeitä. Lähtökohdat elämään olivat miltei pahimmat mahdolliset. Äiti kuoli, kun poika oli yksivuotias, ja isä, kun hän oli kolme. Nämä tragediat olivat koitua Erickin kohtaloksi. Afrikkalaisessa kulttuurissa on piirteitä, jotka tuntuvat Suomessa hurjilta.
– Isän suku halusi viedä perheeni talon, maan ja omaisuuden, ja tappaa minut, Erick taustoittaa.
Isoäiti pelasti pojan, ja pakoreissu päättyi vaatimattomaan mökkiin Kampalan laitamien slummialueelle. Elämä oli kovaa, ja köyhien ainoa vaihtoehto koulunkäyntiin oli valtion koulu. Ruokaa ei tarjota ja opetuksen taso on mitä on. Erick halusi kuitenkin käydä koulua, koska tiesi sen ainoaksi tieksi hyvään työhön ja elämään.
Isoäiti kuoli Erickin ollessa kahdentoista, ja elämä vaikeutui entisestään. Missä asua, kun ei voi maksaa vuokraa? Ja miten käydä koulua ilman asuntoa?
Huumehuuruisessa ilotalossa
Kun pieni prostituoitujen ryhmä lupasi Erickille paikan luonaan, koulunkäynti jatkui. Mutta ongelmiakin riitti.
– Ruokaa en sielläkään saanut. Ja koska naiset hoitivat samassa huoneessa bisneksiään, minun piti olla poissa yhteen tai kahteen asti yöllä, Erick kertoo.
Naiset sauhuttelivat jatkuvasti huumeita. He kuivattivat viljelmiltä hakemiaan marihuanan lehtiä auringossa ja rullasivat niistä sätkiä kirjoista revittyihin sivuihin. Joskus paikalle ilmaantui miesjoukko, jolloin koko sakki poltteli ja metelöi läpi yön.
Huumekäryt lisäsivät Erickin ongelmia koulussa. Kun vaatteet haisivat, silmät punottivat ja keskittymiskyky oli nälän ja väsymyksen vuoksi heikko, hänenkin luultiin käyttävän aineita. Rangaistuksena oli lyöntejä kepillä.
Kun eräs nainen tarjosi Erickille paikan kotonaan, tilanne parani, mutta koulupäivä piteni. Liikkeelle piti lähteä aamukuudelta, ja kotiin Erick ehti viideltä iltapäivällä. Tämäkin vaihe jäi lyhyeksi ja päättyi yllättäen.
– En koskaan unohda sitä päivää. Palasin koulusta ja huomasin, että vaatteeni oli nostettu ulos. En saisi enää asua siellä. Syytä ei kerrottu, Erick kertoo.
Pimeyden hetki
– Silloin ajattelin, että tähän loppui koulunkäynti. Toivoni oli ollut siinä, ja kaikki päättyy, kun olen vasta kolmetoista, Erick jatkaa.
Koko omaisuus mukanaan parissa kassissa hän lähti illan hämärtyessä kävelemään, tietämättä minne. Hetken kuluttua kuului huuto: ”Hyppää kyytiin!” Moottoripyöräilijä tarjosi takapenkkipaikkaa taskurahan toivossa. Erickillä ei ollut aavistustakaan, mihin mies oli menossa, mutta nousi satulaan.
Se oli pimeyden hetki. Epätoivon kyyneleet kostuttivat Erickin silmät. Hurja vauhtikin pelotti. Erick halusi pois, mutta perässä jyrisi rekkoja ja muuta liikennettä.
– Olin niin epätoivoinen, että päätin kuolla. Pudottautuisin rekan alle. Silloin kukaan ei enää hylkäisi minua eikä ajaisi ulos talosta. Elämän kipuja ei enää olisi ja saisin rauhan, Erick kuvailee ajatuksiaan.
– Valmistauduin hyppäämään, suljin silmäni ja sanoin: Lets go! Silloin kuulin äänen: ”Olet mahtava!” Olin shokissa; kuka puhui? Takana näin vain vauhdilla paahtavia rekkoja. Entä kuski? Kosketin häntä ja hän pysäytti. Nousin kyydistä, mutta hän ei tajunnut kysymystäni. ”Tässäkö jäät pois? No, anna rahat.”
Nähtyään Erickin kyyneleet kuski nosti kytkintä ja katosi takaisin liikenteen sekaan.
Mies ovella katseli tulijaa hiljaa ja sanoi: ”Olet tervetullut kotiin.”
Se päivä muutti kaiken
Katsellessaan sekavin tuntein ympärilleen Erick huomasi kirkon ja lähti laahustamaan sitä kohti. Mies ovella katseli tulijaa hiljaa ja sanoi: ”Olet tervetullut kotiin.” Hän avasi oven, ja Erick astui sisään. Hetken kuluttua hän oli syvässä unessa.
Ovella seissyt mies palasi seuraavana aamuna. Hän, seurakunnan pastori, kertoi Erickille evankeliumin Jeesuksesta, johdatti pelastusrukoukseen ja lupasi majapaikan kirkossa.
– Se päivä muutti elämäni. Olin siihen asti halunnut kuolla, mutta silloin päätin palvella Jumalaa loppuelämäni, Erick iloitsee.
Pastori sai hänet ymmärtämään, että Jumala oli puhunut moottoripyörän päällä, kun hän oli pudottautumassa kuolemaan. Kirkossa Erick oli mukana kaikessa, joten hengellinen kehitys oli ripeää. Samalla hän siivoili ja auttoi vanhaa pastoria kaikessa missä voi, myös tulkkauksessa paikallisesta kielestä englantiin — koulunkäynti ei ollut mennyt hukkaan. Pianoakin Erick opetteli soittamaan ja liittyi ylistysryhmään.
– Se oli mahtavaa aikaa, mutta joskus koin yksinäisyyttä. Joulukirkosta ihmiset lähtivät koteihinsa juhlimaan, kun taas minä jäin yksin kirkkoon. Minulla oli kuitenkin Jumala. Muistin aina, että kun olin aikonut pudottautua rekan eteen, olin kuullut Jumalan äänen. Hän oli antanut minulle toisen mahdollisuuden, Erick kiittää.
Jumalan kutsu yllätti
– Eräänä päivänä, kun tulkkasin pastoria, hän sanoi kesken kaiken: ”Pyhä Henki sanoo, että sinusta pitää tulla seuraava nuorisopastori”. Mitä? Olin 14-vuotias ja vasta tullut mukaan. Itsekin vasta opiskelin Raamattua, Erick kertoo leveästi nauraen.
Pastorin maininta hämmensi joitakin seurakuntalaisiakin; onko poika liian nuori. Erick sanoi pastorille, ettei hän usko sopivansa tehtävään. Tämä pysyi kannassaan: ”Jumala ei tee virheitä”, ja siteerasi Jeremian kirjaa: ”Jo ennen kuin minä muovasin sinut äidin kohdussa, minä tunsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit, minä pyhitin sinut.” Pyhä Henki rohkaisi Erickiä suoraankin: ”Sinä epäilet tätä, mutta minä aion olla kanssasi.”
– Tämä antoi minulle syyn keskittyä Herran etsimiseen. Halusin täyttää Jumalan tahdon täydellisesti. Vietin Ugandan kristittyjen suosimalla rukousvuorella viikoittain kolme vuorokautta rukoillen ja paastoten. Opin, että mitä enemmän etsin Herraa, sitä enemmän hän avaa silmiäni ja opettaa, Erick jatkaa.
Toimiessaan nuorisopastorina Erickin sisimmässä syttyi halu evankelioida ja auttaa ihmisiä slummialueella. Seurakuntalaisten lahjoittamat vaatteet avasivat sydämiä ja Erick sai rukoilla monien kanssa. Jotkut ottivat Jeesuksen vastaan.
Ovia avautui myös kouluihin ja yliopistoihin. Ilokseen Erick pystyi itsekin stipendin turvin jatkamaan opintojaan, tuloksena tutkinnot it-alalta ja musiikista.
Mitä enemmän etsin Herraa, sitä enemmän hän avaa silmiäni ja opettaa.
Valoa helvetin esikartanoihin
– Kerran kohtasin slummialueella 6–12-vuotiaita lapsia polttamassa huumeita. Puhuin heille ja kerroin evankeliumin, mutta samalla tunsin, että minun pitää selvittää, mikä ajoi heidät kaduille, Erick kertoo.
Moni kertoi paenneensa kotiväkivaltaa. Seitsenvuotiaan pojan isä oli hakannut humalassa vaimonsa kuoliaaksi ja uhannut pöydän alla piileskellyttä poikaa: ”Teen lopun äidistäsi ja sitten on sinun vuorosi.”
– Tunsin sielussani heidän kipunsa. Tiesin, mitä on joutua täysin hylätyksi, vailla paikkaa, mihin mennä, Erick jatkaa.
Kaduilla asuu myös nuoria tyttöjä, teiniäitejä, yksinhuoltajaäitejä ja prostituoituja. Jos isä kuolee, äiti saattaa tappaa lapsensa, koska ei voi huolehtia tästä. Jotkut lähettävät kuusivuotiaitaan kaduille pärjäämään omillaan. Yksinhuoltajat ovat usein väkivallan uhreja. Erään kaulaa koristi entisen aviomiehen viillon arpi. Tyttöjä päätyy kaduille hyväksikäytön seurauksena. Moni tulee raskaaksi, ja vastasyntyneitä saattaa löytyä wc-pöntöistä. Moni prostituoitu halusi muuttua, mutta pitäisi olla jokin taito, millä elättää itsensä.
Jospa olisi koti heille!
Erick on nähnyt aivan liikaa pahaa, mutta paljon hyvääkin. Monet ovat kohdanneet Jeesuksen ja muuttaneet. Eräs nuori kaveri hakkasi ennen ihmisiä yöllä ja katosi sitten pimeyteen uhrin puhelin ja rahat taskuissaan. Vapauduttuaan neljännen kerran vankilasta hän kuuli evankeliumin, antoi elämänsä Jeesukselle ja sai työpaikan.
– Ensimmäisenä palkkapäivänä hän juoksi luokseni rahatukun kanssa ja huusi: ”Pastori! Mene ja leikkaa tukkasi ja syö hyvin!” Hän oli niin iloinen, Erick nauraa.
Kokemukset kaduilla sytyttivät Ericin sisimmässä unelman omasta talosta, jota nämä ihmiset voisivat sanoa kodiksi. Siellä voisi puhua Jeesuksesta, opettaa käytännön taitoja sekä tarjota turvaa, hyväksyntää ja hoitoa. Katulapsia kuolee malariaan, koska he eivät rahattomina pääse julkisiin sairaaloihin. Monet pelkäävät mennä kirkkoon, koska he ovat likaisia. Myös joku prostituoiduista oli käynyt kirkossa, mutta lopettanut koettuaan torjuntaa.
– Tiedän kokemuksesta, että hylkääminen voi tappaa, Erick toteaa.
Kun hän järjesti kadun asukkaille rukouspäivän ja tarjosi ilmaista ruokaa, kolmesataa 6–12-vuotiasta poikaa vastasi kutsuun.
– Päivä oli hieno, mutta sydäntä särki jättää heidät taas kaduille. He ovat nuoria, joten heidän mielensä voi vielä uudistua. He voivat jättää huumeet, muuttua ja palata kouluun, Erick visioi.
Kadun ihmisten tehokas palveleminen edellyttäisi myös isoa autoa. Kuljetustarpeita riittää, ihmisten ja tavaroiden. Viiden hengen autollaan Erick sai joskus sakot, kun kyytiä tilaisuuksiin sattui sillä kertaa tarvitsemaan kahdeksan henkeä.
Haasteita paljon, toivoa enemmän
Vaikka haasteet ovat mittavat, Erick pursuaa iloa ja luottavaisuutta.
– Kun olen nähnyt pahimman ja selvinnyt Jumalan avulla, iloani ei pidättele mikään. Kun laulan ja tanssin Jeesukselle, en haluaisi lopettaa. Olen niin onnellinen siitä, millaiseksi hän teki minut, ja että sain toisen mahdollisuuden. En vapise enää minkään vuoren edessä. Prostituoidut hakkasivat minua syyttä lapsena, enkä voinut puolustautua. Minulle tapahtui monenlaisia asioita. Olen tulossa pahimmasta ja menossa parhaaseen, Erick kuvailee kasvot loistaen.
Samalla hän myöntää, että itkun päiviäkin on edelleen.
– Silloin Jumala on sanonut: ”Sinä itket; okei, itke, mutta minä olen tässä.” Silloin itku loppuu. Joskus olin tosi sairas, eikä lääkettä ollut, mutta Jumala oli kanssani.
Erick Kiberu kantaa sisimmässään Jumalan tulta ja suurta unelmaa. Loppuelämänsä hän haluaa tehdä kahta asiaa: julistaa evankeliumia ja auttaa tarvitsevia. Jeesus voi tuoda taivaan valon pimeimpiinkin loukkoihin — Ugandassa, Suomessa ja kaikkialla.
Teksti: Päivö T. Juntumaa
