Kirkon Ulkomaanavun vuoden 2015 Tekoja -kampanjan teemana on nuoret ja väkivaltainen radikalisoituminen. Kampanjan tavoite on lisätä ymmärrystä ja tietoisuutta väkivaltaisiin ääriryhmiin liittymisen syistä ja kertoa keinoja väkivaltaisen radikalisoitumisen estämiseksi niin Suomessa, kuin myös konfliktialueilla.
Kirkon Ulkomaanavun vaikuttamistyön asiantuntija Elisa Vepsäläinen kertoo tämän vuoden teeman valikoituneen jo paljon ennen Pariisin tai Kööpenhaminan tragedioita, tai Suomesta lähteviä taistelijoita koskevien keskustelujen nousemista otsikoihin. Kirkon Ulkomaanapu julkaisi huhtikuussa 2014 tutkimuksen, johon oli haastateltu nuoria Al-Shabaab taistelijoita. Tutkimuksesta kävi ilmi, että suurimmat syyt nuorten liittymiselle ääriryhmiin ovat koulutuksen puute, ongelmat toimeentulossa ja ulkopuolisuuden tunne. Siitä lähti idea tämän vuoden Tekoja -kampanjan teemaan.
– Haluamme tämän vuoden kampanjallamme tuoda esiin radikalisoitumisen takana olevia syitä, Vepsäläinen kertoo. – Päätavoitteemme on lisätä tietoisuutta siitä, miksi nuoret ajautuvat hakeutumaan ääriryhmiin.
Radikalisoituminen on erittäin harvinainen ilmiö
– Tämän vuoden kampanjan työ Suomessa lähtee muotoutumaan vasta nyt kevään aikana. Pyrimme sen kautta kuitenkin pääasiassa kertomaan, että uskontojen vastakkainasettelu on osa ongelmaa ja kasvualusta radikalisoitumiselle. Niin media, poliitikot kuin myös ääriliikkeet luovat sitä, Vepsäläinen selittää. – Meille on tärkeää se, että toimimme myös eri valtioissa. Monissa sellaisissa maissa, joissa on sota ja konflikteja, tarjoamme nuorille mahdollisuuksia kiinnittyä yhteiskuntaan ja positiivisiin mahdollisuuksiin vaikuttaa ja näin pyrimme ehkäisemään radikalisoitumista.
Vepsäläinen tahtoo kuitenkin myös korostaa sitä, että radikalisoituminen on erittäin harvinainen ilmiö, eivätkä läheskään kaikki konfliktialueidenkaan nuoret ajaudu ääriryhmiin.
Peace United -jalkapallojoukkue pelaa rauhan puolesta
Yksi tämän vuoden kampanjan uusista malleista on Peace United -jalkapallojoukkue, joka pelaa rauhan puolesta. Sen kapteeneina toimivat Aki Riihilahti ja Laura Österberg-Kalmari.
”Joukkueen pelaajana ymmärrät, että nuorten väkivaltainen radikalisoituminen ei johdu uskonnosta tai ihonväristä vaan vaihtoehtojen puutteesta”, Peace Unitedin kotisivuilla kirjoitetaan.
– Jalkapallojoukkueemme tarkoitus on tehdä töitä sen eteen, että nuorilla olisi oikeus kasvaa rauhassa. Jalkapallo on universaali kieli ja se yhdistää ihmisiä yli rajojen. Joukkue perustettiin puhumaan nuorten puolesta ja kannustamaan ihmisiä välittämään toisistaan. Joukkue pyrkii luomaan yhteenkuuluvuuden henkeä, Vepsäläinen selventää.
Hän toivoo, että Tekoja -kampanja auttaa ihmisiä näkemään nuorten radikalisoitumisessa muitakin värejä, kuin mustan ja valkoisen.
– Onhan tällaisia kampanjoita ollut monia, kuten ”olen muslimi, halaa minua”. Ihmiset tahtovat nähdä muuta, kuin vastakkainasettelua. Halu elää, ja tukea nuoria yhdessä on suuri. Syyt, miksi nuoret liittyvät ääriryhmiin, ovat ihan muita, kuin uskonnollisia.
Kuva: Kirkon Ulkomaanapu / Taina Värri