Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Temppeliteatteri keskittyy kirkoissa esitettäviin, musiikillisiin näytelmiin

 

Osa uuden Temppeliteatterin väestä oli mukana, kun kirkoissa esitettiin vuosina 2011-2012 hengellistä kansanoopperaa Maan korvessa kulkevi. Roolissa nähtiin mm. näyttelijä Ahti Jokinen. Kuva: Erja Taura-Jokinen

Pirkanmaalaiseen Temppeliteatteriin kuuluvat esimerkiksi oopperalaulaja Anssi Hirvonen ja ohjaaja Tapio Parkkinen.

Temppeliteatteri ry:n varapuheenjohtaja Kauno Perkiömäki on kulttuurin ja teatterin ystävä, joka on tällä vuosituhannella ollut tekemässä useampiakin kirkoissa esitettyjä musiikkinäytelmiä Maaseudun Taiteellisen Teatterin nimissä.

Niissä on ollut ohjaajana Tapio Parkkinen, joka osallistui ensimmäiseen kirkkonäytelmäänsä jo 1960-luvulla.

IK-opisto Neliöb. 18.-31.3.

Sen jälkeen Parkkinen on tehnyt esimerkiksi Peltomiehen rukous -kirkkonäytelmän sekä Maan korvessa kulkevi ja Huutolaistytön laulu -kansanoopperat.

Yhtä produktiota on saatettu esittää yli satakin kertaa.

Menneinä vuosina miehet ovat useampaankin kertaan uumoilleet keskittyvänsä yksinomaan kirkkonäytelmiin. Kirkoissa puitteet ovat yleensä kunnossa ja akustiikka toimiva.

Nyt tuli aika ryhtyä sanoista tekoihin ja niin syntyi Temppeliteatteri ry, joka sai riveihinsä myös mm. kirkkomuusikko Anssi Hirvosen.

Ensimmäinen Temppeliteatterin esitys nähtäneen ensi vuoden syksyllä.

Perkiömäki kertoo, että käsikirjoitusta ja roolituksia tehdään paraikaa. Niiden on määrä olla valmiina ennen tulevaa vuodenvaihdetta.

Uusi kirkkonäytelmä kertoo tositarinan 1800-luvulla eläneestä hämeenkyröläisestä Matti Poussasta, joka vastoin odotuksia ei jäänyt vanhimpana lapsena taloa pitämään, vaan lähti etenemään elämässä musiikillisen kutsumuksensa mukaan ja päätyi kanttoriksi Viljakkalaan.

Temppeliteatterissa musiikillisten kirkkonäytelmien idea on se, että musiikki heijastelee näytelmän kohtauksia – ja musiikkia on kaikkiaan enemmän kuin tekstiä.

Temppeliteatteri ry:n aktiivit ovat eläkeikäisiä näyttämötaiteen ystäviä, joten suurella bisneksen palolla toimintaa ei aiota pyörittää.

Opetusneuvos Kauno Perkiömäki on Temppeliteatteri-yhdistyksen varapuheenjohtaja. Kuva: Erja Taura-Jokinen