Ihmisiä ja ilmiöitä: Onnellisuusprofessori Markku Ojanen: Iloa ja elinvoimaa ikävuosiin

Timo Eskola ruotii elämäntyötänsä Raamatun tutkijana: ”En säästellyt sanojani”

 
Keski-ikäinen mies hymyilee pikkutakki päällään.

Kuva: Sari Savela.

Nyt Eskola iloitsee paitsi vaarina olemisesta, myös uusien raamatuntutkimusmetodien hengellisestä ja tieteellisestä annista.

Pari vuotta sitten eläkkeelle jäänyt teologian tohtori ja dosentti Timo Eskola, 67 kertoo elävänsä nyt hyvää elämänvaihetta.

– On kivaa kun aika kuluu lastenlapsia hoidellessa. Tämähän on tietysti elämän parasta aikaa. Vaarin homma on täydellinen elämänvaihe, hän kuvailee.

KRS Raamattukonf. 3.-16.6.

– Nyt on aikaa lapsenlapsillekin niin, ettei tarvitse kalenteria katsoa. Aamulla töihin lähtemistä en kyllä kaipaa.

Timo Eskola teki pitkän uran opiskelijatyössä ensin OPKO:lla ja sitten Suomen teologisessa instituutissa (STI), jossa hän ehti olla Uuden testamentin tutkijana ja opettajana 28-vuotta. Hän on kirjoittanut useita teologisia teoksia ja on aktiivinen blogikirjoittaja sekä kolumnisti ja pakinoitsija. Eskola tunnetaan suorista kannanotoista päivänpolttaviin kysymyksiin ja mielipiteistä, jotka useimmiten poikkeavat valtavirran ajattelusta.

Eskolat muuttivat Turkuun noin vuosi sitten ja samassa kaupungissa asuvat myös perheen molemmat tyttäret ja kolme lastenlasta. Sitä ennen perhe asui vuosikymmenet Riihimäellä, josta Eskola kävi junalla töissä Helsingissä.

– Lähiön sijasta valitsimme pikkukaupungin ja elimme pikkukaupunkielämää. Se oli aika tavallista, työni oli yhdeksästä viiteen hommaa, Eskola kuvailee.

Illat ja viikonloput olivat useimmiten vapaat ja lapsia vietiin harrastuksiin.

Tutkijan homma vaatii pitkää keskittymistä. Silloin normaali arkielämä on hyvin tärkeää.

Junasta tuli Eskolalle ikään kuin toinen toimisto. Kolmen vartin pituinen matka kaksi kertaa päivässä, 200 päivänä vuodessa noin kolmenkymmenen vuoden ajan.

– Sillä on ollut yllättävänkin suuri merkitys kirjoitustyölle. Useimmat kirjani olen kirjoittanut junassa. Junassa työskentely oli leppoisaa kun puhelimet eivät soineet ja monesti parhaat ajatukset saattoivat tulla aamulla hyvien yöunien jälkeen.

Kiivaiden raamattukeskustelujen aika

Eskolan työ STI:ssa alkoi 1990-luvun alussa, muutama vuosi instituutin perustamisen jälkeen. ”Se oli Suomessa aika erikoista aikaa. Suomessa oli olleet todella kiivaat raamattukeskustelut kun STI perustettiin”, Eskola kuvailee. Niiden keskipisteessä olivat Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan opettajat. Tuomiokapituliin tehtiin valituksia pastoreista, jotka opettajan tai tutkijan roolissa opettivat tiedekunnassa niin kutsuttua historiallis-kriittistä raamatuntutkimuksen metodia.

– Kyseessä oli periaatteellinen kysymys siitä, mihin pappi uskoo ja miten pappi voi yliopiston suojissa hylätä kirkon opin ja saada kuitenkin toimia pappina, Eskola selittää.

Historiallis-kriittinen tutkimusmenetelmä pyrki luonnontieteellisen tutkimuksen tavoin äärimmäiseen objektiivisuuteen ja tutkimuslähteet tulkittiin usein sekaviksi ja epäyhteneväisiksi. Sen seurauksena esimerkiksi Jeesus-tutkimuksessa se, mitä Jeesuksesta saatettiin lopulta sanoa, jäi usein ohueksi.

Eskolalla oli tärkeä rooli tukea opiskelijoita, jotka kannattivat toisenlaisia raamatuntutkimuksen metodeja. Heistä monet tulivat herätyskristillisyyden piiristä. Eskola tapasi päivittäin teologian opiskelijoita, auttoi gradunteossa ja tuki opinnoissa.

– Sanonta ’aloitti hengessä, lopetti Helsingissä’ oli ikävä kyllä totta silloin, Eskola muistelee.

Sanonnalla viitataan siihen, että kirkasotsainen kristitty nuori menettää uskonsa opintojen edetessä. Eskolalle yliopistomaailma oli tullut kymmenen vuoden jatko-opintojen ja väitöskirjan kirjoittamisen kautta erityisen tutuksi. Hän väitteli teologian tohtoriksi samoihin aikoihin kun aloitti työt STI:ssa.

– Uuden testamentin tutkimuksen laitokselle sijoittuminen antoi mahdollisuuden ottaa asioihin kantaa. Osasin myös paremmin auttaa opiskelijoita koska tiesin mistä kiistassa oli kysymys. Olin ollut itse vuosikaudet siinä mukana ja käynyt samoja debatteja seminaareissa, yliopiston käytävillä, kahviloissa ja muualla, Eskola kertoo.

Hyvät perustelut välttämättömät

 STI:n perustamisen toivottiin saavan muutosta aikaan teologisessa tiedekunnassa.

– Kyllähän sellaiset toiveet karisivat aika nopeasti, Eskola kertoo.

– Ymmärrettiin, että se on kiistaa ja valtapolitiikkaa eivätkä näkemykset muutu.

Eskolan mielestä niin raamattukiistan aikaan kuin nykyisessä sateenkaari-ideologiaan ja ns. woke-ilmiöön liittyvässä keskustelussa oleellista olisi perustella oma kantansa mahdollisimman hyvin ja antaa rakentavaa vastinetta.

– Nykyään kun eletään tällaista somehyökkäysten ja pimeästä puukottamisen aikaa on vaikeaa edes ymmärtää sitä, että Suomessa on ollut aika, jolloin kaikkien piti perustella kantansa. Tämä oli -90-luvun tyypillinen piirre, Eskola selittää.

Raamatuntutkimuksen uusi aikakausi

Raamatuntutkimus on muuttunut merkittävästi 1980- ja 1990-luvuilta ja Eskola on yrittänyt viestiä asiasta Suomessa.

– Tutkimusmenetelmät ovat ihan täysin muuttuneet. Nykyään kukaan ei puhu historiallis-kriittisestä tutkimusmetodista ainakaan Suomen ulkopuolella enää. Se on aivan menneen talven lumia, Eskola arvioi.

Myös Uuden testamentin teologiasta laadittujen yleisesitysten määrä on räjähdysmäisesti kasvanut. Aiemmin niiden laatimista pidettiin liian vaikeana tai jopa mahdottomana, sillä Uuden testamentin teologiaa pidettiin liian epäyhtenäisenä ja hajanaisena.

– Teoksia on tullut kymmenittäin kolmenkymmenen vuoden aikana ja ala on yhä kehittymässä, Eskola iloitsee.

Hän on itsekin laatinut yleisesityksen Uuden testamentin teologiasta.

– Kansainvälisessä tutkimuksessa eletään hienoa aikaa, Eskola iloitsee.

Nykytutkimuksessa löydetään Jeesuksesta piirteitä, jotka ovat myös hengellisesti antoisia.

– Tutkimus voi opettaa ymmärtämään sitä, mitä Jeesus oikeasti opetti, Eskola sanoo.

– Jos vähän kärjistetään, niin ennen sanottiin, että emme tiedä mitään Jeesuksesta ja nykyään sanotaan, että tiedämme ihan valtavasti Jeesuksesta, Eskola selittää.

– Monet tämän hetken kuuluisimpia raamatuntutkijoita ovat nimenomaan herätyskristillisiä tai evankelikaalisia kuten N.T. Wright, jonka kirjoja on kaikissa yliopistoissa, Eskola sanoo.

Jälkikristillisen ajan aatto

Eskolan tiedollinen osaaminen ja mielenkiinto ei rajaudu vain teologiaan, vaan hän väitteli myös filosofian tohtoriksi kypsemmällä iällä. Semiotiikasta ja kirjallisuustieteestä saadut opit ovat päässeet käyttöön raamatuntutkimuksessa. Aatehistorian tunteminen sen sijaan näkyy laajasti Eskolan kirjoituksissa sekä kirjoissa, joista kaksi käsittelee ateismia.

Nyky-yhteiskunnan tilaa arvioidessaan Eskola huomioi, että ateismin syntyaikoina 1800-luvulla noussut ajatus kristinuskosta orjamoraalina on säilynyt nykypäiviin asti.

– Siitä on tullut osa länsimaista kulttuuria eivätkä useimmat ihmiset edes tiedä sen taustaa. He ovat vain omaksuneet sen ja lopputulokset näkyvät siinä, että he eroavat kirkosta. Kehityksen näkee esimerkiksi Skotlannissa ja Englannissa. Kirkon toiminta pienenee kun väki eroaa kirkosta ja kirkon talous romahtaa.

– Iso kuvio on selvä länsimaissa, kaikki indikaattorit ovat kertomassa siitä, että kristinuskon vaikutus alkaa olla ohi ja länsimaat ovat siirtymässä vähitellen, mutta vääjäämättä jälkikristilliseen aikaan, mikä tuo mukanaan kaikennäköistä muutosta, Eskola analysoi.

– Suomessa kehitys on tapahtunut oikeastaan minun työurani aikana kolmessa-, neljässäkymmenessä vuodessa koska silloin kun aloitin työt, Suomessa kuului kirkkoon vielä melkein 90 prosenttia ihmisistä.

Paluu katakombeihin

– Hyvä ei löydy mistään isosta enää, Eskola lataa kun häneltä kysyy, mitä hyvää yhteiskunnasta tai kirkosta voisi löytää.

– On turha haikailla kansankirkon asemaa tai sitä, että se jollain lailla tulisi takaisin. Se hyvä löytyy pienistä piireistä, hän selittää.

– Tässähän palataan antiikin Roomaan. Rooman valtakunta oli meidän näkökulmastamme pakanallinen. Kristilliset ryhmät kasvoivat ja kokoontuivat katakombeissa ja milloin missäkin. Sama tulee olemaan Suomessakin. Meillä tulee olemaan pakanallinen yhteiskunta; julkinen hallinto ja lainsäädäntö, Eskola arvioi.

– Kristinusko tulee elämään pienissä kristillisissä ryhmissä.

Ryminällä uusiin kannanottoihin

 Eskola on tunnettu suorapuheisuudestaan ja siitä, ettei hän arkaile kertoa näkemyksiään.

– Eräs vanha kristitty sanoi minua kerran panssarivaunuksi. Kun on isommat keskustelut ja jännitteet, niin tulen ryminällä tilanteeseen enkä säästele sanojani. Se on ollut vähän kuin minun roolini. Mutta kolikon toinen puoli on se, että välillä olisi ollut syytä painaa jarrua, Eskola tunnustaa.

 – Olen lapsuudesta saakka tottunut suorapuheisuuteen, jota muualla Suomessa ei oikein ymmärretä, Eskola kuvailee viitaten porilaisiin juuriinsa.

Hän on kirjoittanut paljon myös tyyliltään kevyempiä ja vapaampia pakinoita ja kolumneja, joiden on ollut tarkoitus provosoida keskustelua, mutta joiden Eskola onkin huomannut ärsyttävän ihmisiä keskustelun sijaan. Joskus Eskola on tarkoituksella ilmaissut asiat hieman yliampuvasti, sillä huumori on ollut hänelle yksi tapa ilmaista asioita.

– Se on Lutherin perinne, että on lupa myös huumorin avulla näyttää se jos kaikki ajatukset ja väittämät eivät ole kohdillaan.

Tärkeintä on tuntea Raamattu

Kysyttäessä, mikä on ollut vaikeinta raamatuntutkijalle, Eskola vastaa: ”se, että tuntisi Raamattua”.

– Vanhan ja Uuden testamentin välinen suhde ja sen ymmärtäminen, että Vanha testamentti oli Jeesuksen, apostolien ja Paavalinkin ainoa raamattu, Eskola selittää.

Uuden testamentin tutkijan täytyisi osata ulkoa Vanha testamentti.

– Voi sanoa tutkijanakin, että tämä on vaikeaa, Eskola naurahtaa.

Raamatuntutkimuksella on Eskolalle myös hengellinen ulottuvuus.

– Raamatuntutkijan tavoitteena on lukea Raamattua entistä paremmin. Toteutuessaan se on hengellisesti antoisaa, Eskola kuvailee.

– Olen ajatellut vuosien varrella, että lähestulkoon kaikki isot tutkimusaiheeni ovat olleet hengellisesti hyvin antoisia. Ne ovat olleet samalla hengellistä työtä.

Teksti: Jenni Repo

Artikkeli on julkaistu Elämä-lehdessä 4/2023

 
Artikkelibanneri perussanoma