Toimittaja Arman Alizad: Kaikki ovat lähimmäisiäni

 

– Jokaisessa kohtaamisessa löydän palan itseäni, sanoo Arman Alizad. Kuva: Ariel Neulaniemi

Radio Dein aamuvieras Arman Alizad on oppinut matkoillaan ymmärtämään ihmisiä, jakamaan lähimäisenrakkautta ja avautumaan hengellisille asioille.

Arman Alizad on iranilaissyntyinen toimittaja, tuottaja, juontaja ja vaatturi, joka on tullut suuren yleisön tietoisuuteen viime vuosina matkaohjelmiensa kautta.

Arman Alizadin ura dokumentaaristen matkaohjelmien tekijänä alkoi vuonna 2009, jolloin esitettiin Kill Arman -niminen matkailuohjelma. Siinä Alizad matkasi tapaamaan taistelulajien mestareita ympäri maailman ja kamppailemaan heitä vastaan. Alizadin uudesta matkailuohjelmasta, Arman ja viimeinen ristiretki, jossa hän tutustuu yhdessä kuvaaja Tuukka Tiensuun kanssa elämään maailman vaarallisimmilla ja köyhimmillä alueilla, nähtiin ensimmäinen kausi syksyllä 2013 ja toinen kausi syksyllä 2015.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Radio Dein Jouluparaati-aamulähetyksessä vieraillut Alizad myönsi Ariel Neulaniemen haastattelussa joutuneensa kokemaan matkoillaan rankkoja ja pelottavia asioita. Hän oli kuolla suolakaivoksille Etiopiassa, sai vuoristotaudin Nepalissa, kuvasi salaa laivanpurkamoita ja lapsityövoimaa Bangladeshissa, kulki jengiläisten mukana Manilassa ja vietti aikaa brasilialaisessa slummissa.

Alizad ja Tiensuu käyttävät aina ennen matkalle lähtöään runsaasti aikaa suhteiden luomiseen. Reissuun lähdetään vasta sitten, kun he kokevat sen olevan ”riittävän turvallista”. Joka tapauksessa tavoitteena on riskien minimointi.

Matkat saivat avautumaan Jumalan rakkaudelle

Arman Alizad tuo esiin, että uskonnollisissa yhteisöissä hänellä on ollut aina paras olla, oli kyseessä sitten mikä tahansa uskonto. Hän kertoo matkustelleensa viimeisten 7–8 vuoden ajan mitä erilaisimmissa yhteisöissä, joista monet ovat olleet islamilaisia. Alizadin kokemukset muslimiyhteisöistä ovat olleet pelkästään positiivisia.

Arman Alizad paljastaa kokeneensa matkoillaan hengellisen heräämisen. Hän kasvoi uskonnollisessa perheessä, jossa äiti oli harras kristitty ja isä harjoitti bahaiuskontoa. Alizad toteaa luopuneensa vuosikausia sitten kaikesta uskonnollisuudesta, koska koki, että uskonnolliset asiat olivat ”vain opetettuja ja opittuja”, eikä niihin liittynyt mitään henkilökohtaista kokemusta.

Vierailemissaan yhteisöissä kokemansa yhteisöllisyyden ja lähimmäisenrakkauden jakamisen kautta hän sanoo avautuneensa uudelleen hengellisille asioille:

– Rakkaus on se juttu, siinä piilee niin paljon. Jumala on rakkaus. Maailma tarvitsee enemmän Jeesusta ja hengellisyyttä, Arman Alizad lausuu.

– Kun puhutaan minkä tahansa uskonnon hyvistä arvoista, niin niissähän puhutaan lähimmäisenrakkaudesta ja toisille hyvän tekemisistä ja kohdellaan toista niin kuin haluaisi itseä kohdeltavan.

Suomalainen yhteiskunta ja sen stigmat tutkimuskohteina

Tänä vuonna Arman Alizadilta ilmestyi kirja, Riisuttu Suomi, jonka hän teki yhdessä valokuvaaja Meeri Koutaniemen kanssa. Alizad haastatteli kirjaa varten yhteiskunnan sisä- ja ulkopuolella eläviä ihmisiä.

Haastateltavina olivat aina vastaparit, kuten pappi ja saatananpalvoja, kolmoismurhasta istuva henkilö ja vanginvartija, huumediileri ja huumeaddikti, saattohoitokodin johtaja ja saattohoitopotilas sekä poliisi ja moottoripyöräkerholainen.

– Jokaisessa kohtaamisessa löysin palan itseäni. Kukaan ei ole täysin puhdas eikä täysin synnitön, eikä ajatuksissaan ja teoissaan täydellinen. Kun kohtaan tuommoisia asioita, niin huomaan, että minussakin on joku juttu [,mikä on poikkeava]. Se auttaa ymmärtämään itseä paremmin, tekemään jatkossa parempia ratkaisuja, ymmärtämään myös muita ihmisiä paremmin ja ehkä jakamaan lähimmäisenrakkautta eri tavalla kuin aikaisemmin.

Alizad kertoo kasvaneensa henkisesti kohtaamisten kautta, joita hänellä on ollut erilaisten ihmisten kanssa. Mies sanoo oppineensa, että kaikki ihmiset ovat hänen lähimmäisiään.

– Kun kohtaan jonkun ihmisen, en enää näe sitä hänen stigmaansa, mitä hän joutuu kantamaan jonkun asian takia, vaan kohtaan hänet ihmisenä. Kaikki tulee ihmiseltä ihmiselle.

Viime keväästä alkaen Alizad kertoo tehneensä uutta tv-sarjaa, jossa liikutaan Suomessa. Ensi vuonna esitettävää sarjaa varten hän on haastatellut muun muassa Heikki Hurstia.

Arman Alizadin haastattelun voit kuunnella Radio Dein ohjelma-arkistosta.

Arman Alizadin Viimeinen ristiretki-ohjelma on katseltavissa ruutu.fi-palvelun kautta.