Tulisiko kirkon luopua vihkioikeudesta?

Kuva: Istockphoto

Teologian tohtori ja kirkkohistorian dosentti Timo Junkkaala pohtii lausunnossaan, mitä vaihtoehtoja kirkolla on uuden avioliittolain tultua voimaan ja mitä vaikutuksia eri vaihtoehdoilla voi olla.

Samaa sukupuolta olevien liittojen siunaamista ja vihkimistä on puolustettu vetoamalla tasa-arvoon ja lähimmäisenrakkauteen. On perustellusti sanottu, että homoseksuaalien syrjinnän on loputtava ja kaikki ihmisiä on kohdeltava samalla tavalla kunnioittavasti.

Kaikissa kannanotoissa kirkko on korostanut, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Kaikki ovat yhtä tervetulleita kirkkoon ja jokaista tulee kohdella samalla kunnioituksella ja lähimmäisrakkaudella.

On väärin ja surullista, että homoseksuaalisen taipumuksen omaavat ovat usein joutuneet kokemaan epäinhimillistä kohtelua. Kirkon ja kristittyjen tulisi huolehtia siitä, että yhtäläisellä lähimmäisrakkaudella kohdellaan kaikkia ihmisiä. Kirkon tulee tukea erityisesti niitä, jotka sitä eniten tarvitsevat.

Kysymystä avioliittoon vihkimisestä ei näin kuitenkaan ole ratkaistu.

Raamatussa on vahvat perusteet miehen ja naisen avioliitolle

Samaa sukupuolta olevien parisuhteiden siunaamisen ja vihkimisen tueksi on vedottu Jeesuksen esimerkkiin ja opetukseen lähimmäisenrakkaudesta. Jeesuksen tapa kohdata syrjittyjä ja hänen opetuksensa rajattomasta lähimmäisenrakkaudesta on pysyvä muistutus kirkolle ja jokaiselle kristitylle siitä, miten ihmisiä tulee kohdella.

Kun on kysymys avioliitosta, on kuitenkin katsottava erityisesti sitä koskevia Raamatun kohtia. Jeesuksen opetus avioliitosta rakentuu Raamatun luomiskertomuksen sanoihin: ”Mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi” (1. Moos. 2:24). Jeesus vahvisti omassa opetuksessaan avioliiton elämän kestäväksi miehen ja naisen väliseksi liitoksi (Matt 19:4-6; Mark. 10:6-9). Jeesus puhui muutenkin huomiota herättävän paljon avioliitosta. Apostoli Paavali vertasi miehen ja naisen aviosuhdetta Kristuksen ja seurakunnan suhteeseen (Ef. 5:25).  ”Pitäkää avioliitto kaikin tavoin kunniassa”, muistutetaan Heprealaiskirjeessä (Hepr. 13:4).

Avioliitolla on siis vahvat perusteet Raamatussa. Kristillinen kirkko rakensi luomiskertomuksen ja siihen perustavan juutalaisen perinteen varaan opettaessaan miehen ja naisen elämänikäistä avioliitoa. Kun kirkko päättää suhtautumisestaan avioliittoon, ratkaisevaa on tällöin, mitä Jeesus, apostolit ja yleensä Raamattu avioliitosta opettavat. On pidettävä kiinni sekä lähimmäisenrakkaudesta että raamatullisesta avioliittokäsityksestä. Raamatun mukaan kaikkia on kohdeltava rakkaudella, mutta avioliitto on miehen ja naisen välinen.

Raamattu torjuu homoseksuaaliset suhteet

Samaa sukupuolta olevien seksuaalisuhteita on puolustettu kaikkiin ulottuvan lähimmäisenrakkauden lisäksi väitteellä, että Raamatun aikana ei tunnettu nykyisen kaltaisia kestäviä homoseksuaalisia suhteita. Tätä oletusta ei kuitenkaan ole pystytty osoittamaan todeksi. Pikemminkin näyttää siltä, että antiikin aikana varsin yleisiä homoseksuaalisia suhteita oli monenlaisia.

Raamattu on täysin yksiselitteinen torjuessaan kaiken homoseksuaalisen käyttäytymisen (3. Moos. 18:22; Room. 1:26-27; 1. Kor. 6:9; 1. Tim. 1:10). Raamatusta ei siis löydy perusteita sille, että myöskään kestävät ja kiintymykseen perustuvat homoseksuaaliset suhteet olisivat hyväksyttäviä.

Juutalaiset erottuivat tässä asiassa heitä ympäröivistä kansoista, samoin varhaiskirkko, jonka ympärillä hellenistisessä kulttuurissa homoseksuaalisuus oli sallittua. Uusi testamentti lukee homoseksuaaliset suhteet niihin tapoihin, joissa näkyy ihmisen kääntyminen pois Jumalasta. Raamatun todistus asettui siis ympäröivää kulttuuria ja sen näkemystä vastaan.

Kirkon kannanotoissa on todettu, että on tehtävä ero homoseksuaalisen taipumuksen ja käyttäytymisen välillä. Homofiilisen taipumuksen ei tarvitse johtaa homoseksuaaliseen toimintaan.

Luther ja tunnustuskirjat vahvistivat miehen ja naisen avioliiton

Viime aikoina on esitetty, että koska Lutherin mukaan avioliitto on ”maallinen sääty”, se merkitsisi, että kirkon tulisi tässä asiassa noudattaa valtion lakeja.

Tällöin ei ole kuitenkaan ymmärretty Lutheria oikein. Maamme johtavat Luther-tutkijat ovat todenneet, että Lutherin avioliittonäkemyksen kuvaaminen maalliseksi järjestykseksi on yksipuolinen ja virheellinen. Avioliitto on Lutherin mukaan ”pyhä instituutio”, jolla on jumalallinen asetus. Se perustuu kristilliseen luomisoppiin ja ihmiskäsitykseen ja on siksi osa uskonoppia. Luther kirjoittaa: ”Vaikka se (avioliitto) on maallinen sääty, sillä on puolellaan Jumalan sana. Se ei ole ihmisten keksimä eikä säätämä.” Avioliitto perustuu siis Lutherin mukaan Jumalan sanaan. Kyse ei ole muuttuvasta yhteiskunnallisesta järjestyksestä.

Kirjassaan Avioelämästä Luther  totesi: “Ensinnäkin on katsottava, ketkä voivat solmia keskenään avioliiton. Ja päästäksemme sopivasti alkuun otamme 1. Moos. 1:27:n sanat: ‘Jumala loi ihmisen, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.’ Tämän sanan perusteella on varmaa, että Jumala jakoi ihmiset kahteen ryhmään. Pitää siis olla mies ja nainen.” Samaan tapaan Augsburgin tunnustus ja sen puolustus määrittelevät avioliiton.

Lutherin ja luterilaisten tunnustuskirjojen yksimielinen opetus vahvistaa avioliiton miehen ja naisen väliseksi.

Kirkolla on oikeus toimia oman oppinsa mukaan

Kun piispainkokous totesi elokuussa 2016, että kirkko vihkii vain eri sukupuolta olevia pareja, se muistutti, että aikanaan avioliittolain muutokseen tähdänneessä kansalaisaloitteessa ja sitä käsitelleessä eduskunnan lakivaliokunnan mietinnössä korostettiin, että lainmuutoksella ei puututa kirkkojen eikä uskonnollisten yhdyskuntien oikeuteen toimittaa avioliittoon vihkimisiä ja määrätä itse näiden ehdoista sekä muodoista.

Tämän näkemys pohjautuu perustuslaissa kirkolle annettuun autonomiaan (76§), joka on eri tavoin kirjattu myös kirkkolakiin, yhdenvertaisuuslakiin, uskonnonvapauslakiin ja tasa-arvolakiin. Mahdollisissa ristiriitatilanteissa tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle, koska perustuslailla on auktoriteettiasema muuhun lainsäädäntöön nähden. Kun perustuslaki tunnustaa kirkollisen autonomian, se merkitsee, että maallinen valta on antanut voimakkaimman mahdollisen tuen kirkon oikeudelle päättää omista asioistaan.

Kirkko on päätöksissään käyttänyt sille annettua autonomiaa todetessaan toistuvasti, että kirkko voi hyväksyä vain miehen ja naisen avioliiton. Kirkolliskokouksen yleisvaliokunnan mietinnössä 3/2015 edustaja-aloitteesta 2/2015 on selvitetty perusteellisesti sekä yhteiskunnallista lainsäädäntöä että kirkkolakia. Siinä todetaan yksiselitteisesti, ettei kirkon papilla ole oikeutta vihkiä kirkolliseen avioliittoon miespareja eikä naispareja. Piispainkokous toisti tämän kannan viimeksi elokuussa 2016.

Väite, että avioliittolain muutos sitoisi sellaisenaan myös kirkkoa, ei siis pidä paikkaansa. Historian valossa olisikin varsin arveluttavaa, jos kirkko luovuttaisi omaa uskoaan ja kirkon toimintaa koskevissa asioissa hallintavallan valtiolle.

Vihkikäytännöissä on eroja

Avioliittoon vihkimisen tavoissa on eroja. Kirkon vihkioikeudella on pitkät historialliset perinteet, mutta yhtä lailla avioliittoja on vahvistettu muullakin tavoilla. Suomessa kirkolla on ollut pitkään vahva asema avioliittoon vihkimisessä.

Kirkon historia ja useiden kirkkojen käytäntö osoittavat, ettei kirkon välttämättä tarvitse pitää kiinni vihkioikeudesta. On olemassa malleja, joissa kirkolla ei ole vihkioikeutta, vaan kirkko siunaa kirkkoon kuuluvien liitot, jotka on solmittu yhteiskunnan viranomaisten edessä.

Vihkioikeudelle sen paremmin kuin siitä luopumiselle ei ole löydettävissä kiistattomia teologisia perusteita. Koska kristillisellä avioliitolla kuitenkin on olemassa vahvat ja kiistattomat teologiset perusteet, myös vihkioikeus ja kysymys siitä luopumisesta on liitettävä avioliiton teologisiin perusteisiin.

Kirkon tulisi säilyttää vihkioikeus

Raamatusta ei suoraan voida johtaa teologisia perusteita vihkioikeudelle, vaikka hääjuhlista Raamattu puhuu paljon. Vihkioikeuden teologiset perusteet ovat lähinnä kirkkohistoriallisia, pastoraalisia ja kirkkokäsitykseen liittyviä. Lisäksi asiaan liittyy useita aivan käytännöllisiä syitä.

Kirkollisen vihkimisen pitkät perinteet puhuvat sen säilyttämisen puolesta. Vihkikeskustelut ja häät tarjoavat yhä hyvän mahdollisuuden kohdata ihmisiä kirkon sanomalla. Koska monet edelleen haluavat nimenomaan kirkkohäät, ei ole järkevää luopua vihkioikeudesta.

Kirkollinen vihkiminen on monelle keskeinen peruste kirkon jäsenyydelle. On todennäköistä, että kirkosta eroaminen lisääntyy entistä voimakkaammin, jos kirkko luopuu vihkioikeudesta. Olennainen seikka on myös kirkollisen vihkimisen liittyminen rippikouluun. Jos kirkko luopuu vihkioikeudesta, on todennäköistä, että se vähentää kiinnostusta rippikoulua kohtaan.

Millä teologisilla perusteilla ratkaisu tulee tehdä

Toimeksiannossa pyydettiin arvioimaan vihkioikeudesta luopumisen teologisia perusteita. Sekä teologiset että varsinkin käytännölliset kirkon toimintaan liittyvät näkökohdat puoltavat vihkioikeuden säilyttämistä. Vihkioikeudelle ei kuitenkaan ole sellaisia ehdottomia raamatullisia ja teologisia perusteita, etteikö siitä voida ja pidäkin luopua, mikäli vaihtoehtona olisi se, että kirkko joutuisi vastoin omaan avioliittokäsitystään vihkimään tai siunaamaan myös samaa sukupuolta olevien liittoja.

Teologisesti on ensisijaista, että kirkko pitää kiinni omista perusteistaan. Koska teologiset perusteet sille, että avioliitto on miehen ja naisen välinen, ovat kiistattomat, siitä on pidettävä kiinni.

Kirkon ei tarvitse luopua vihkioikeudesta eikä omista teologisista perusteistaan, jos se pysyy siinä, mikä on ainoa teologisesti perusteltavissa oleva ratkaisu eli vihkii avioliittoon vain eri sukupuolta olevat ihmiset.

Teologisesti ainoa mahdollinen ratkaisu on pysyä siinä Raamatun yksiselitteisessä ja kaikkien kristillisten kirkkojen yhteisen perinteen mukaisessa kannassa, että avioliittoon voidaan vihkiä vain kaksi eri sukupuolta olevaa ihmistä, mies ja nainen.

Avioliittokäsitystään kirkko ei voi muuttaa

Uuden avioliittolain kannattajat ovat muistuttaneet, että kirkon perustehtävä on julistaa Kristusta, ei avioliittoa. Tämä sinänsä oikea ja tarpeellinen muistutus ei muuta sitä tosiasiaa, että avioliitto miehen ja naisen välisenä liittona perustuu niin vahvasti Raamattuun ja kirkon yksimieliseen perinteeseen, ettei kirkko voi siitä luopua ilman että se vaurioittaa vakavasti omaa olemustaan kristillisenä kirkkona.

Yksi meidän aikamme merkittävimmistä luterilaisista teologeista Wolfhart Pannenberg  on todennut: ”Sen, joka painostaa kirkkoa muuttamaan oppiaan tässä kysymyksessä, on tiedettävä, että hän ajaa kirkon jakautumista. Kirkko, joka antaa taivuttaa itsensä pitämään homoseksuaalista toimintaa ei enää raamatullisesta normista poikkeavana vaan homoseksuaalisia elämänkumppanuuksia avioliittoon verrattavina rakkaudellisina liittoina, ei enää seiso Raamatun pohjalla vaan on asettunut Raamatun yksiselitteistä todistusta vastaan. Tällainen kirkko ei enää olisi evankelinen kirkko luterilaisen uskonpuhdistuksen traditiossa.”

Suomen evankelisluterilainen kirkko on kirkkolain ja kirkkojärjestyksen 1§ pykälän mukaan sitoutunut Raamattuun ja luterilaisiin tunnustuskirjoihin. Siksi se ei voi alkaa vihkiä tai siunata samaa sukupuolta olevien liittoja.

Homoseksuaalisessa suhteessa elävä ei voi toimia kirkon työntekijänä

Piispainkokouksen selvityksessä Parisuhdelain seuraukset kirkolle (2010) todettiin, ettei olemassa olevan lainsäädännön mukaan rekisteröidyn parisuhteen solmiminen ole este toimia kirkon työssä. Piispainkokouksen viime elokuisen selonteon mukaan tämä pätee myös avioliiton solmineen samaa sukupuolta olevan kanssa.

Tällaisessa tulkinnassa ei ole otettu huomioon yhteiskunnan lainsäädännön kirkolle takaamaa autonomiaa eikä kirkon omista perusteista nousevaa avioliittokäsitystä.  Kun kirkko on päättänyt, että avioliitto on Raamatun ja tunnustuksen mukaan miehen ja naisen välinen, sen täytyy johdonmukaisesti pitää siitä kiinni myös omien työntekijöittensä kohdalla.

On epäjohdonmukaista, että samalla kun kirkko julistaa avioliiton olevan vain miehen ja naisen välinen, sen työntekijät eläisivät toisenlaisessa liitossa. Kirkon tulisi siis ottaa oman opetuksensa mukainen ja autonomiaansa ja yhdenvertaisuuslailla voimaan saatettuun työsyrjintädirektiivin 4 artiklan 2 kohtaankin perustuva kanta, jonka mukaan homoseksuaalisessa parisuhteessa elävä ei voi toimia kirkon työntekijänä.

Mikäli näin ei tehdä, se heikentää merkittävästi kirkon uskottavuutta Jumalan sanaan pitäytyvänä kirkkona ja lisää kirkon perusteisiin pitäytyvien eroamisia kirkosta.

Kaikkien puolesta tulee rukoilla

Pastoraalista ohjetta vapaamuotoisesta rukouksesta ”parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan” on ohjeen tarkoituksen vastaisesti venytetty liiton siunaamista ja vihkimistä muistuttavaan suuntaan. Ohje ei tarkoittanut liiton tai parisuhteen hyväksymistä tai rukousta sen puolesta vaan rukousta niiden ihmisten puolesta, jotka ovat rekisteröineet parisuhteensa. Kyse on siis rukouksesta tiettyjen ihmisten, ei heidän parisuhteensa puolesta.

Kirkolla ei ole muuta siunauksen varastoa kuin Jumalan sana. Kirkko ei voi siunata sellaista mitä Jumalan sana ei siunaa. Siksi kirkko ei voi siunata samaa sukupuolta olevia pareja.

Jokaisen ihmisen ”puolesta ja kanssa” kirkko voi ja sen tuleekin rukoilla. Tuo kirkon päätös on riittävä eikä kirkko tarvitse uusia päätöksiä samaa sukupuolta olevien parisuhteiden ja liittojen suhteen.  Päätöstä tulkitaan ja käytetään väärin, jos rukouksesta tehdään siunaus- tai vihkitilaisuuden kaltainen. Päätöksen oikea tulkinta on, että rukouksesta rajataan pois kaikki, mikä viittaisi siunaus- tai vihkitilaisuuteen.

Kirkon avioliittokäsitys ja vihkioikeus

Koska kirkon elinkysymys on uskollisuus kirkon Herralle ja hänen ilmoitukselleen Pyhässä Raamatussa, kirkko voi vihkiä ja siunata vain kahden eri sukupuolta olevan ihmisen avioliiton.

Kirkon ei kuitenkaan tarvitse uuden avioliittolain tultua voimaan luopua vihkioikeudesta, koska se voi ja sen tulee käyttää perustuslain sille suomaa oikeutta toimia oman oppinsa ja vakaumuksensa mukaisesti.

Perussanoma – Perusta neliö 27.12. -31.1.2017