Tiina Antturi: Olen miettinyt, kävisikö minulle samalla tavalla, jos minulta otettaisiin pois ravinto, vesi ja koulutus

World Visionin toiminnanjohtaja Tiina Antturi Ugandassa viime vuonna.

Suomen World Visionin toiminnanjohtaja Tiina Antturi uskoo, että eriarvoisen maailman muutos lähtee yhdestä ihmisestä kerrallaan. Keskiössä on lapsi; lapsen uni, vesi ja ihmisarvo. Silti epäillään, että onko se rahan ja vaivan arvoista

Suomen World Vision -järjestön toiminnanjohtaja Tiina Antturi seisoo varpaan päistä viimeiseen vaaleaan hiustupsuun saakka työnsä takana. Ihmisarvon takaaminen on hänen päämääränsä, motivaatio tulee auttamishalusta ja kristillisistä arvoista. Jeesus kulkee mukana maailmanäärissä, eikä siitä vaieta. Ei vaikka taloudellista tukea tulee valtion kassasta, suomalaisten ihmisten kukkaroista.

World Vision vie humanitääristä apua pakolaisleireille, antaa katastrofiapua ja pitää ihmisten oikeuksien puolta. Lapset ja vammaiset ovat avun keskiössä. Se, että he saavat mahdollisuuden puhtaaseen veteen, peseytymiseen ja ihmisarvoon.

Haasteet ovat suuria, sillä pakolaisongelma pahenee, väestömäärä kasvaa ja uusia maita liittyy ketjuun. Jo pelkästään Ruandan mainitseminen saa aikaan väristyksiä. Ugandan väkimäärä on kaksinkertaistunut lyhyessä ajassa. Järjestön auttavat kädet ylettyvät jo Afrikkaan, Aasiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. 

Antturin kaltaiset kehitysapuihmiset ovat ”vesiuskovaisia”. Itseasiassa kaikki lähtee vedessä.

– Tavoitteena on vesi- ja sanitaatio-ongelmien ratkaiseminen ja elinkeinomahdollisuuksien luominen pakolaisten keskuudessa. Kun ihminen on saanut puhdasta vettä ja peseytyä, saanut ihmisarvon, niin sitten opetetaan jonkinlainen ammatti, Tiina Antturi kiteyttää Radio Dein Syventävä oppimäärä -ohjelmassa.

Pikaratkaisuja ei ole, mikäli halutaan saada pysyviä tuloksia. World visionilla on tämän vuoksi pitkiä 10-15 vuoden aluekehityshankkeita, esimerkiksi Intiassa, Perussa ja Kambodzassa. 

– Mukaan valitaan niitä, joissa lastensuojelun haasteet ovat kaikista suurimmat, sanoo Antturi nostaen esimerkiksi parisen vuotta suomalaisten kohteena olleen Kambodžan. Hallitsija Pol Potin valtakuntana tunnetulla köyhällä maalla on isoja vaikeuksia puhtaan veden kanssa.  

– Kun tulvavedet nousevat, vesi saastuu. Lapset eivät voi käydä koulua, koska ovat aina ripulissa. Vanhemmat jättävät lapset yksin, eikä kukaan huolehdi heistä. Silmille tulee koko elämän raakuus. Lapsia lyödään ja käytetään hyväksi, kertoo Antturi. 

Ensimmäisenä tavoitteena on löytää alue, jossa onnistumisen mahdollisuudet ovat hyvät. 

– Haastatellaan kyläläisiä, löytyykö tarpeeksi perheitä, jotka pystyvät kantamaan vastuuta ja voivat lähteä mukaan muutokseen. Ovatko paikallisviranomaiset myönteisiä hankkeille.

Kun löydetään alue, jossa on todella isot haasteet, mutta on myös toivoa ja potentiaalia, siitä rakennetaan kohde. 

Rahan haaskausta?

Moni kysyy, miksi työntää valtion budjetista kymmeniä miljoonia kaukaisiin kehitysmaiden kohteisiin, jotka tuntuvat pohjattomilta kaivoilta. Jos Tiina Antturi voisi asiaan vaikuttaa, hän kaksinkertaistaisi Suomen kehitysyhteistyöpanostuksen, jotta tavoiteltuun 0,7 prosenttiin päästäisiin.

World Visionin liikevaihto on 10 miljoonaa euroa. Siitä 6 miljoonaa on yksityistä rahaa. Valtiolta tulee 2,7 miljoonaa euroa ja loppu on humanitäärisen avun rahaa. Toiminta on avoimesti kristillistä, eikä se Antturin mukaan millään tavoin jarruta yhteistyökuvioita valtion tasolta. 

– Mehän olemme kristitty maa. Presidentti toivottaa uuden vuoden puheessa Jumalan siunausta ja eduskunta käy kirkossa. Eikös Jeesus kuulu tähän kristillisyyteen, hymähtää Antturi. 

Avun antaminen ja hyvän jakaminen eivät ole silti millään muotoa ehdollisia. Avustustyössä ei kysytä uskontoa, ei katsota sukupuoleen, ei ikään, eikä asemaan. 

– Ei ole minkäänlaista kysymystä, että me jättäisimme jonkun vaille apua. Toimimme Suomen lakien mukaan. Ulkoministeriössä on vahvat säännöt, millaiseen työhön rahat voidaan käyttää. 

Ulkoministeriöllä on runsaasti World Visionin tapaisia kristillisiä tahoja yhteistyökumppaneina, mm. Kirkon ulkomaanapu, Fida, Lähetysseura.

– Kristityt tekevät paljon auttamista. Se on heidän DNA:saan. Motivaatio tulee kristillisestä rakkaudesta. Siinä ei ole ristiriitaa

Uskonnosta on hyötyä

Kohteissa projekteihin tarvitaan paljon työväkeä, ja tässäkään ei katsota ihmisen vakaumukseen. 

– Missiomme on isompi kuin mitä uskoa se edustaa. Rertytoinneissa emme edes kysy asiaa. Esimerkiksi Malesiassa meidän työntekijöistämme 80 prosenttia on muslimeja tai buddhalaisia. Ei se ole ongelma. Kun he tulevat meille töihin, he tietävät tulevansa kristilliseen yhteisöön. 

Kristilliset avustusjärjestöt joutuvat kohtaamaan pakanallisten tapojen vyöryn ja suoranaisen pahojen henkien palvonnan riesat. Toisin kuin voisi ajatella, on kristillisyydestä paljon hyötyä näissä työtilanteissa. 

– Me osaamme uskonnollisen retoriikan. Siitä on apua, kun tietyissä työmuodoissa kokoamme uskonnolliset johtajat yhteen. Osaamme puhua pyhien kirjojen merkityksestä, kunnioittaa arvoja ja periaatteita. Ihmiset eivät lähde muutokseen mukaan, jos uskonnolliset johtajat eivät ole mukana. 

Antturi ottaa esimerkiksi hautauskäytännöt, jotka nousivat esille ebola-viruksen myötä. Käytäntöä piti muuttaa, silläkin uhalla, että sielu ei pääse taivaaseen. Kun uskonnolliset johtajat saatiin mukaan, asiat alkoivat muuttua. 

– Muutos ei tapahtunut noin vain. Kunnioitusta ei saatu hygienia-perusteella. Osasimme puhua uskottavasti, kunnioittaen arvoja ja periaatteita, ja yhteinen sävel löytyi. 

Kaikki tulee henkilökohtaisen muutoksen kautta

World Visionilla on 15 pitkää aluekehityshanketta. Lisäksi on temaattisia hankkeita, kuten nuorisotyöllisyyteen tai naisten sukuelinten silpomiseen liittyviä hankkeita. World Vision ei tavoittele massoja. Yhden lapsen hätä on keskiössä. Järjestö teki 600 lapsille kyselyn, mikä on tärkeintä? 

Nämä tulivat laajasti eri maista ja kaikilta lapsilta tuli sama asia, uni! Ei nälkä, ei turvattomuus, vaan se kun saa nukkua, sanoo Antturi. 

Uni, vesi ja ihmisen oikeus itseensä. Uni ei tule, jos asiat eivät ole kunnossa. Tavoitteena on pysyvä muutos, mutta miten sellainen saadaan aikaiseksi? Antturi uskoo omiensa mahdollisuuksiin. 

– Meidän kyltit alkaa siitä, kun muiden loppuu, hän sanoo melko itsevarmasti, mutta tietää kyllä mistä puhuu. 

– Lähestymme muutosta monella tasolla. Vaikka voima on henkilökohtaisessa muutoksessa, mukaan tarvitaan monta tasoa: kyläyhteisö, lapsen perhe, kunnalliset päättäjät, viranomaiset ja valtio. Järjestönä fokus on yhdessä lapsessa. Ajatusmaailman ydin on siinä, että ei ylhäältä alaspäin, vaan alhaalta ylöspäin. 

– Jokaiseen muutoksen tarvitaan henkilökohtainen muutos, sanoo Antturi. Esimerkkinä hän käyttää Hyvä Paimen  -vertausta, jossa on 100 lammasta ja yksi niistä eksyy. Hyvä paimen oli valmis jättämään ne 99 ja pelastamaan sen yhden. 

– Jos muutos ei tapahdu henkilökohtaisella tasolla, ei ole mahdollista onnistua. 

Ensin vesihuolto ja sitten koulutus

Antturi kirjoittaa ilmaan yhden maailman lapsen haastelistaa. Mikä täytyy muuttua? Mitkä asiat eivät ole hyvin?

– Miltei aina kaikki lähtee puhtaasta vedestä. Jos ei ole puhdasta vettä, ei pysy terveenä. Kaikki aika menee veden kantamiseen, koska se pitää hakea kaukaa. Ei ehdi kouluun. Jos ei pysty kouluun, ei opi. Jos karjalla ei ole vettä ja ruokaa, se ei lypsä, eikä tule maitoa. Jos ei tule maitoa, lapset eivät saa ravintoa. Meillä ei ole yhtään hanketta, etteikö ongelmia olisi lähdetty korjaamaan puhtaan veden kautta. Ensin vesihuolto, sitten koulutus. 

Antturin jutustelussa vilahtelee paljon samoja sanoja: aliravitsemus, kolera, ripuli, terveys, naisten ajankäyttö, elinkeino jne. 

– Naiset voisivat tehdä muutakin kuin kantaa vettä, hän sanoo tarkoittaen, että parempien olosuhteiden ja koulutuksen kautta päästään järkevän elinkeinon harjoittamiseen. Mikä voisi olla viljelyä tai karjanhoitoa.

– Terveystasossa huolehdimme siitä, että rokotukset ovat voimassa. Sitten äitiyteen ja lapsentekoon, synnytykseen liittyvät asiat. Mennään koulutukseen ja sitä kautta kiivetään ylös. 

Olemme muutosjohtamisen asiantuntijoita

Sitten vakuuttavan uran myynti- ja henkilöstöjohtajana tehnyt Tiina Antturi kysyy: miksi minä itse uskon tähän juttuun. Hän vastaa itselleen kertomalla tositarinaa Kenian Meibekistä, jossa rakennettiin 165 kilometriä vesiputkea. Kylän miehet osallistuivat rakentamiseen, hanketta rahoitettiin osin myös paikallisella rahalla. 

– Olemme muutosjohtamisen asiantuntijoita. Emme me mene tekemään jotain valmiiksi. Se mitä haluamme, se vie sen 15 vuotta; asenteisiin, kulttuuriin, olemiseen, yhteiseen tekemiseen, prioriteetteihin, uskomuksiin, luettelee Antturi, joka sanoo, että yhtäläisyyksiä bisnesmaailman johtamiseen on paljon. 

– Muutoksessa on aina muutosvastarintaa. Tarvitaan aina joku, joka näkee ensimmäisenä toivon ja mahdollisuuden.

Loppuosa on systematiikka. Laitetaan tavoitteita, ja välitavoitteita. Tulee vastusta ja asiat elävät.  

– Kehitysavussa voi tulla monenlaisia asioita, etteivät asiat etene. Siihen pitää valmistautua, ja pitää olla aikaa. Keniassa ja Ugandassa tuli  viiden vuoden takapakki. Tätä harvoin tapahtuu tietoliikenteessä, mutta sama asia, viittaa Antturi entiseen työnantajaansa Microsoftiin. 

– Liike-elämässä ei puhuta saako lapsia lyödä, tai saako sukuelimiä silpoa, mutta silti muutosjohtamisen perusasiat pysyvät samoina. Vastaan voi tulla jääräpäisyyttä, riitaisuutta, kommukaatio-ongelmia ja toiselta puolen ihmisen kyky oppia ja omaksua uutta.

– Kehitysyhteistyöhankkeissa näkyy myös vahvasti voimakkaita uskomuksiin liittyviä asioita. Olemme tehneet Keniassa Turkaana heimon parissa työtä äitiyspakkausten avulla. Tavoitteena on saada äidit synnyttämään klinikoilla. Mietimme, että mikä junnaa, kun ei tulla vaikka kuinka kannustetaan. On pieni palkintokin, mutta eivät tule. Mikseivät tule? Turkaana naiset ajattelevat, että istukka täytyy haudata siihen kohtaan, josta haluaa omistaa maata ja johon haluaa perustaa kodin. Perustavaa laatua oleva kysymys. Jos siis haluaa viljellä maata, haluaa perustaa kodin, se istukka on siinä tarpeellinen. 

– Tulee mieleen Ugandan lapsiuhrit. Noitatohtori neuvoo uhraamaan nuorimman lapsen lepyttääkseen henkiä. Elinkeinon epäonni johtuu siitä, että henget ovat vihaisia. Siksi uhrataan lapsia, joilta poistetaan joku elin ja jätetään sitten vuotamaan kuiviin. 

Näiden joka puolella näkyvien pahuuden ilmentymien käsitteleminen on raskasta. Mutta kaikella on syynsä. 

– Kun näen kehitysvammaisen tytön, joka on raiskauksen seurauksena saanut lapsen. Hänellä vaikeuksia lapsen hoitamisessa. Kambodžalainen isä heittää kuumaa vettä ja yrittää tappaa lapsen. Mistä se johtuu? Kun sitä kaivaa, selviää että hän on ollut Pol Potin sotilas. Mies on menettänyt järkensä siksi, että on tehnyt kauheita asioita. Kaikella on syynsä. 

– Olen miettinyt, kävisikö minulle samalla tavalla, jos minulta otettaisiin pois ravinto, vesi ja koulutus. Perhettäni uhataan, olen vaarassa koko ajan. Kuinka nopeasti minusta kuoriutuisi sellainen peto, miettii Antturi. 

Miten säilyttää tyyneys tuollaisen keskellä?

Antturi itsekin ihmettelee sitä. Positiiviset onnistumiset ja toivoa tuovien mahdollisuuksien löytäminen, siinä se on. 

– Niihin voi kiinnittyä. Iloitaan joka ainoasta yksilöstä, joka on kyennyt murtamaan haitallisen käyttäytymismallin tai tavan. Hienoja ihmeitä tapahtuu jatkuvasti. Niiden avulla pystyy tekemään isoja muutoksia. Ne luovat toivoa siitä, että kyllä meidän työllä on joku tarkoitus. On esteitä ja vaikeuksia, mutta ne eivät estä mission toteuttamista.  

World Visionin väki kokoontuu maanantaisin viikkopalaveriin käymään läpi, mitä on kokenut, nähnyt ja kuullut. 

– Käytämme paljon aikaa tarinoiden kertomiseen. Samalla mietimme käytännön ratkaisuja. 

Maailman väestönkasvu, sen tuomat ongelmat ovat suuret. Tutkijat sanovat, että väestönkasvu tulee seuraavan sadan vuoden aikana hiipumaan. Syntyvyyden taso on globaalisti pysynyt hyvänä, vaikka se on hyvinvoinnin keskellä romahtanutkin. 

Ugandan väestönkasvu on kaksinkertaistunut. Mutta miksi ja onko sille tehtävissä? Ei paljon, sillä köyhien maiden perheillä ei ole varaa olla vähälapsinen. 

Antturi ottaa perhekoosta esimerkin. Kun on huonot olosuhteet, lapsista vain 70-80 prosenttia jää eloon. Isä ottaa huomioon hävikin, ja lapsia pitää hankkia enemmän, jotta puolet näistä saisi koulutusta ja ravintoa. 

– Niistä tulee työntekijöitä. Se on vanhuuden turva ja peruskysymys, kuinka hyvin menee tulevaisuudessa. Antturi selittää, että lapsien määrä vaikuttaa köyhässä maassa asuvan tulevaisuuteen. 

Itkevä, ällöttävä kehitysmaan lapsi

Antturi haastaa miettimään. Helposti ajatellaan, että kun viedään kalashnikoveja ja kondomeja, sillä selvitetään ylikansoittuminen. 

– Ei! Viemme tietoa ja olosuhteet paranevat. 

Iso haaste on se, että kaksi kolmannesta väestönkasvusta tapahtuu tulevaisuudessa urbaanisti. 

– Maaseutu hankkeet eivät ole enää ratkaisevassa roolissa, vaan slummit. Ei infraa, ei koulutusta, vain hökkeleitä kaupungin laidalla. 

Tämä on se kokonaiskuva, jonka puolelle yleinen mielipide pitäisi saada. Some-aikana ihmisten arvostus mitataan nopeasti. Antturi hymähtää, että ennen kirjoitettiin vessan seiniin ja pulpettiin, jos oltiin vihaisia. Nyt se tulee suoraan silmille. Ällöttävä itkevä kehitysmaan lapsi ei saa sympatioita, päin vastoin. Totuutta ei haluta katsoa silmiin. 

Silti ihmisiltä tuleva vihainen palaute ja ymmärtämättömyys auttamistyötä ja pois päin meneviä rahavirtoja kohtaan ei saa perääntymään. 

– Maailmassa on paljon pahuutta. Mutta maailmassa on paljon myös hyvyyttä, sanoo Antturi.

Hän kiittelee, että onneksi on paljon niitä, jotka vielä omastaan antavat huonomman hyväksi. Toisessa ääripäässä on ne, joiden mielestä ei saisi auttaa ketään muuta kuin itseään. 

Voin paremmin, kun teen jotain

Antturi muistuttaa, että jos meidät laitetaan 100 vuoden aikajanalle, olemme olleet siinä samassa tilanteessa. Naiset synnyttivät saunassa ja lapset kuolivat käsiin. 

Unohdetaan helposti, kuinka paljon on saatu apua aikanaan. Juuri sitä, mitä me olemme viemässä kehitysmaihin. Me olemme nousseet koulutusjärjestelmän ja terveysklinoiden avulla. 

Kyynisyys on kaikkein suurin vihollinen. Antturi sanoo, että se syvä muutos tapahtuu kyllä, kun ihmistä katsoo silmiin. Sairaiden ja heikkojen auttaminen; kristinuskon leviäminen alkoi siitä ja se jatkukoon. Ilmoille lähtee pieni rukous ja toivomus, että oppisimme ymmärtämään paremmin. 

– Globaali toivoton tilanne ei ole minulle pelkästään iso möykky. Itse olen ajatellut, että en anna ongelmien laajuuden musertaa. Jos voin valita, teenkö jotain, niin voin paremmin kun teen, vaikka pientäkin.

Aiheet